sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Videot: Josh Hutcherson promoaa uutta elokuvaansa


Josh Hutchersonin viimeisin elokuva Escobar: Paradise Lost sai Amerikan ensi-iltansa viime viikolla ja sen johdosta Josh on antanut muutamia haastatteluja. Tässä videohaastattelut Young Hollywoodilta ja Yahoo! Moviesilta! Ensimmäisessä haastattelussa hän puhuu vähän myös Nälkäpelistä.


  • Josh kertoo, miten Vihan liekkejä kuvatessa ilmeisesti Havaijilla jotkut pojat luulivat hänen olevan Harry Potter (tai tämän näyttelijä Daniel Radcliffe)!
  • Hän sanoo, että Matkijanärhi osa 2:ssa on paljon enemmän toimintaa kuin osassa 1, joka ikään kuin loi pohjan toiselle osalle. Josh on iloinen siitä, että Matkijanärhi jaettiin kahdeksi elokuvaksi, koska muuten tarinasta olisi jouduttu jättämään niin paljon pois.
  • Haastattelija ja Josh puhuvat, miten hän ei voi enää koskaan käyttää sanaa "hungry" (nälkäinen), koska kaikki keksivät siitä heti Nälkäpeli-vitsejä.
  • Josh sanoo, että Nälkäpeli-elokuvista hänen suosikkinsa kuvata oli Vihan liekit, koska sitä kuvattiin Havaijilla 1,5 kuukauden ajan ja näyttelijät olivat jo ystäviä keskenään Nälkäpelistä ja uudetkin näyttelijät olivat mahtavia tyyppejä.
Yahoo! Moviesin haastattelussa kysytään, onko kukaan jättänyt kysymättä Joshilta Nälkäpelistä hänen promotessaan Escobaria ja vastaus on ei. :D Joshin reaktioita fanien nimimerkkeihin, kuten HutcherStubble ja SassyJoshifer, on hauska katsoa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti