perjantai 6. helmikuuta 2015

Matkijanärhi osa 2 julkaistaan IMAX 3D:nä


Lionsgate ilmoitti tänään, että Matkijanärhi osa 2 tullaan julkaisemaan myös IMAX 3D-muodossa! En tiedä vaikuttaa tämä täällä Suomessa mitenkään, kun täällä ei IMAX-teattereita ole, mutta ehkä elokuva nähdään 3D:nä myös täällä? Uutinen on siinä mielessä mielenkiintoinen, että mitään muuta Nälkäpeli-elokuvaa ei ole aikaisemmin julkaistu 3D:nä - poikkeuksen tuo Matkijanärhi osa 1, joka saa ylihuomenna Kiinan ensi-iltansa 3D:nä! Sen sijaan Nälkäpeli ja Vihan liekit pyörivät IMAX-teattereissa, mutta normaalissa 2D-muodossa.
"Olen innoissani siitä, että Matkijanärhi osa 2 tulee olemaan IMAX-teattereissa", sanoi ohjaaja Francis Lawrence. "Faneilla tulee nyt olemaan mahdollisuus nähdä elokuva missä muodossa he haluavat, mikä on jännittävää; näimme äskettäin 3D-version Matkijanärhi osa 1:stä ennen sen julkaisua Kiinassa ja syvyyden uusi taso oli tosi fantastinen."
"On jännittävää palata Nälkäpelin maailmaan ja yhdistää jälleen voimat Lionsgaten kumppaneidemme, ohjaaja Francis Lawrencen ja tuottajien Nina Jacobsonin ja Jon Kilikin, kanssa jossakin, minkä uskomme olevan jännittävä ja toiminnan täyteinen päätös tälle menestyssarjalle", sanoi Greg Foster, IMAX Corp:n varajohtaja ja IMAX Entertainmentin toimitusjohtaja. "Tämän sarjan luoma fanien into ja kulttuurillinen vaikutus on ollut todella huomattava ja olemme innoissamme voidessamme tarjota yleisöille mahdollisuuden kokea viimeinen luku IMAX 3D:nä."
Mitä pidätte ajatuksesta Matkijanärhi osa 2:sta 3D-muodossa? Toivotteko, että 3D-versio nähdään myös täällä Suomessa vai olisiko pelkkä 2D mielestänne parempi? Suoraan sanottuna minua hieman hirvittää ajatus tästä elokuvasta 3D:nä... :D

Lähde

3 kommenttia:

  1. Olis kyllä aika mahtavaa nähä matkijanärhi 3D:nä! Siinä pääsis tosi eri tavalla siihen tarinaan sisälle (: Toki varmaan kattoisin sen myös 2D:nä. Harmi kyllä että Suomessa ei oo imaxeja, mun mielestä niissä on jotenki vielä intensiivisempi se elokuvakokemus :/

    VastaaPoista
  2. Olihan Harry Potterinkin viimeinen elokuva 3D:nä, ihan hyvä oli silti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ei ole mitään 3D:tä vastaan, en vaan ole kovin innoissani Matkijanärhi osa 2:n sodasta 3D:nä... :D

      Poista