keskiviikko 9. toukokuuta 2012

Video: Josh Hutcherson puhuu elämästään ja tatuoinneistaan

MTV jututti Josh Hutchersonia, joka kertoo, että vastoin odotuksia hänen elämänsä ei ole Nälkäpelin jälkeen muuttunut sekä tatuoinneistaan.

"Olen muuttunut paljon. En käytä muita kuin hienostuneita designvaatteita. Lennän kaikkialle yksityisesti," hän vitsaili MTV Newsille statuksestaan supertähtenä. "En ole muuttunut yhtään."
"Odotin eron olevan suuri, mutta sitä se ei ole ollut, enkä voi kertoakaan, miten helpottunut minä olen," hän lisäsi. Se on ollut niin hillittyä ja ihmiset, jotka ovat tunnistaneet minut, ovat olleet mahtavia, cooleja ja eivät hulluja." 
Kaiken sen hypetyksen kanssa, joka elokuvaa ympäröi, Hutchersonilla oli tiettyjä odotuksia siitä miten hänen elämänsä muuttuisi, "[Ajattelin] varmasti [että se olisi erilaista]. Kaikki sanoivat minulle 'Se tulee olemaan hullua.' Menen koko ajan kaikkialle eikä kukaan pysäytä minua," hän sanoi. "Olen tyytyväinen siihen, mitä minulla on."
Yksi asia, mistä Hutcherson ei näytä haluavan luopua, on hänen rakkautensa tatuointeihin. "Sain viimeisimmän kuusi kuukautta sitten. Minulla on niin kuin ankkuri-laiva-luomus selässäni; se on kuin vanha Sailor Jerry-tatuointi -tyylinen juttu. Rakastan sitä vanhaa, perinteistä tyyliä," hän sanoi.
Hutcherson sanoi, että hän rakastaisi saada lisää mustetta, mutta ennen kuin hän hankkii mitään kokovartalotatuointia kuten Angelina Jolie, hän haluaa varmistaa, ettei se sotke hänen näyttelemistään. "Minulla täytyy ensin olla sellainen ura kuin Angelina Joliella," hän sanoi. "He eivät palkkaa tatuointien peittämää tyyppiä. Minun täytyy varmistaa, että he palkkaavat minut ensin."
Lähde

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti