Näytetään tekstit, joissa on tunniste clippi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste clippi. Näytä kaikki tekstit

perjantai 29. tammikuuta 2016

Lisää clippejä Matkijanärhi osa 2:sta

Matkijanärhi osa 2:n julkaiseminen DVD:nä, Blu-raynä ym. on todella tuonut nettiin uusia clippejä elokuvasta, sillä aikaisemmin postattujen kahden lisäksi niitä on julkaistu jo kolme lisää!

IGN on julkaissut clipin kohtauksesta, jossa Ryhmä 451 pakenee mustaa terva-aaltoa:



Hit Fixin julkaisemassa clipissä voittajat äänestävät:


Movie Pilotin clippi ei ole valitettavasti upotettavissa, mutta siinä nähdään Katniss ja Gale lähestymässä Snow'n kartanoa.

tiistai 3. marraskuuta 2015

Eiliset clipit YouTubessa

Eilen julkistettiin kaksi uutta clippiä, mutta kunnon korkealaatuiset YouTube-versiot puuttuivat. Ne löytyvät! Ensimmäisessä siis nähdään Katniss ja Johanna Finnickin ja Annien häissä ja toisessa Katnissilla ja Peetalla on tärkeä keskustelu menossa. Totta vai ei? ;)



maanantai 2. marraskuuta 2015

Uusia spotteja ja clippi!

Tässä onkin nyt sitten useampi spotti ja clippi! Luonnollisesti erityisesti clipit sisältävät juonipaljastuksia. Aloitetaan uudella kansainvälisellä TV-spotilla. Tämä on itse asiassa lyhyt versio TV-spotista nimeltä "Will Pay", joka löytyy kokonaisuudessaan täältä (virallista YouTube-versiota ei vielä ole).


Lisäksi on pari SUOMALAISTA minispottia, ne löytyvät täältä ja täältä.

Tässä on clippi Katnissista ja Johannasta Finnickin ja Annien häissä:

"The Hunger Games: Mockingjay — Part 2" Exclusive Clip!
Watch Katniss announce she's going to kill President Snow in this exclusive clip from "The Hunger Games: Mockingjay — Part 2."
Julkaissut BuzzFeed Entertainment 2. marraskuuta 2015

REACT sai näyttää ennakkoon muutamille faneille clipin ja tämä video näytettiin lauantaina Fan Appreciation Eventissä. Nyt se on julki "Real or Not Real"-nimisellä clipillä varustettuna!

perjantai 2. lokakuuta 2015

Ensimmäinen clippi Matkijanärhi osa 2:sta


Fandango julkaisi eilen ennakkolipunmyynnin alkamisen yhteydessä ensimmäisen clipin Matkijanärhi osa 2:sta! Clipissä Tähtiryhmä 451 muodostuu.


Finnick, miksi sanoit tuon?? :(

perjantai 20. helmikuuta 2015

Video kulissien takaa: Julianna Mooren valitseminen presidentti Coinin rooliin

Oletteko koskaan miettinyt, millä perusteilla Julianna Moore valittiin juuri presidentti Alma Coinin rooliin Matkijanärhi-elokuvia varten? Acces Hollywood julkaisi uuden behind-the-scenes -klipin, jossa Francis Lawrence, Nina Jacobson sekä itse Julianne kertovat tarinaa kulissien takaa. Kyseinen klippi löytyy myös Matkijanärhi osa 1:n lisämateriaaleista.

maanantai 17. marraskuuta 2014

Effie ja Haymitch uudessa Matkijanärhi osa 1-clipissä

Yahoo Movies on julkaissut uuden clipin Matkijanärhi osa 1:stä ja tässä näemme Effie Trinketin ja Haymitch Abernathyn! Tätä kannattaa taas välttää, jos ei halua nähdä elokuvasta enää mitään ennen kuin koko elokuvan pääsee näkemään (ensi-ilta ylihuomenna!!!). Itse tämän kuitenkin katsoin ja, omg, Hayffie!


lauantai 15. marraskuuta 2014

Videot: Liam Hemsworthin kaksi viimeisintä TV-esiintymistä


Liam Hemsworth esiintyi eilen kahdessa eri talk show'ssa, aamulla LIVE with Kelly and Michael:ssa ja illalla The Tonight Show with Jimmy Fallon:ssa. Aamun show'ssa hän kertoo mm. miten hän loukkaantui Matkijanärhi-elokuvien kuvauksissa, kun niitä oli enää kolmisen viikkoa jäljellä. Hänet vietiin ambulanssilla sairaalaan ja hänen jalassaan oli hiusmurtuma, jonka vuoksi kuvausaikataulua muutettiin hieman niin, ettei hänen tarvinnut rasittaa jalkaansa heti. Tämänkin haastattelun keskellä näytetään uusi clippi elokuvasta!


Vielä ei ole ilmestynyt videota Liamin haastattelusta illan show'ssa, mutta sen sijaan hänen ja Jimmyn välinen kilpa-ajo kolmipyörillä löytyy alta! Lisäksi alla on myös heikkolaatuinen video clipistä, joka näytettiin show'ssa. Kyseessä on sama clippi, joka näytettiin LIVE with Kelly and Michael:ssa, mutta vähän pidempänä.



perjantai 14. marraskuuta 2014

Video: Natalie Dormer GMA:ssa

Matkijanärhi osa 1:n näyttelijät ovat vierailleet tällä viikolla ahkerasti Good Morning America-ohjelmassa ja tänään oli Natalie Dormerin vuoro! Hän kertoo mm. että hänestä oli mielenkiintoista näytellä ohjaajaa, koska hän työskentelee jatkuvasti ohjaajien kanssa sekä siitä, miten Cressida haluaa aluksi vain saada työnsä tehtyä, mutta alkaa myöhemmin uskoa Katnissiin. Videolla nähdään myös pari lyhyttä clippiä, joista toinen on ennen julkaisematon!

Videot: Josh Hutcherson Jimmy Fallonin vieraana + uusi clippi

Josh Hutcherson oli eilen illalla Jimmy Fallonin vieraana The Tonight Show'ssa ja tuloksena oli hauska haastattelu, jossa puhuttiin tietenkin Matkijanärhi osa 1:stä, mutta myös mm. Vihan liekit-elokuvassa olevasta ns. easter eggistä ja Joshin oudoista taidoista. Josh ja Jimmy pelasivat myös "kaljalätkää" ja ohjelmassa näytettiin suorastaan sydäntä särkevä clippi elokuvasta! Taas huomautan, että se sisältää tietysti paljastuksia elokuvasta. Lähes koko haastattelu on alla olevilla videoilla, mutta jos sen haluaa nähdä ihan kokonaan (miinus kaljalätkä, joka on alla toisella videolla), se löytyy täältä!





Clippi:

lauantai 8. marraskuuta 2014

Clippi Matkijanärhi osa 1:stä - tapaa kapinalliset

Tämä uusi Matkijanärhi osa 1-clippi ilmestyi Our Leader the Mockingjay-sovelluksessa jo eilen, mutta nyt se on myös netissä. Clipillä nähdään monia kapinallisia, tähtiryhmä 451:n jäseniä, mm. Cressida, Pollux ja Messalla!

keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Uusi clippi Matkijanärhi osa 1:stä - mukana Peeta

Tänään, parisen tuntia sitten, Good Morning America näytti clipin Matkijanärhi osa 1:stä! Clipissä nähdään pätkä Peetan ensimmäisestä haastattelusta, jolloin Katniss saa tietää hänen olevan elossa.


More ABC US news | ABC Health News

torstai 16. lokakuuta 2014

Video Katnissin paluusta vyöhykkeelle 12

Eilen yöllä #UnlockMockingjay-kampanja  tuotti tulosta ja nälkäpelifanit saivat uuden videoclipin auki. Videolla Katniss palaa vyöhykkeelle 12.
Voit katsoa videon myös youtubesta tai Nälkäpelin virallisesta twitteristä.
"Hän ainoa joka voi tehdä tämän."
"Hänestä ei ole siihen. Pelit tuhosivat hänet."
"Meidän täytyy tehdä tästä henkilökohtaista hänelle. Annetaan hänen nähdä mitä Capitol teki vyöhykkeelle 12."
...

keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Twiittaa #UnlockMockingjay avataksesi uuden ennakkovideon Katnissista!

Lionsgate on antanut meille Tribuuteille uuden tehtävän ja näyttää siltä, että laskuri on joko jumiintunut tai studion on täytynyt muuttaa sitä vaatimaan enemmän twiittejä! Kysessä on siis kampanja Twitterissä, jossa pitää twiitata #UnlockMockingjay. Kun twiittejä on kerääntynyt tarpeeksi, Lionsgate julkaisee uuden Matkijanärhi osa 1-clipin, jossa Katniss palaa vyöhykkeelle 12! Laskuri on tosiaan jo pitkään näyttänyt 44 % ja muutamilla jopa 100 prosenttia, joten saa nähdä milloin clippi ilmaantuu nettiin.

Bonuksena vielä se, että koko kampanja alkoi vasta noin kaksi tuntia sitten ja se on jo nyt kansainvälisesti yksi twiitatuimmista asioista!

lauantai 16. marraskuuta 2013

Uusi TV-spot "Let it fly" !

Paljon uutta materiaalia ei spotissa nähdä, mutta ne pienetkin välähdykset sisältävät hienoja otoksia. Tässä siis mockingjayn vinkistä uusi tv-spotti!

perjantai 15. marraskuuta 2013

Kolme uutta clippiä Vihan liekeistä!

Vautsi, kolme uutta clippiä! Valitettavasti tämä ensimmäinen on heikkolaatuinen, mutta kyllä siitä silti saa selvää. Ensimmäinen on laajempi katsaus kohtaukseen, jossa presidentti Snow vierailee Katnissin luona ja se näytettiin Donald Sutherlandin vieraillessa Late Late Show with Craig Ferguson-ohjelmassa.


Kaksi muuta clippiä näytettiin Sam Claflinin ja Jena Malonen ollessa vieraina Good Morning America:ssa. Ensimmäinen näistä on pätkä kuuluisasta sokeripala-kohtauksesta ja toinen hieman laajempi pätkä siitä, kun Johanna käskee pistämään Snow'n tilille teostaan. Clipit ovat keskellä alla olevaa videota.

video platformvideo managementvideo solutionsvideo player

torstai 14. marraskuuta 2013

Uusi clippi Effiestä saattamassa Katnissia ja Peetaa presidentin juhliin

iTunes julkaisi juuri uuden 40 sekuntia pitkän clipin kohtauksesta, jossa Effie saattaa Katnissia ja Peetaa presidentti Snow'n juhliin voittajien kiertueen lopussa ja antaa heille viime hetken vinkkejä. Minusta henkilökohtaisesta tämä on paras tähän mennessä julkaistuista clipeistä! Niin täydellisen Effietä! Clippiä ei voi upottaa, mutta sen voi käydä katsomassa TÄÄLLÄ.

keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Video: Laajempi clippi Katnissista ja Cinnasta

Lenny Kravitz vieraili eilen Ellen DeGeneresin talk show'ssa ja siellä näytettiin clippi Katnissin ja Cinnan viimeisistä yhteisistä hetkistä. Osia tästä olemmekin nähneet jo trailereissa, mutta tämä antaa kohtauksesta selkeästi paremman kuvan. Valitettavasti video on aika huonolaatuinen, mutta kyllä siitä selvää saa!


Lähde

torstai 7. marraskuuta 2013

Pätkä Vihan liekeistä VAIN Facebookissa!

Nälkäpelin virallinen facebook-sivu julkaisi pätkän Vihan liekeistä, jossa Katniss ja Haymitch käyvät keskustelua voittajien kiertueesta!


keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Video: Liam Hemsworth Jay Lenon vieraana - esittelyssä uusi clippi!

Liam Hemswoth vieraili The Tonight Show with Jay Leno-ohjelmassa promoassa Vihan liekkejä eilen illalla ja hän kertoi millaista oli työskennellä Jennifer Lawrencen kanssa ja esittelee myös clipin elokuvasta! Nälkäpeli-osio alkaa videolla suunnilleen kohdasta 01:15. Clippi alkaa kohdasta 03:50.

Hän kertoo, että Nälkäpeli-elokuvien työskentely on mahtavaa, ja että kaikki tuntevat toisensa jo todella hyvin. Jennifer on hänestä yksi parhaista naisnäyttelijöistä, joiden kanssa hän on ikinä työskennellyt. Hän sanoo, että Jennifer on kuvauksissa maaninen, eikä hänellä ole suodatinta, joten hän sanoo mitä mieleen tulee. Jennifer on pääosan esittäjä, joten hän tavallaan määrittää tunnelmatason, ja koska hän puhuu mitä haluaa, muutkin tekevät niin. Jennifer voi vitsailla ja puhua hassuja, mutta heti kun huudetaan "action", hän on heti valmiina.


Haastattelusta löytyy vielä kaksi videota, ne ovat täällä ja täällä, mutta niillä ei puhuta Vihan liekeistä.

Mitäs tykkäätte clipistä?