tiistai 30. joulukuuta 2014
Video: Matkijanärhen näyttelijät puhuvat ebolasta
Jeffrey Wright puhui Twitterissä "piraattilähetyksessä" ja selvisi, että kyse on Ebola Survival Fundille tehdystä videosta, jolla ebolasta puhuvat Jeffreyn lisäksi Jennifer Lawrence, Josh Hutcherson, Liam Hemsworth, Julianne Moore ja Mahershala Ali. Näyttelijät oikaisevat videolla muutamia ebolaan liittyviä harhaluuloja ja auttavat levittämään tietoa taudista ja sen pysäyttämisestä.
sunnuntai 28. joulukuuta 2014
Uusi still-kuva Katnissista ja Effiestä
Matkijanärhi osa 1:stä on julkaistu jälleen uusi still-kuva ja tässä nähdään Katniss ja Effie. Huomatkaa aikataulu Effien ranteessa!
lauantai 27. joulukuuta 2014
Uusi piraattilähetys tulossa 29.12.
Beeteetä näyttelevä Jeffrey Wright vinkkasi tänään Twitterissään, että maanantaina 29.12. olisi tulossa uusi "piraattilähetys" eli meille jotakin uutta ja mielenkiintoista! Monet näyttävät olevan sillä kannalla, että tämä liittyisi Matkijanärhi osa 1-DVD:hen ja Blu-rayhin, mutta mitään varmaa saamme tuskin tietää ennen maanantaita.
Pirate transmission attempt: Monday December 29, 2014. ⚡️
— Jeffrey Wright (@jfreewright) 27. joulukuuta 2014
Jennifer Lawrence on vuoden 2014 tuottoisin näyttelijä
Listan toisella sijalla on Chris Pratt 1,2 miljardilla dollarilla ja kolmantena Scarlett Johansson 1,18 miljardilla dollarilla. Koko lista löytyy Forbesin sivuilta.
Lähde
keskiviikko 24. joulukuuta 2014
Hyvää Joulua! - Sysimarja juhlii kilpailulla
Osallistumisohjeet:
Kerro meille Nälkäpeli-aiheinen uuden vuoden lupauksesi tai vaihtoehtoisesti voit myös miettiä, mitä jokin Nälkäpelin hahmoista voisi luvata uutena vuotena. Lähetä lupaus meille osoitteeseen sysimarja@gmail.com otsikolla "Joulukisa" 31.12.2014 klo 17:00 mennessä, niin olet mukana kilpailussa. Laita mukaan nimesi/nimimerkkisi sekä sähköpostiosoitteesi.
Neljästä palkinnosta kolme annetaan mielestämme parhaille lupauksille ja yksi arvotaan kaikkien osallistujien kesken.
Palkinnot:
- Pääpalkinto yhdelle voittajalle: US Weeklyn Matkijanärhi osa 1-erikoisnumero, -pinssi ja -ranneke
- Loput palkinnot (kolmelle, yksi arvotaan): Matkijanärhi osa 1-pinssi ja -ranneke
Me sysimarjalaiset puolestamme lupaamme, että pinssejä ja rannekkeita riittää myös Sysimarjan synttärikilpailuun, joka järjestetään tietenkin Sysimarjan perustamisen 4. vuosipäivänä! ;) Suuri kiitos Nordisk Filmille kilpailujen sponsoroinnista pinssein ja rannekkein.
Vielä kerran - Hyvää Joulua!
tiistai 23. joulukuuta 2014
Uusi still-kuva Katnissista ja Coinista
Nälkäpelin virallinen Twitter-tili julkaisi eilen illalla uuden still-kuvan Katnissista ja Alma Coinista (sekä Boggsista taustalla). Kuva nähtävissä myös alapuolella!
"Kummallakaan ei ole varaa kompromissiin."
sunnuntai 21. joulukuuta 2014
Huhuja Matkijanärhi osa 1:n DVD:n/Blu-Rayn ilmestymispäivästä
Matkijanärhi osa 1 on ollut elokuvissa juuri ja juuri kuukauden, ja jo nyt olemme saaneet huhuja DVD:n ja Blu-Rayn ilmestymispäivästä! Lionsgate ei ole vahvistanut kumpaakaan päivämäärää, joten emme anna mitään takuuta niiden pitävän paikkaansa.
DVD World USA:n mukaan Amerikan Blu-Rayn/DVD:n ilmestymispäivä tulisi olemaan tiistaina 24. helmikuuta 2015. Mikäli päivämäärä tullaan vahvistamaan myöhemmin oikeaksi, olisi tämä Amerikassa ensimmäinen tiistai-julkaisu sarjan elokuville.
Britanniassa asuvat joutuvat odottamaan perinteiseen tapaansa hiukan kauemmin, sillä iTunesin mukaan elokuvan voisi ostaa digitaalisesti 16. maaliskuuta 2015. Oletettavasti fyysisen kopion julkaisupäivä tulisi olemaan sama.
Toivottavasti saamme pian Lionsgaten vahvistuksen asiasta!
Tunnisteet:
DVD/Blu-Ray,
elokuva,
huhu,
Matkijanärhi osa 1
Kuvia: Katniss-nukke New Yorkin & Los Angelesin Madame Tussaudseissa
Uutisoimme aiemmin Lontoon Madame Tussaudsissa esillä olevasta Katniss-nukesta, ja nyt olemme saaneet uusia kuvia myös New Yorkin ja Los Angelesin yksilöistä.
Los Angelesin vahanukke on samanlainen kuin Lontoon oma kera asun, joka nähdään Katnissin yllä Vihan Liekkien alkupuolelta. New Yorkin nukke esittää Katnissia areenavaatetuksessaan Nälkäpelissä.
On ne kyllä hienoja! Kumpi nukeista on suosikkisi?
Los Angelesin vahanukke on samanlainen kuin Lontoon oma kera asun, joka nähdään Katnissin yllä Vihan Liekkien alkupuolelta. New Yorkin nukke esittää Katnissia areenavaatetuksessaan Nälkäpelissä.
Los Angeles:
New York:
On ne kyllä hienoja! Kumpi nukeista on suosikkisi?
lauantai 20. joulukuuta 2014
Lorde puhuu Matkijanärhi osa 1:stä ja Yellow Flicker Beatistä
Matala hyräily, joka aloittaa "Yellow Flicker Beatin" vie katsojan muuttuneen sankarittaren, Katniss Everdeenin, viimeisestä kuvasta Nälkäpeli - Matkijanärhi osa 1:n lopputeksteihin.
"Pidin ajatuksesta, että elokuva loppuu lähikuvaan Katnissin kasvoista ja sitten tämä tosi karmiva, säröilevä humina tavallaan ilmaisee menoa hänen päänsä sisään, hänen syvimpiin ajatuksiinsa ja salaisuuksiinsa", sanoo uusiseelantilainen laulaja-lauluntekijä Ella Marija Lani Yelich-O'Connor, joka tunnetaan paremmin Lordena. "Olin kuunnellut paljon hengellisiä kappaleita, sellaisia kuten "Sometimes I Feel Like a Motherless Child" ja rakastin säröileviä, viallisia ääniä, jotka johtuivat sekä vanhoista äänityksistä että sanoitusten ilmaisusta, joten sillä oli ehdottomasti vaikutusta."
"Tämä oli ensimmäinen kerta, kun tein musiikkia elokuvalle ja minulle oli tärkeää, että se tuntui omalta biisiltäni, eikä aivan väärältä konsertissani", Lorde sanoo sähköpostin välityksellä. "Halusin laulun tuntuvan kuin tietoisuuden virralta, aikalailla Katnissin sisimmiltä ajatuksilta ja kirjoittaessani sitä tunsin rajojen hämärtyvän, kirjoittajan ääneni limittyvän hänen ääneensä."
"Tietenkään en ole vihainen niin kuin hän on elokuvan lopussa, mutta pystyin samaistumaan siihen tunteeseen, miten kaikki haluavat Katnissin tekevän tiettyjä asioita, ja tämän odotuksen aiheuttamaan paineeseen."
"Olin tosi onnekas, kun sain hoitaa [soundtrackin] kokoamisen yksin", hän sanoo soundtrackistä, joka sisältää laulaja-lauluntekijä Bat for Lashes'n raukeaa indie-poppia, Kanye Westin uuden version Yellow Flicker Beatistä, joka on vielä uhkaavampi ja päivitettyä elektronista musiikkia 80-luvun ikoneilta Grace Jonesilta ja Simon Le Bonilta. "Minulla oli tosi selkeä kuva siitä, millaisia artisteja halusin mukaan tähän projektiin ja millaisia kappaleita halusin kultakin."
Silti Lorden pääpanostus on Yellow Flicker Beat, joka löytää liekehtivän tytön astumaisillaan holokausmin aikaan. Hyräilyn hiljaisuus räjähtää kertosäkeeseen, joka julistaa 'Tämä on sen alku / miten kaikki loppuu.'"
"Katnissin pinnan alla pyörteilee paljon, monia eri, sekä sisäisiä että ulkoisiä, ääniä, jotka kertovat hänelle mitä tehdä. Myrsky ei ole pehmeä, taistelu ei ole hiljainen ja minusta Katniss ei ole vain yksi asia kerrallaan", hän sanoo.
"Pidin myös "fingers laced together and I made a little prison and I'm locking up everyone who ever laid a finger on me"-kohdasta - se viittaa Katnissin roolin, Matkijanärhen, "Jumalan leikkimisluonteeseen" ja se on todennäköisesti voimauttavin säe, jonka olen ikinä kirjoittanut."Olen samaa mieltä Lorden viimeisestä pointista, kyseinen kohta on ehdoton suosikkini Yellow Flicker Beatissä! Saan aina kylmiä väreitä siitä. Entäpä te, onko teille sama suosikkikohta, vai onko se jokin muu?
torstai 18. joulukuuta 2014
Kuvia: Katniss-nukke Madame Tussauds-vahakabinetissa
keskiviikko 17. joulukuuta 2014
Uusi still-kuva Katnissista ja Haymitchistä
Matkijanärhi osa 1 on ollut elokuvateattereissa nyt jo noin kuukauden, mutta se ei estä innostumista uusista still-kuvista! Tässä uudessa kuvassa nähdään Katniss ja Haymitch. Alla on myös jo jonkin aikaa sitten julkaistu kuva Primistä, joka ei jostain syystä ollut vielä löytänyt tietään tänne.
Päivitys 18.12. // Tässä pari uutta kuvaa lisää!
tiistai 16. joulukuuta 2014
Katniss-vahanukke kolmeen Madame Tussaudsiin
Yhtäkkiä Madame Tussaudsista tuli erittäin kiinnostava kohde seuraavalle Lontoon matkalle, vai mitä? :D
Lähde
Jenniferille, Juliannelle ja Lordelle ehdokkuudet Critic's Choice Awardseista
Paras naisnäyttelijä toimintaelokuvassa:
- Emily Blunt, Edge of Tomorrow
- Scarlett Johansson, Lucy
- Jennifer Lawrence, Nälkäpeli - Matkijanärhi osa 1
- Zoe Saldana, Guardians of the Galaxy
- Shailene Woodley, Outolintu
Paras kappale:
- "Lost Stars", Uusia alkuja
- "Big Eyes", Big Eyes
- "Yellow Flicker Beat", Nälkäpeli - Matkijanärhi osa 1
- "Everything Is Awesome", Lego elokuva
- "Glory", Selma
Paras naisnäyttelijä
- Jennifer Aniston, Cake
- Marion Cotillard, Kaksi päivää, yksi yö
- Felicity Jones, Kaiken teoria
- Julianne Moore, Still Alice
- Rosamund Pike, Gone Girl
- Reese Witherspoon, Wild - Villi vaellus
torstai 11. joulukuuta 2014
Lorden Yellow Flicker Beatille Golden Globe-ehdokkuus
- "Big Eyes", Big Eyes (Lana Del Rey)
- "Glory", Selma (John Legend & Common)
- "Mercy Is", Noah (Patti Smith & Lenny K)
- "Opportunity", Annie (Greg Kurstin, Sia Furler & Will Gluck)
Matkijanärhi osa 1:n näyttelijät Julianne Moore (Alma Coin) ja Woody Harrelson (Haymitch) saivat myös ehdokkuuksia muista projekteistaan. Julianne on ehdolla parhaaksi naisnäyttelijäksi sekä draamaelokuvien (Still Alice) että musikaalin/komedian (Maps to the Stars) kategorioissa. Woody taas on ehdolla parhaaksi miesnäyttelijäksi minisarjassa/TV-elokuvassa suorituksestaan True Detectivessä.
Pidetään peukkuja Lordelle, Juliannelle ja Woodylle!
sunnuntai 7. joulukuuta 2014
Pukusuunnittelijat Kurt & Bart puhuvat Matkijanärhi osa 1:n asuista
Grazia-lehti haastatteli Matkijanärhi-elokuvien pukusuunnitelijoita Kurtia ja Bartia siitä, miten he loivat Vyöhykkeen 13 asut sekä matkijanärhi-puvun ja Jennifer Lawrencen kanssa työskentelystä.
Tässä elokuvassa asut ovat hyvin erilaisia kuin kahdessä ensimmäisessä "Nälkäpelissä"...
Bart: Se oli meistä kaikista mielenkiintoisinta. Nämä hahmot olivat tosi vakiintuneita ja heidän kuorimisensa ja irrottaminen yhteiskunnasta oli meistä mahtavaa. Oli myös kiinnostavaa miettiä, miten loisimme jotain, missä hahmojen tyylit tulevat esiin, vaikka heillä on samat vaatteet. Effie on paras esimerkki tästä. Jokaisella hahmolla oli samat perusvaatteet ja he tekivät niistä omansa.
Oliko tärkeää saada heidän personaallisuutensa näkymään läpi?
Kurt. Minusta kyllä. Bart viittaa aina yksityiskouluihin, joissa kaikilla on samat vaatteet ja ihmiset tekevät pieniä juttuja erottautuakseen, tekivätpä he sen tarkoityksella tai eivät. Se voi olla hienovaraista. Kun Katniss tapaa presidentti Coinin ensimmäisen kerran, heille on tärkeää olla samalla tasolla - heillä on yllään samat vaatteet. Mutta Katnissilla on vähän enemmän avonaisia nappeja, kun taas Coinilla ylinkin nappi on kiinni. Tällaiset hienovaraiset erot auttavat määrittelemään hahmot.
Miten suunnittelitte matkijanärhi-puvun?
Bart: Saimme tehdä niin monia siistejä juttuja tässä elokuvassa, mutta minusta itse matkijanärhi-puvun suunnitteleminen oli kaikista siisteintä. Kirjassa se on puku, jonka on suunnitellut hänen stailistinsa - lähestyimme sitä tästä näkökulmasta, hänen [Cinnan] silmiensä läpi. Hän tiesi, että Katnissin kohtalo oli tulla matkijanärheksi. Katniss oli symboli, mutta hänen piti olla myös sotilas.
Kurt: Me halusimme, että se nähdään eri tavoin - emme halunneet, että hänestä tulisi supersankari liikkumattomassa puvussa, jota hän voi käyttää vain yhdellä tavalla. Hänen siipensä ja olkapäänsä on suunniteltu juhlallisiksi, mutta panssari voidaan ottaa myös pois, joten voit taas nähdä tämän tytön - voit nähdä Katnissin. Vaikka siinä ei olisi siipiä, hän voisi olla kentällä ja tulla sotilaaksi.
Millaista Jenniferin kanssa on työskennellä?
Bart: Hän on fantastinen, koska hän tuntee hahmon niin hyvin. Jen on hulvaton ja kuvauspaikalla on kevyt tunnelma ja näyttelijöillä on hauskaa. Yhtäkkiä, kun on toiminnan aika ja hän on matkijanärhi-puvussa ja näet Katnissin ilmaantuvan.
Oliko Jenniferillä monia sovituksia tämän asun vuoksi?
Kurt: Meillä ei ollut monia sovituksia. Monia ihmisiä oli mukana pukuihin keskittyneissä osastoissa. Nuo yksityiskohdat ovat aina hankalia ja meille ja Jenille oli tärkeää, että meillä oli muutamia sovituksia voidaksemme varmistaa, että hän pystyi tekemään asussa sen, mitä hänen tarvitsi.
Bart: Tapasimme laittaa hänet kuntoon ja hän vain otti kourallisen Skittlesejä ja lähti juoksemaan.
Oliko teillä useita samanlaisia matkijanärhi-asuja?
Voi, matkijanärhiä oli kokonainen parvi! Eri tilanteita ja eri tasojen toimintaa varten oli eri painoisia pukuja. Luulen, että meillä oli niitä kahdeksan. Oli versioita, joiden alla hän pystyi käyttämään pehmusteita tai polvisuojuksia. Niitä oli tarpeeksi käyttää eri matkijanärheä vähintäänkin viikon jokaisena päivänä.
Miten käytännölisiä pukujen täytyy olla?
Tosi! Luulen sen olevan siksi, että Francis tykkää kuvata juttuja todellisella, orgaanisella tavalla niin, ettei tarvitse lisätä paljoa erikoistehosteita. Kun oli kyse Vyöhykkeen 13 sotilaista, halusimme heidän olevan tosi toimintakykyisiä, joten työskentelimme brittiläisen suunnittelijan, Aitro Throupin, kanssa. Halusimme niiden olevan ohuita ja käytännölisiä ja hänen kanssaan työskentely oli fantastista.
Mitä viitteitä käytitte Vyöhykkeen 13 asuissa?
Kurt: Me aloitimme tutkimalla tosi yksinkertaisia vaatteita - mikä johti meidät toiseen maailmansotaan ja Englannin lama-aikaan. Silloin oli oikeita sääntöjä kankaiden ja laskosten ja ylimääräisten nappien käytöstä. Lähestyimme Vyöhykettä 13 samalla tavalla. Halusimme, etteivät nämä jutut tunnu futuristisilta, vaan että ne olivat kiinni todellisuudessa. Siinä huomioidaan menneisyys ja minusta se näyttää loppujen lopuksi tosi romanttiselta.
perjantai 5. joulukuuta 2014
Kuuntele: The Hanging Tree radio edit
The Hanging Tree on noussut singlelistoille ympäri maailman ja sen myötä päätynyt myös radiosoittoon. Radiossa vaan ei kuulla välttämättä kuulla laulua kaikeassa upeudessaan, vaan radiota varten tehtynä remixinä. Kyseisen version voi kuunnella alta.
Mitä mieltä olette? Omasta mielestäni tämä on aika surullista. The Hanging Tree ei ole eikä kuulu olla mikään tanssittava pop-biisi! Sen koko merkitys menee tässä hukkaan. :( Aion jatkossakin kuunnella vain aitoa ja oikeaa The Hanging Treetä.
Kuvia: Matkijanärhi osa 1:n konseptikuvituksia
Matkijanärhi osa 1:stä on julkaistu muutama konseptikuva ja ne ovat upeita! Ne on tehnyt Joanna Bush, joka teki vastaavia myös Nälkäpelistä ja Vihan liekeistä. Hän esimerkiksi teki Peetan Rue-maalauksen, joka nähdään Vihan liekeissä! Konseptitaiteilija työskentelee tuotantosuunnittelijan (Phil Messina) ja ohjaajan (Francis Lawrence) saavuttaakseen sen, miltä elokuvan tulisi näyttää.
torstai 4. joulukuuta 2014
The Hanging Tree singlelistoilla ympäri maailman
Amerikassa The Hanging Tree nousi suoraan sijalle 12 Billboardin The Hot 100-listalla. 88 % sijoitukseen vaikuttavista pisteistä tuli kappaleen digitaalisesta myynnistä ja loput streemauksesta. Tämän myötä Jennifer Lawrence on 13. Oscarin näyttelijän kategoriassa voittanut, joka on päässyt The Hot 100-listalle sen 56. vuotisen historian aikana. Samaan ovat aikaisemmin kyenneet Julie Andrews, George Burns, Cher, Bing Crosby, Jamie Foxx, Anne Hathaway, Jennifer Hudson, Burl Ives, Shirley Jones, Frank Sinatra, Meryl Streep ja Barbra Streisand. Jeniä ei sitten pysäytä mikään!
Iso-Britanniassa laulu päätyi suoraan sijalle 14 "virallisella sinkkulistalla" ja Australiassa Amerikan tapaan sijalle 12 Australian Top 50-sinkkulistalla.
Olisi mielenkiintoista kuulla Jenniferin kommentit The Hanging Treen menestyksestä, vai mitä? :D
Lähde
Katniss Timen vaikutusvaltaisimpien hahmojen listalla
Nälkäpelin sankaritar (jota näyttelee Jennifer Lawrence) on jo varmistanut asemansa feministien roolimallina ja elokuvamyynnin voimanpesänä. Mutta Katniss on nyt muutakin kuin pelkkä elokuvaikoni: Hänen kolmen sormen kunnianosoituksestaan, jota käytetään Matkijanärhessä kapinan osoituksena Capitolia vastaan, on tullut demokratiaa kannattavien mielenosoittajien mielenilmausten symboli Thaimaassa ja Hong Kongissa.Koko lista löytyy täältä.
keskiviikko 3. joulukuuta 2014
Natalie Dormer Flare-lehdessä
[...] Dormer muistaa kuvanneensa Matkijanärhen koe-esiintymisensä sulhasensa Canon 7D-kameralla. "Minä matkin häntä vähän, koska hän on ohjaaja!" Antoiko hän Natalielle mitään neuvoja? "Hän on hyvä kertomaan minulle 'Tuo oli p*skaa, tee se uudestaan!' Hän on hyvin rehellinen."
Matkijanärhen ohjaaja, Francis Lawrence, testasi Dormeria kerran NBC-kanavan [sarjan] pilottijaksoa varten ja muisti hänet siitä lähtien, hän kertoi minulle myöhemmin puhelimen välityksellä Los Angelesistä. "Natalie on tosi vahvasti läsnä ja hänellä on upea look. Kun hän otti Cressidan roolin, se loi välittömästi Cressidan hahmon." Sana vahva nousee esiin usein puhuttaessa Dormerista: Sam Claflin, joka näyttelee Nälkäpelin Finnickiä ja joka työskenteli Dormerin kanssa juuri ennen tämän liittymistä Matkijanärheen The Riot Clubissa, brittiläisessä frat-boy trillerissä, joka oli Toronton kansainvälisten elokuvafestivaalien suosikki, muistelee heidän ensitapaamistaan: "Hän oli täysin avoin ja uskomattoman vahva", hän sanoi. "Hän käveli huoneeseen, joka oli täynnä poikia, jotka tunsivat toisensa läpikotaisin, mutta hän sulautui välittömästi joukkoon ja piti puolensa."
Dormer oli Pariisissa päivällisellä ystävien kanssa, kun hän sai puhelun, jossa hänelle tarjottiin roolia Matkijanärhestä - ja kysyttiin suostuisiko hän ajamaan itsensä kaljuksi. "Minulla oli pieni *gulp* hetki", hän sanoo, mutta vakuutti itsensä hiusten leikkaamisesta. Francis Lawrence ehdotti myöhemmin puoliksi ajeltuja hiuksia, mikä sopi Panemin muodikkaasta Capitolista kotoisin olevalle punkkarikapinalliselle; Dormer mainitsee inspiraatiokseen brasialaisen mallin, Alice Dellalin, jolla on ollut puoliksi ajeltu look jo vuosia.
Tietenkin Cressidaksi tuleminen vaati muutakin kuin hiustenleikkuun. "On tosi mielenkiintoista, kun on joku kuten Jennifer Lawrence, joka ei ole koskaan harjoitellut [näyttelemistä] klassisesti ja joka työskentelee täysin vaistojensa varassa, eikä nähtävästi valmistaudu melkein mitenkään; hän vain tavallaan menee mukana ja tuntee hetkessä", sanoo Francis Lawrence. "Ja sitten on ihmisiä kuten Natalie, joka on tosissaan miettinyt yksityiskohtia ja menee sivuun ottojen välissä ja näet hänen pyörittävän asioita päässään. Hän puhuu siitä mielellään vähän enemmän, tykkää kun hänellä on enemmän tietoa jo etukäteen."Flare on julkaissut myös videon, jolla Natalie puhuu Cressidan tyylistä ja hiuksista sekä kertoo, miten itse toimisi Nälkäpelissä: etsisi areenalta jonkin yksinäisen nurkan ja nukkuisi läpi pelin!
Lähde
tiistai 2. joulukuuta 2014
Video: Harva & Margo Ellenin edustajina Matkijanärhi osa 1:n LA:n ensi-illassa
Ellen DeGeneres lähetti eräiden YouTubereiden, The Kloonsin, tädit Harvan ja Margon haastattelemaan Matkijanärhi osa 1:n tähtiä elokuvan Los Angelesin ensi-iltaan! Rouvat antavat näyttelijöille mm. välipalaa ja muita lahjoja sekä hauskuuttavat katsojia. Josh Hutcherson näyttää olevan erityisen innoissaan saamastaan lahjasta. :D
Matkijanärhi osa 1:n viimeisin tuottotilanne
Kansainvälisillä markkinoilla Matkijanärhi osa 1 oli tuottanut 254 miljoonaa dollaria, joten kaikkiaan tuotot ovat 480 miljoonaa dollaria tähän mennessä. Elokuva on pysynyt myös täällä Suomessa Finnkinon top-listan kärjessä koko sen kaksi viikkoa, jonka se on pyörinyt elokuvateattereissa!
maanantai 1. joulukuuta 2014
Uusi still-kuva Katnissista Matkijanärhi osa 1:sta
Lionstage on julkaissut uuden still-kuvan Katnissista, aivan Matkijanärhi osa 1 -elokuvan alkumetreiltä.
"Minun nimeni on Katniss Everdeen. Olen seitsemäntoista vuotias. Kotini on vyöykkeellä 12."
"Minun nimeni on Katniss Everdeen. Olen seitsemäntoista vuotias. Kotini on vyöykkeellä 12."
Tunnisteet:
Jennifer Lawrence,
Katniss Everdeen,
Matkijanärhi osa 1,
still
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)