tiistai 30. joulukuuta 2014

Video: Matkijanärhen näyttelijät puhuvat ebolasta

Jeffrey Wright puhui Twitterissä "piraattilähetyksessä" ja selvisi, että kyse on Ebola Survival Fundille tehdystä videosta, jolla ebolasta puhuvat Jeffreyn lisäksi Jennifer Lawrence, Josh Hutcherson, Liam Hemsworth, Julianne Moore ja Mahershala Ali. Näyttelijät oikaisevat videolla muutamia ebolaan liittyviä harhaluuloja ja auttavat levittämään tietoa taudista ja sen pysäyttämisestä.

sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Uusi still-kuva Katnissista ja Effiestä

Matkijanärhi osa 1:stä on julkaistu jälleen uusi still-kuva ja tässä nähdään Katniss ja Effie. Huomatkaa aikataulu Effien ranteessa!

lauantai 27. joulukuuta 2014

Uusi piraattilähetys tulossa 29.12.

Beeteetä näyttelevä Jeffrey Wright vinkkasi tänään Twitterissään, että maanantaina 29.12. olisi tulossa uusi "piraattilähetys" eli meille jotakin uutta ja mielenkiintoista! Monet näyttävät olevan sillä kannalla, että tämä liittyisi Matkijanärhi osa 1-DVD:hen ja Blu-rayhin, mutta mitään varmaa saamme tuskin tietää ennen maanantaita.

Jennifer Lawrence on vuoden 2014 tuottoisin näyttelijä


Forbes on julkaissut listan tämän vuoden tuottoisimmista näyttelijöistä ja Jennifer Lawrence on tämän listan ykkönen! Tämä tarkoittaa sitä, että tänä vuonna ilmestyneet elokuvat, joissa Jen on näytellyt, ovat tuottaneet yhteensä kaikista eniten. Jenniferiltä ilmestyi Matkijanärhi osa 1:n lisäksi toinen suureen sarjaan kuuluva elokuva, X-Men: Days of Future Past, sekä indie-elokuva Serena. Nämä ovat tuottaneet yhteenä 1,4 miljardia dollaria maailmanlaajuisesti ja luku kasvaa vielä, Matkijanärhen ollessa yhä teattereissa.

Listan toisella sijalla on Chris Pratt 1,2 miljardilla dollarilla ja kolmantena Scarlett Johansson 1,18 miljardilla dollarilla. Koko lista löytyy Forbesin sivuilta.

Lähde

keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Hyvää Joulua! - Sysimarja juhlii kilpailulla


Ihanaa joulua kaikille kävijöillemme! ♥ Tänä vuonna halusimme yhdistää joulun ja uuden vuoden ja tehdä jotakin erityistä, joten nyt juhlitaan kilpailun merkeissä!

Osallistumisohjeet:

Kerro meille Nälkäpeli-aiheinen uuden vuoden lupauksesi tai vaihtoehtoisesti voit myös miettiä, mitä jokin Nälkäpelin hahmoista voisi luvata uutena vuotena. Lähetä lupaus meille osoitteeseen sysimarja@gmail.com otsikolla "Joulukisa" 31.12.2014 klo 17:00 mennessä, niin olet mukana kilpailussa. Laita mukaan nimesi/nimimerkkisi sekä sähköpostiosoitteesi.

Neljästä palkinnosta kolme annetaan mielestämme parhaille lupauksille ja yksi arvotaan kaikkien osallistujien kesken.

Palkinnot:
  • Pääpalkinto yhdelle voittajalle: US Weeklyn Matkijanärhi osa 1-erikoisnumero, -pinssi ja -ranneke
  • Loput palkinnot (kolmelle, yksi arvotaan): Matkijanärhi osa 1-pinssi ja -ranneke
Me sysimarjalaiset puolestamme lupaamme, että pinssejä ja rannekkeita riittää myös Sysimarjan synttärikilpailuun, joka järjestetään tietenkin Sysimarjan perustamisen 4. vuosipäivänä! ;) Suuri kiitos Nordisk Filmille kilpailujen sponsoroinnista pinssein ja rannekkein.

Vielä kerran - Hyvää Joulua!

tiistai 23. joulukuuta 2014

Uusi still-kuva Katnissista ja Coinista

Nälkäpelin virallinen Twitter-tili julkaisi eilen illalla uuden still-kuvan Katnissista ja Alma Coinista (sekä Boggsista taustalla). Kuva nähtävissä myös alapuolella!

"Kummallakaan ei ole varaa kompromissiin."

sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Huhuja Matkijanärhi osa 1:n DVD:n/Blu-Rayn ilmestymispäivästä


Matkijanärhi osa 1 on ollut elokuvissa juuri ja juuri kuukauden, ja jo nyt olemme saaneet huhuja DVD:n ja Blu-Rayn ilmestymispäivästä! Lionsgate ei ole vahvistanut kumpaakaan päivämäärää, joten emme anna mitään takuuta niiden pitävän paikkaansa.

DVD World USA:n mukaan Amerikan Blu-Rayn/DVD:n ilmestymispäivä tulisi olemaan tiistaina 24. helmikuuta 2015. Mikäli päivämäärä tullaan vahvistamaan myöhemmin oikeaksi, olisi tämä Amerikassa ensimmäinen tiistai-julkaisu sarjan elokuville.

Britanniassa asuvat joutuvat odottamaan perinteiseen tapaansa hiukan kauemmin, sillä iTunesin mukaan elokuvan voisi ostaa digitaalisesti 16. maaliskuuta 2015. Oletettavasti fyysisen kopion julkaisupäivä tulisi olemaan sama.

Toivottavasti saamme pian Lionsgaten vahvistuksen asiasta!

Kuvia: Katniss-nukke New Yorkin & Los Angelesin Madame Tussaudseissa

Uutisoimme aiemmin Lontoon Madame Tussaudsissa esillä olevasta Katniss-nukesta, ja nyt olemme saaneet uusia kuvia myös New Yorkin ja Los Angelesin yksilöistä.

Los Angelesin vahanukke on samanlainen kuin Lontoon oma kera asun, joka nähdään Katnissin yllä Vihan Liekkien alkupuolelta. New Yorkin nukke esittää Katnissia areenavaatetuksessaan Nälkäpelissä. 

Los Angeles:
New York:

On ne kyllä hienoja! Kumpi nukeista on suosikkisi?

lauantai 20. joulukuuta 2014

Lorde puhuu Matkijanärhi osa 1:stä ja Yellow Flicker Beatistä


Lorde kertoi LA Timesille lisää Yellow Flicker Beatistä, puhumalla mm. sen sanoituksista ja biisin tekoprosessistaan. Olemme kuulleet jo paljon Lorden ajatuksista liittyen kyseiseen kappaleeseen ja Matkijanärheen ylipäänsä, mutta tästä haastattelusta löytyy jälleen uusia näkökulmia!
Matala hyräily, joka aloittaa "Yellow Flicker Beatin" vie katsojan muuttuneen sankarittaren, Katniss Everdeenin, viimeisestä kuvasta Nälkäpeli - Matkijanärhi osa 1:n lopputeksteihin.
"Pidin ajatuksesta, että elokuva loppuu lähikuvaan Katnissin kasvoista ja sitten tämä tosi karmiva, säröilevä humina tavallaan ilmaisee menoa hänen päänsä sisään, hänen syvimpiin ajatuksiinsa ja salaisuuksiinsa", sanoo uusiseelantilainen laulaja-lauluntekijä Ella Marija Lani Yelich-O'Connor, joka tunnetaan paremmin Lordena. "Olin kuunnellut paljon hengellisiä kappaleita, sellaisia kuten "Sometimes I Feel Like a Motherless Child" ja rakastin säröileviä, viallisia ääniä, jotka johtuivat sekä vanhoista äänityksistä että sanoitusten ilmaisusta, joten sillä oli ehdottomasti vaikutusta."
"Tämä oli ensimmäinen kerta, kun tein musiikkia elokuvalle ja minulle oli tärkeää, että se tuntui omalta biisiltäni, eikä aivan väärältä konsertissani", Lorde sanoo sähköpostin välityksellä. "Halusin laulun tuntuvan kuin tietoisuuden virralta, aikalailla Katnissin sisimmiltä ajatuksilta ja kirjoittaessani sitä tunsin rajojen hämärtyvän, kirjoittajan ääneni limittyvän hänen ääneensä."
"Tietenkään en ole vihainen niin kuin hän on elokuvan lopussa, mutta pystyin samaistumaan siihen tunteeseen, miten kaikki haluavat Katnissin tekevän tiettyjä asioita, ja tämän odotuksen aiheuttamaan paineeseen."
"Olin tosi onnekas, kun sain hoitaa [soundtrackin] kokoamisen yksin", hän sanoo soundtrackistä, joka sisältää laulaja-lauluntekijä Bat for Lashes'n raukeaa indie-poppia, Kanye Westin uuden version Yellow Flicker Beatistä, joka on vielä uhkaavampi ja päivitettyä elektronista musiikkia 80-luvun ikoneilta Grace Jonesilta ja Simon Le Bonilta. "Minulla oli tosi selkeä kuva siitä, millaisia artisteja halusin mukaan tähän projektiin ja millaisia kappaleita halusin kultakin."
Silti Lorden pääpanostus on Yellow Flicker Beat, joka löytää liekehtivän tytön astumaisillaan holokausmin aikaan. Hyräilyn hiljaisuus räjähtää kertosäkeeseen, joka julistaa 'Tämä on sen alku / miten kaikki loppuu.'"
"Katnissin pinnan alla pyörteilee paljon, monia eri, sekä sisäisiä että ulkoisiä, ääniä, jotka kertovat hänelle mitä tehdä. Myrsky ei ole pehmeä, taistelu ei ole hiljainen ja minusta Katniss ei ole vain yksi asia kerrallaan", hän sanoo.
"Pidin myös "fingers laced together and I made a little prison and I'm locking up everyone who ever laid a finger on me"-kohdasta - se viittaa Katnissin roolin, Matkijanärhen, "Jumalan leikkimisluonteeseen" ja se on todennäköisesti voimauttavin säe, jonka olen ikinä kirjoittanut." 
Olen samaa mieltä Lorden viimeisestä pointista, kyseinen kohta on ehdoton suosikkini Yellow Flicker Beatissä! Saan aina kylmiä väreitä siitä. Entäpä te, onko teille sama suosikkikohta, vai onko se jokin muu?

torstai 18. joulukuuta 2014

Kuvia: Katniss-nukke Madame Tussauds-vahakabinetissa


Katniss-vahanuket ovat tästä päivästä alkaen esillä Lontoon, New Yorkin ja Los Angelesin Madame Tussauds-vahakabineteissa! Tässä pari kuvaa nukesta ja muutama lisää löytyy Lontoon Madame Tussaudsin nettisivuilta. On se aika näköinen!

keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Uusi still-kuva Katnissista ja Haymitchistä

Matkijanärhi osa 1 on ollut elokuvateattereissa nyt jo noin kuukauden, mutta se ei estä innostumista uusista still-kuvista! Tässä uudessa kuvassa nähdään Katniss ja Haymitch. Alla on myös jo jonkin aikaa sitten julkaistu kuva Primistä, joka ei jostain syystä ollut vielä löytänyt tietään tänne.


Päivitys 18.12. // Tässä pari uutta kuvaa lisää!

tiistai 16. joulukuuta 2014

Katniss-vahanukke kolmeen Madame Tussaudsiin


Vahanukkemuseo Madame Tussauds tiedottaa, että tällä viikolla kolmeen sen museoon, Lontooseen, New Yorkiin ja Hollywoodiin, tulee Katniss Everdeen-vahanuket! Jokainen näistä nukesta on maksanut 150 000 Iso-Britannian puntaa. Lontoossa nähtävällä Katniss-nukella on yllään Vihan liekeissä nähtävä metsästysasu. Seuraamalla @madametussaudslondon:ia Instagramissa näet ensimmäiset kuvat nukesta, kun se julkistetaan tällä viikolla.

Yhtäkkiä Madame Tussaudsista tuli erittäin kiinnostava kohde seuraavalle Lontoon matkalle, vai mitä? :D

Lähde

Jenniferille, Juliannelle ja Lordelle ehdokkuudet Critic's Choice Awardseista


Critic's Choice Awardsien ehdokkaat julkaistiin tänään ja heidän joukossaan ovat Jennifer Lawrence, Julianne Moore sekä Lorde! Jennifer ja Lorde saivat ehdokkuutensa Matkijanärhi osa 1:stä, kun taas Juliannea kunnioitetaan ehdokkuudella hänen roolisuorityksestaan Still Alicessa. Alla kunkin kategorian kaikki ehdokkaat.
Paras naisnäyttelijä toimintaelokuvassa:
  • Emily Blunt, Edge of Tomorrow
  • Scarlett Johansson, Lucy
  • Jennifer Lawrence, Nälkäpeli - Matkijanärhi osa 1
  • Zoe Saldana, Guardians of the Galaxy
  • Shailene Woodley, Outolintu 
Paras kappale:
  • "Lost Stars", Uusia alkuja
  • "Big Eyes", Big Eyes
  • "Yellow Flicker Beat", Nälkäpeli - Matkijanärhi osa 1
  • "Everything Is Awesome", Lego elokuva
  • "Glory", Selma 
Paras naisnäyttelijä
  • Jennifer Aniston, Cake
  • Marion Cotillard, Kaksi päivää, yksi yö
  • Felicity Jones, Kaiken teoria
  • Julianne Moore, Still Alice
  • Rosamund Pike, Gone Girl
  • Reese Witherspoon, Wild - Villi vaellus

torstai 11. joulukuuta 2014

Lorden Yellow Flicker Beatille Golden Globe-ehdokkuus


Golden Globe Awardsien ehdokkaat julkaistiin tänään ja ehdokkaiden joukossa on Matkijanärhi osa 1:n soundtrackin ensimmäinen single, Lorden Yellow Flicker Beat! Ehdokkuus tuli parhaan elokuvaa varten tehdyn kappaleen kategoriassa ja Yellow Flicker Beatiä vastassa ovat seuraavat biisit:
  • "Big Eyes", Big Eyes (Lana Del Rey)
  • "Glory", Selma (John Legend & Common)
  • "Mercy Is", Noah (Patti Smith & Lenny K)
  • "Opportunity", Annie (Greg Kurstin, Sia Furler & Will Gluck)
Matkijanärhi osa 1:n näyttelijät Julianne Moore (Alma Coin) ja Woody Harrelson (Haymitch) saivat myös ehdokkuuksia muista projekteistaan. Julianne on ehdolla parhaaksi naisnäyttelijäksi sekä draamaelokuvien (Still Alice) että musikaalin/komedian (Maps to the Stars) kategorioissa. Woody taas on ehdolla parhaaksi miesnäyttelijäksi minisarjassa/TV-elokuvassa suorituksestaan True Detectivessä.

Pidetään peukkuja Lordelle, Juliannelle ja Woodylle!

sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Pukusuunnittelijat Kurt & Bart puhuvat Matkijanärhi osa 1:n asuista

Grazia-lehti haastatteli Matkijanärhi-elokuvien pukusuunnitelijoita Kurtia ja Bartia siitä, miten he loivat Vyöhykkeen 13 asut sekä matkijanärhi-puvun ja Jennifer Lawrencen kanssa työskentelystä.
Tässä elokuvassa asut ovat hyvin erilaisia kuin kahdessä ensimmäisessä "Nälkäpelissä"...
Bart: Se oli meistä kaikista mielenkiintoisinta. Nämä hahmot olivat tosi vakiintuneita ja heidän kuorimisensa ja irrottaminen yhteiskunnasta oli meistä mahtavaa. Oli myös kiinnostavaa miettiä, miten loisimme jotain, missä hahmojen tyylit tulevat esiin, vaikka heillä on samat vaatteet. Effie on paras esimerkki tästä. Jokaisella hahmolla oli samat perusvaatteet ja he tekivät niistä omansa.
Oliko tärkeää saada heidän personaallisuutensa näkymään läpi?
Kurt. Minusta kyllä. Bart viittaa aina yksityiskouluihin, joissa kaikilla on samat vaatteet ja ihmiset tekevät pieniä juttuja erottautuakseen, tekivätpä he sen tarkoityksella tai eivät. Se voi olla hienovaraista. Kun Katniss tapaa presidentti Coinin ensimmäisen kerran, heille on tärkeää olla samalla tasolla - heillä on yllään samat vaatteet. Mutta Katnissilla on vähän enemmän avonaisia nappeja, kun taas Coinilla ylinkin nappi on kiinni. Tällaiset hienovaraiset erot auttavat määrittelemään hahmot.
Miten suunnittelitte matkijanärhi-puvun?
Bart: Saimme tehdä niin monia siistejä juttuja tässä elokuvassa, mutta minusta itse matkijanärhi-puvun suunnitteleminen oli kaikista siisteintä. Kirjassa se on puku, jonka on suunnitellut hänen stailistinsa - lähestyimme sitä tästä näkökulmasta, hänen [Cinnan] silmiensä läpi.  Hän tiesi, että Katnissin kohtalo oli tulla matkijanärheksi. Katniss oli symboli, mutta hänen piti olla myös sotilas.
 Kurt: Me halusimme, että se nähdään eri tavoin - emme halunneet, että hänestä tulisi supersankari liikkumattomassa puvussa, jota hän voi käyttää vain yhdellä tavalla. Hänen siipensä ja olkapäänsä on suunniteltu juhlallisiksi, mutta panssari voidaan ottaa myös pois, joten voit taas nähdä tämän tytön - voit nähdä Katnissin. Vaikka siinä ei olisi siipiä, hän voisi olla kentällä ja tulla sotilaaksi.
Millaista Jenniferin kanssa on työskennellä?
Bart: Hän on fantastinen, koska hän tuntee hahmon niin hyvin. Jen on hulvaton ja kuvauspaikalla on kevyt tunnelma ja näyttelijöillä on hauskaa. Yhtäkkiä, kun on toiminnan aika ja hän on matkijanärhi-puvussa ja näet Katnissin ilmaantuvan.
Oliko Jenniferillä monia sovituksia tämän asun vuoksi?
Kurt: Meillä ei ollut monia sovituksia. Monia ihmisiä oli mukana pukuihin keskittyneissä osastoissa. Nuo yksityiskohdat ovat aina hankalia ja meille ja Jenille oli tärkeää, että meillä oli muutamia sovituksia voidaksemme varmistaa, että hän pystyi tekemään asussa sen, mitä hänen tarvitsi.
Bart: Tapasimme laittaa hänet kuntoon ja hän vain otti kourallisen Skittlesejä ja lähti juoksemaan.
Oliko teillä useita samanlaisia matkijanärhi-asuja?
 Voi, matkijanärhiä oli kokonainen parvi! Eri tilanteita ja eri tasojen toimintaa varten oli eri painoisia pukuja. Luulen, että meillä oli niitä kahdeksan. Oli versioita, joiden alla hän pystyi käyttämään pehmusteita tai polvisuojuksia. Niitä oli tarpeeksi käyttää eri matkijanärheä vähintäänkin viikon jokaisena päivänä.
Miten käytännölisiä pukujen täytyy olla?
Tosi! Luulen sen olevan siksi, että Francis tykkää kuvata juttuja todellisella, orgaanisella tavalla niin, ettei tarvitse lisätä paljoa erikoistehosteita. Kun oli kyse Vyöhykkeen 13 sotilaista, halusimme heidän olevan tosi toimintakykyisiä, joten työskentelimme brittiläisen suunnittelijan, Aitro Throupin, kanssa. Halusimme niiden olevan ohuita ja käytännölisiä ja hänen kanssaan työskentely oli fantastista.
Mitä viitteitä käytitte Vyöhykkeen 13 asuissa?
Kurt: Me aloitimme tutkimalla tosi yksinkertaisia vaatteita - mikä johti meidät toiseen maailmansotaan ja Englannin lama-aikaan. Silloin oli oikeita sääntöjä kankaiden ja laskosten ja ylimääräisten nappien käytöstä. Lähestyimme Vyöhykettä 13 samalla tavalla. Halusimme, etteivät nämä jutut tunnu futuristisilta, vaan että ne olivat kiinni todellisuudessa. Siinä huomioidaan menneisyys ja minusta se näyttää loppujen lopuksi tosi romanttiselta.

perjantai 5. joulukuuta 2014

Kuuntele: The Hanging Tree radio edit


Päivitys 6.12. // Ehkä fanien kommentit tästä radio editistä menivät perille, sillä kaikki videot radio editistä on vedetty pois YouTubesta!

The Hanging Tree on noussut singlelistoille ympäri maailman ja sen myötä päätynyt myös radiosoittoon. Radiossa vaan ei kuulla välttämättä kuulla laulua kaikeassa upeudessaan, vaan radiota varten tehtynä remixinä. Kyseisen version voi kuunnella alta.

Mitä mieltä olette? Omasta mielestäni tämä on aika surullista. The Hanging Tree ei ole eikä kuulu olla mikään tanssittava pop-biisi! Sen koko merkitys menee tässä hukkaan. :( Aion jatkossakin kuunnella vain aitoa ja oikeaa The Hanging Treetä.

Kuvia: Matkijanärhi osa 1:n konseptikuvituksia

Matkijanärhi osa 1:stä on julkaistu muutama konseptikuva ja ne ovat upeita! Ne on tehnyt Joanna Bush, joka teki vastaavia myös Nälkäpelistä ja Vihan liekeistä. Hän esimerkiksi teki Peetan Rue-maalauksen, joka nähdään Vihan liekeissä! Konseptitaiteilija työskentelee tuotantosuunnittelijan (Phil Messina) ja ohjaajan (Francis Lawrence) saavuttaakseen sen, miltä elokuvan tulisi näyttää.


torstai 4. joulukuuta 2014

The Hanging Tree singlelistoilla ympäri maailman


Jennifer Lawrence saattaa vihata laulamista, mutta kaikki rakastavat hänen lauluaan! The Hanging Treetä on ostettu digitaalisesti niin paljon, että laulu on noussut eri maiden singlelistoille ja soi nyt radioissa ainakin Amerikassa.

Amerikassa The Hanging Tree nousi suoraan sijalle 12 Billboardin The Hot 100-listalla. 88 % sijoitukseen vaikuttavista pisteistä tuli kappaleen digitaalisesta myynnistä ja loput streemauksesta. Tämän myötä Jennifer Lawrence on 13. Oscarin näyttelijän kategoriassa voittanut, joka on päässyt The Hot 100-listalle sen 56. vuotisen historian aikana. Samaan ovat aikaisemmin kyenneet Julie Andrews, George Burns, Cher, Bing Crosby, Jamie Foxx, Anne Hathaway, Jennifer Hudson, Burl Ives, Shirley Jones, Frank Sinatra, Meryl Streep ja Barbra Streisand. Jeniä ei sitten pysäytä mikään!

Iso-Britanniassa laulu päätyi suoraan sijalle 14 "virallisella sinkkulistalla" ja Australiassa Amerikan tapaan sijalle 12 Australian Top 50-sinkkulistalla.

Olisi mielenkiintoista kuulla Jenniferin kommentit The Hanging Treen menestyksestä, vai mitä? :D

Lähde

Katniss Timen vaikutusvaltaisimpien hahmojen listalla


Sankarittaremme Katniss Everdeen on Timen vuosittaisen viidentoista vaikutusvaltaisimman fiktiivisen hahmon listalla seitsemäs! Sijoitusta perustellaan seuraavasti:
Nälkäpelin sankaritar (jota näyttelee Jennifer Lawrence) on jo varmistanut asemansa feministien roolimallina ja elokuvamyynnin voimanpesänä. Mutta Katniss on nyt muutakin kuin pelkkä elokuvaikoni: Hänen kolmen sormen kunnianosoituksestaan, jota käytetään Matkijanärhessä kapinan osoituksena Capitolia vastaan, on tullut demokratiaa kannattavien mielenosoittajien mielenilmausten symboli Thaimaassa ja Hong Kongissa.
Koko lista löytyy täältä.

keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Natalie Dormer Flare-lehdessä


Natalie Dormer on Flare-lehden numeron kannessa ja hänestä on tehty myös pitkä juttu lehteen. Koko jutun voi lukea täältä, sieltä löytyvät myös kaikki Nataliesta juttua varten otetut kuvat. Alla suomennettuna artikkelin Nälkäpeliin liittyvät kohdat.
[...] Dormer muistaa kuvanneensa Matkijanärhen koe-esiintymisensä sulhasensa Canon 7D-kameralla. "Minä matkin häntä vähän, koska hän on ohjaaja!" Antoiko hän Natalielle mitään neuvoja? "Hän on hyvä kertomaan minulle 'Tuo oli p*skaa, tee se uudestaan!' Hän on hyvin rehellinen."
Matkijanärhen ohjaaja, Francis Lawrence, testasi Dormeria kerran NBC-kanavan [sarjan] pilottijaksoa varten ja muisti hänet siitä lähtien, hän kertoi minulle myöhemmin puhelimen välityksellä Los Angelesistä. "Natalie on tosi vahvasti läsnä ja hänellä on upea look. Kun hän otti Cressidan roolin, se loi välittömästi Cressidan hahmon." Sana vahva nousee esiin usein puhuttaessa Dormerista: Sam Claflin, joka näyttelee Nälkäpelin Finnickiä ja joka työskenteli Dormerin kanssa juuri ennen tämän liittymistä Matkijanärheen The Riot Clubissa, brittiläisessä frat-boy trillerissä, joka oli Toronton kansainvälisten elokuvafestivaalien suosikki, muistelee heidän ensitapaamistaan: "Hän oli täysin avoin ja uskomattoman vahva", hän sanoi. "Hän käveli huoneeseen, joka oli täynnä poikia, jotka tunsivat toisensa läpikotaisin, mutta hän sulautui välittömästi joukkoon ja piti puolensa." 
Dormer oli Pariisissa päivällisellä ystävien kanssa, kun hän sai puhelun, jossa hänelle tarjottiin roolia Matkijanärhestä - ja kysyttiin suostuisiko hän ajamaan itsensä kaljuksi. "Minulla oli pieni *gulp* hetki", hän sanoo, mutta vakuutti itsensä hiusten leikkaamisesta. Francis Lawrence ehdotti myöhemmin puoliksi ajeltuja hiuksia, mikä sopi Panemin muodikkaasta Capitolista kotoisin olevalle punkkarikapinalliselle; Dormer mainitsee inspiraatiokseen brasialaisen mallin, Alice Dellalin, jolla on ollut puoliksi ajeltu look jo vuosia. 
Tietenkin Cressidaksi tuleminen vaati muutakin kuin hiustenleikkuun. "On tosi mielenkiintoista, kun on joku kuten Jennifer Lawrence, joka ei ole koskaan harjoitellut [näyttelemistä] klassisesti ja joka työskentelee täysin vaistojensa varassa, eikä nähtävästi valmistaudu melkein mitenkään; hän vain tavallaan menee mukana ja tuntee hetkessä", sanoo Francis Lawrence. "Ja sitten on ihmisiä kuten Natalie, joka on tosissaan miettinyt yksityiskohtia ja menee sivuun ottojen välissä ja näet hänen pyörittävän asioita päässään. Hän puhuu siitä mielellään vähän enemmän, tykkää kun hänellä on enemmän tietoa jo etukäteen."
Flare on julkaissut myös videon, jolla Natalie puhuu Cressidan tyylistä ja hiuksista sekä kertoo, miten itse toimisi Nälkäpelissä: etsisi areenalta jonkin yksinäisen nurkan ja nukkuisi läpi pelin!

Lähde

tiistai 2. joulukuuta 2014

Video: Harva & Margo Ellenin edustajina Matkijanärhi osa 1:n LA:n ensi-illassa

Ellen DeGeneres lähetti eräiden YouTubereiden, The Kloonsin, tädit Harvan ja Margon haastattelemaan Matkijanärhi osa 1:n tähtiä elokuvan Los Angelesin ensi-iltaan! Rouvat antavat näyttelijöille mm. välipalaa ja muita lahjoja sekä hauskuuttavat katsojia. Josh Hutcherson näyttää olevan erityisen innoissaan saamastaan lahjasta. :D

Matkijanärhi osa 1:n viimeisin tuottotilanne


Amerikassa vietettiin juuri kiitospäivän myötä pitkää viikonloppua, jonka aikana Matkijanärhi osa 1 tuotti 57 miljoonaa dollaria. Elokuva on pysynyt katsotuimpana elokuvana Amerikassa siitä asti, kun se sai iltansa melkein kaksi viikkoa sitten. Yhteensä se oli tuottanut Amerikassa 225,7 miljoonaa dollaria sunnuntaihin mennessä.

Kansainvälisillä markkinoilla Matkijanärhi osa 1 oli tuottanut 254 miljoonaa dollaria, joten kaikkiaan tuotot ovat 480 miljoonaa dollaria tähän mennessä. Elokuva on pysynyt myös täällä Suomessa Finnkinon top-listan kärjessä koko sen kaksi viikkoa, jonka se on pyörinyt elokuvateattereissa!

maanantai 1. joulukuuta 2014

Uusi still-kuva Katnissista Matkijanärhi osa 1:sta

Lionstage on julkaissut uuden still-kuvan Katnissista, aivan Matkijanärhi osa 1 -elokuvan alkumetreiltä.


"Minun nimeni on Katniss Everdeen. Olen seitsemäntoista vuotias. Kotini on vyöykkeellä 12."

sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Haastattelu: Matkijanärhi sivuilta valkokankaalle


BuzzFeed on julkaissut pitkän, kaksiosaisen artikkelin siitä, miten Matkijanärhi sovitettiin elokuvaksi. Siinä ohjaaja Francis Lawrence, käsikirjoittaja Peter Craig ja tuottaja Nina Jacobson kertovat mm. miten päätyivät tiettyihin Matkijanärhi osa 1:ssä nähtyihin muutoksiin. Alle olen koonnut haastattelusta selviävät asiat, mutta jutun ensimmäisen osan voi lukea kokonaisuudessaan täältä ja toisen täältä. Tämä haastattelu sisältää runsaasti paljastuksia liittyen sekä elokuvaan että kirjaan!
  • Peter Craigiä pyydettiin käsikirjoittamaan Matkijanärhi-elokuvia, eikä hänen tarvinnut miettiä vastaustaan. Hänellä on kaksi tytärtä, jotka ovat suuria Nälkäpeli-faneja ja he saivat kuulla yhden isänsä ideoista ennen ketään muuta: ajatuksen Vyöhykkeellä 7 tapahtuvasta kapinallisten hyökkäyksestä, joka elokuvassa nähdään. 
  • Craigistä tuli elokuvien pääkärsikirjoittaja, kun Danny Strong siirtyi eteenpäin ensimmäisten luonnosten jälkeen.
  • Pystyäkseen luomaan kirjalle uskollisen sovituksen siitä huolimatta, että se jaetaan kahteen osaan, elokuvantekijät kääntyivät kirjailija Suzanne Collinsin puoleen. Hän loi erilliset luonnokset kummallekin puolikkaalle, kuvaten päähenkilöiden tarinoiden kulkua ja tarinan kohokohtia. 
  • Nina Jacobson: "Me ajattelimme, että ensimmäinen elokuva keskittyisi propagandasotaan ja Peetan takaisin saamiseen. Toinen elokuva olisi täysimittaisesta sodasta ja Snow'n poistamisesta pelistä. Suzannen lähestymistapa oli suuresti näiden suurten ajatusten takana siitä, miten jakaisimme kirjan kahdeksi elokuvaksi."
  • Francis Lawrence: "Meneillään oleva kapina - Katniss kuulee siitä ja ajattelee sitä, kun taas meillä on mahdollisuus mennä vyöhykkeille näkemään se. Joten elokuvan hyvin sisäisen puolikkaan muuttaminen joksikin visuaalisemmaksi ja elokuvallisemmaksi oli todennäköisesti suurin haaste ja jotakin, minkä parissa Peter, Suzanne, Nina ja minä todella työskentelimme."
  • Yksi ratkaisu oli tehdä Katnissista aktiivisempi. Craig kirjoitti Katnissin juoksemaan ulos bunkkerista, kun Prim oli jäämässä sen ulkopuolelle, kun kirjassa Katniss odottaa sisäpuolella. Elokuvassa Katniss myös päättää, että hänen on päästävä uudestaan Vyöhykkeelle 12, kun taas kirjassa idea tulee Cressidalta. Katniss tekee myös oman osansa voittajien pelastusoperaatiossa puhumalla Snow'lle videopuhelun kautta. Peter Craig sanoo, että näin Katnissille annettiin lisää tilaisuuksia olla rohkea pysymällä kuitenkin uskollisena Suzannen toiveelle siitä, että traumaperäinen stressihäiriö vaivaisi Katnissia suuresti.
  • Katniss laitettiin myös vaatimaan Peetan ja muiden voittajien pelastusoperaatiota armahduksen lisäksi. 
  • Nina Jacobson: "Halusimme varmistaa, että koskaan ei tuntunut siltä, että Katnissin ainut motivaatio olla matkijanärhi ja osallistua kapinaan olisi hänen poikaystävänsä saaminen takaisin. Sellainen on tyhjänpäiväistä ja hänen alapuolellaan. Hän näkee myös mitä maassa tapahtuu, ja että ihmiset pyrkivät muutokseen ja hän haluaa olla osa muutosta."
  • Peter Craig: "Katniss on koko vallankumouksen tunteellinen katalysaattori. Kun hän laulaa jotakin, siitä tulee taistelulaulu, ja kun hän huutaa jotakin, siitä tulee taisteluhuuto."
  • Peter Craig: "Tavoitteena oli tehokkaasti sovittaa Katnissin tarinan kaari siihen, mitä Panemissa tapahtui. Hän antaa itsestään niin paljon. Hän itse asiassa tavallaan uhraa itsensä tunteellisesti ja henkisesti inspiroidakseen kaikkia näitä muita ihmisiä. Halusimme näyttää, että se toimi, ja että ihmiset muilla vyöhykkeillä todella tarvitsivat häntä. He vastasivat siihen ja tekivät myös uhrauksia."
  • Tämän tehdäkseen, Craig kertoi ideasta, jossa näytetään miten kukin propo aiheutti kapinointia vyöhykkeillä. Hän kertoo, että hänellä oli ihan liikaa ideoita! Elokuvaan päätyivät hänen ensimmäinen ideansa Vyöhykkeestä 7 sekä Vyöhykkeen 5 padon räjäyttäminen. Kirjassa vain mainitaan padon murtuminen (Vyöhykkeellä 7).
  • Peter Craig: "Suzanne tuntee tämän maailman niin uskomattoman hyvin ja me puhuimme siitä, miten Panemin energia- ja viestintäjärjestelmät toimivat." Näin päädyttiin lumipalloefektiin: räjäytetty pato katkaisee Capitolista sähköt, jolloin Beetee pääsi murtautumaan Capitolin järjestelmiin.
  • Francis Lawrence: "Elokuvissa Effie on tosi ikoninen. Siinä ei ole järkeä, että työntäisimme hänet sivuun Matkijanärhi osa 2:n loppuun asti, jolloin hän voisi näyttäytyä ja esittelisimme aivan uuden hahmon, jonka pitäisi yrittää päästä edes lähelle sitä, mitä Elizabeth on tehnyt Effielle." Suzannen vakuuttamisessa oli kuitenkin työtä. Nina Jacobson: "Aluksi hän ei ollut ideasta kovin varma. Hän tiesi haluavansa nähdä enemmän Effietä, mutta hän ei ollut varma siitä, että hän olisi Vyöhykkeellä 13. Minä ehdotin, että hän voisi olla kuin Fulvia. Hän pohti asiaa." Lopulta Suzanne vakuuttui, kun hän näki alustavan leikkauksen Vihan liekkien kohtauksesta, jossa Effie hyvästelee Katnissin ja Peetan kyyneleet silmissä. Peter Craig: "Näytöksen jälkeen muistan Suzannen tulleen tapaamiseen ja sanoneen, 'Kuka Fulvia?'"
  • Artikkelissa kerrotaan, että Vyöhykkeen 13 asukkaiden ranteisiin leimatut aikataulut kuvattiin, mutta se ei päätynyt elokuvaan.
  • Nina Jacobson sanoo, että he halusivat Vyöhykkeen 13 oikeasti näyttävän kapinallisten tukikohdalta, eikä supertiukalta paikalta. He eivät halunneet sen asukkaisen vaikuttavan roboteilta. 
  • Peter Craig presidentti Coinista: "Hän todella uskoo asiaansa. Minusta hän ei ole joku, jonka aikomuksena on kohdella ketään väärin. Ja elokuvan aikana valta viettelee häntä vähän. Hänestä tulee parempi asioiden myymisessä. Minusta me katsomme hänen muuttumistaan Coiniksi, jonka tunnistamme kirjasta. Hitaasti, ajan kuluessa, alat ajatella 'Keitä nämä ihmiset ovat?' Ymmärrät, että he ovat vaarallisen yksimielisiä. Suunnilleen elokuvan puolivälissä sitä alkaa miettiä, kenellä tätä sotaa oikein myydään?"
  • Elokuvantekijöillä oli hauskaa suunitellessaan voittajien pelastusoperaatiota ja Craig uskoo, että niin oli myös Suzannella. Haastetta suunnitteluun toi se, että Vyöhykkeen 13 piti ajatella, että suunnitelma oli toimiva ja että Capitol kuitenkin tietää siitä kaikesta. He halusivat tehdä katsojalle selväksi, että Capitolin tarkoituksena oli palauttaa Peeta Vyöhykkeelle 13 tappamaan Katniss.
  • Elokuvatiimi mietti loppukohtausta ja yhtenä ajatuksena oli todella päättää elokuva kohtaukseen, jossa Peeta kuristaa Katnissia. Francis Lawrence kuitenkin tiesi, että se ei välttämättä saisi katsojia haluamaan lisää, vaan suuttumaan. Peter Craig: "Lpulta se tuntui luonnolliselta kohdalta halkaista kirja, koska Peeta on takaisin ja sitä on aivan uusia prioriteetteja. Katniss käy läpi aivan erilaisen prosessin Peetan kanssa, kun hän on takaisin. Se katse, jonka hän antaa Peetalle - hän katsoo jotakuta, jota hän todella rakastaa, joka ei ole vain nappula tässä shakkipelissä niin kuin kaikkien muiden mielestä. Pidin aina siitä, miten loppu vaihtelee Coinin ja Katnissin välillä ja miten heidän prioriteettinsä ovat jakaantuneet elokuvan lopussa."
  • Presidentti Snow'n tappaminen ei ole Katnissin ehdoissa matkijanärheksi ryhtymiselle kuten kirjassa. Francis Lawrence: "Se on todennäköisesti yksi suurimmista muutoksista kirjan jakamisessa. Meistä kummallakin elokuvalla on oma dramaattinen kysymyksensä, oma tavoitteensa. Tässä osassa Katniss ottaa vihdoinkin vallankumouksen symbolin roolin ja alkaa taistella vastaan. Mutta dramaattinen kysymys on: Saammeko Peetan takaisin? Toisen osan on: Mennään ottamaan Snow kiinni." Nina Jacobson sanoo heidän halunneen Katnissin tulevan päätöksen tappaa Snow vähitellen. Se mitä Peetalle on tapahtunut, on viimeinen niitti. 
  • Matkijanärhi osa 2:n päätös on synkempi kuin monen muun sarjan ja juuri siksi Francis halusi ohjata Matkijanärhi-elokuvat. Francis on aina sanonut haluavansa "tehdä kirjat, eikä keksiä niitä uudelleen."
  • Peter Craig: "Me tiesimme sen [Matkijanärhen] olevan synkkä ja katsoimme asioita, jotka eivät ole synkkiä ja todella otimme myös ne huomioon. Hahmojen välillä on paljon kyyntymystä, jota ei voi aina näyttää, kun he taistelevat areenoilla tai kun he ovat erossa toisistaan. Katnissin ja Peetan välillä orastaa rakkaustarina, joka on ytimeltään tosi, tosi suloinen. On kaikki nämä hahmot, jotka ovat jälleen yhdessä ja aidosti välittävät toisistaan."
  • Peter Craig: "Minusta synkkyyttä voi olla, jos keskellä on helpotusta. Matkijanärhi osa 2:ssa on oikeastaan täysin kyse siitä ja miten kaikki nämä ihmiset antavat toisilleen anteeksi ja löytävät toisensa uudelleen. Se saattaa viedä sinut tiheikön läpi, mutta tulet ulos toiselta puolelta."
Mitä mieltä olette muutoksista ja niihin johtaneista päätöksistä? Onko jokin muutos teistä aivan erityisen hyvä tai olisiko jotain voinut tehdä toisin?

torstai 27. marraskuuta 2014

Video: Näyttelijät kertovat lempitarinansa Jennifer Lawrencesta

MTV:n haastattelussa muutama näyttelijöistä kertoi lempitarinansa Jennifer Lawrencesta. Kuulet ne alla olevalta videolta ja sen alta voit vielä lukea ne tiivistettynä suomeksi!


  • Donald Sutherland ei kerro tarinaa, vaan sanoo yksinkertaisesti, että Jennifer on näyttelijänä nerokas.
  • Elizabeth Banks kertoo Jenin rakastavan taikatemppuja.
  • Francis Lawrence kertoo tarinan siitä, miten he kuvasivat Vihan liekkejä Havaijilla ja hän järjesti haisukellusreissun kaikille. He menivät Oahu-saaren pohjoisrannikolle, missä he pääsivät haihäkkiin, mistä näki 30-40 haita. Ohjaajat sanoivat, että häkistä ei saa kiivetä pois ja Francis mietti, että kuka häkistä muka kiipeäisi? Noh, eiköhän puolituntia myöhemmin Jennifer ollut kiipeämässä pois häkistä huutaen, että häkissä on meduusa... "Jennifer on ihminen, joka kiipeäisi ulos haihäkistä meduusan takia, jota ei todennäköisesti ollut edes olemassa."
  • Julianne Moore kertoo ensimmäisestä tapaamisestaan Jenin kanssa. Hän oli meikkivaunussa ja istui Jenin tuolilla ja sanoi nousevansa siitä, mutta Jennifer vastasi, että "Ei, ei, istu vaan siinä, niin minä paheksun sinua salaa." Julianne kertoo heti ajatelleensa hänen olevan hauska.
  • Natalie Dormer kertoo viettäneensä Jenin kanssa paljon aikaa aamuisin, kun heitä laitettiin valmiiksi kuvauksia varten. Hän kertoo, että Jenissä on paljon positiivista energiaa jopa viideltä aamulla ja hän rakastaa sitä hänessä.
  • Sam Claflin taas kertoo haastattelua edeltävästä päivästä, jolloin hän näki Jenniferin ensimmäistä kertaa pitkästä aikaa. Ensimmäinen asia, jonka Jennfer sanoi Samille oli "Oletko pieraissut?" ja Sam ihmettelee, että kuka oikeasti tervehtii jotakuta tuolla tavalla, kun ei ole nähnyt tätä kuukausiin!
Voi Jen... :D Mitä luulette, selviäisikö hän Francisin tarinan perusteella Nälkäpelistä?

Päivän piritys: Vihan liekit huonosti huulilta luettuna

Tämä on niin älytöntä, että naurattaa! Bad Lip Reading on julkaissut Vihan liekeistä kaksi videota, joissa pätkiä on luettu huonosti huulilta ja dubattu uusiksi. Jos Nälkäpelistä tehty vastaava video on vielä näkemättä, sen löytää täältä!




Francis Lawrence kertoi Twitterissä näiden piristäneen myös hänen päiväänsä!

Willow Shields puhuu Primistä & Matkijanärhi osa 1:sta Vivelo Hoyn haastattelussa

Matkijanärhi osa 1:n promoamisen aikana Willow Shields vieraili Vivelo Hoyn haastateltavana puhumassa mm. hahmonsa kehittymisestä Matkijanärhessä sekä tärkeimmästä asiasta, jonka hän oppi näytellessään Primiä. Videota haastattelusta alta!

Matkijanärhi aiheisia tarroja Facebookin Chatissa


Ahkerasti Facebook Chattia käyttävät henkilöt ovatkin varmaan jo huomanneet, että chatissa toimivia tarroja on tarjolla nyt myös Matkijanärhi teemaan sopien. Tarrat saa käyttöön valitsemalla ensin oikeasta alakulmasta Valitse tarra tai hymiö -> Tarrakauppa -> ja sieltä voit sitten valita tarrasetin ilmaiseksi itsellesi.

Ei kun vaan uusia tarroja käyttämään, kiva piristys toisten fanien kanssa keskusteluun tavallisten hymiöiden sijasta!

keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Kaksi uutta Matkijanärhi osa 1-julistetta

Matkijanärhi osa 1 pyörii elokuvateattereissa, mutta eihän se tarkoita, että olisi liian myöhäistä julkaista uusia julisteita elokuvasta! Alla kuvat kahdesta uudesta julisteetasta; vasemmanpuoleista jaetaan Targetin blu-ray-version mukana ja toisen kuva nähtiin aikaisemmin Empire-lehden kannessa. Samaa kuvaa käytettiin myös Los Angelesin ensi-illan kutsuissa!


Mitä tykkäätte näistä? Itse pidän näistä jopa enemmän kuin siitä Katniss-julisteesta, jota elokuvan markkinoinnissa on eniten käytetty!

Sam Claflin puhuu elokuvasta leikastusta Finnick-kohtauksesta


Te, jotka olette nähneet Matkijanärhi osa 1:n, varmaankin huomasitte, että tietty Finnick-kohtaus puuttui. Crave Onlinen haastattelussa Sam Claflin paljastaa, että kohtaus, jossa Finnick on alusvaatteisillaan, kuvattiin mutta leikattiin elokuvasta.
Oliko [elokuvassa] kohtauksia, joissa olit mukana, jotka eivät päätyneet elokuvan lopulliseen versioon?
Ei oikeastaan, ei. Minusta hänen tarinansa tärkeät elementit ja hänen matkansa näkyvät. Fakta on, että hän alkaa hitaasti kasata itseään, mutta sitä ei oikeastaan näe kirjassa tai elokuvassa. Oli yksi kohtaus, jonka kuvasimme ja joka ei päätynyt elokuvaan, mikä on täysin ymmärrettävää elokuvan kontekstin ja kaikkien läpi käymän matkan sujuvuuden huomioon ottaen. Se tuntui väärältä, joten siinä on järkeä, ettei se päätynyt elokuvaan.
Mistä kohtauksesta on kyse? Oliko se yksinäinen hetki vai toimitko toisen näyttelijän kanssa?
Se oli yksinäinen hetki. Olin vielä sairaala-asussa, mutta pienen hetken ajan siinä kohtauksessa, kun otin sen pois, seisoin siinä vain randomisti alusvaatteisillani toivottaen Katnissille onnea. [Nauraa.] Luulen, että he tajusivat, että se ei tavallaan pysynyt elokuvan tunnelmassa. Täytyi jatkaa eteenpäin siirtymistä. Sen faktan takia, että hän [Katniss] oli menossa sotaan, tiedäthän, se ei oikein istunut siihen. Luulen, että olimme kaikki yhteisymmärryksessä. Minusta siinä on järkeä, jos joku oli vähän epäileväinen siitä, miten ihmiset suhtautuisivat siihen. Siinä on paljon enemmän järkeä, kun kohtaus ei ole siinä.
Mitä mieltä olette päätöksestä leikata kohtaus pois? Minä itse ymmärrän tämän täysin ja arvioin heti elokuvan nähtyäni juuri elokuvan tunnelman olevan syy kohtauksen poisleikkaamiseen. Toivotaan kuitenkin, että näemme sen DVD:n poistetuissa kohtauksissa!

Crave Onlinen pitkässä haastattelussa Sam Claflin puhuu paljosta muustakin Matkijanärheen liittyvästä, se kannattaa ehdottomasti käydä lukaisemassa!

Lähde
 

Video: Francis Lawrence puhuu uusien Nälkäpeli-elokuvien mahdollisuudesta

Nälkäpeli-elokuvat päättyvät ensi vuonna Matkijanärhi osa 2:een, vai päättyvätkö sittenkään? Suuret sarjat näyttävät nykyisin saavan jonkinlaista jatkoa; Twilighteista on tulossa sarja lyhyt elokuvia ja Harry Potterista uusi Ihmeotukset ja niiden olinpaikat-trilogia. MTV:n haastattelussa Francis Lawrence paljasti, että Nälkäpelin maailman laajentamisesta on ollut puhetta.


Get More: Music News
"Kaikki ajattelevat [sarjan laajentamisesta] ja puhuvat siitä", ohjaaja paljastaa.
Hän kuitenkin jakaa myös huolensa sellaiseen maailmaan sukeltamisesta, jossa ei ole Katnissia ja siitä, miten pitäisi saada aikaan innostusta aivan uusien hahmojen ympärille.
"Minusta siihen maailmaan on vain mentävä varovasti. Valtava osuus siitä, mikä tekee näistä tarinoista mahtavia on, että ne todella rakennettiin sodan seurauksia ajatellen ja että sen keskellä on loistava hahmo kuten Katniss", Lawrence sanoo. "On riskaapelia sanoa vain, 'Oh, me olemme edelleen Nälkäpelin maailmassa.'"
"Täytyy varmistaa, että on jotakin uutta sanottavaa", Lawrence jatkoi. "Täytyy luoda uusia hahmoja, jotka ovat aivan yhtä vangitsevia kuin Katniss. Se on hankalaa, mutta olen ehdottomasti avoin puhumaan siitä ja luulen, että kaikkia ajattelevat sitä. Kaikki rakastavat sitä maailmaa ja ideoita."
Haluaisitteko te nähdä uusia Nälkäpelin maailmaan sijoittuvia elokuvia? Millaisia haluaisitte nähdä? Francis kovasti puhuu uusien hahmojen luomisesta, mutta entä jos uuden elokuvan päähenkilö olisikin joku vanha tuttu? Miten olisi vaikka Haymitch ja toinen neljännesjuhla? Muiden tuntemiemme tribuuttien, kuten Finnickin tai Johannan, pelit? Tai sitten voitaisiin mennä enemmän ajassa taaksepäin, aina synkkiin aikoihin ja Nälkäpelin alkuun asti. Enkä oikeasti pistäisi pahitteeksi sodan jälkeiseen aikaan sijoittuvaa elokuvaa, jossa olisivat mukana kaikki tutut hahmot... :D Kertokaa ajatuksianne kommenteissa tai chatissä!

Video: Lorde Tonight Showssa

Viime yönä Lorde vieraili Jimmy Fallonin haastateltavana Tonight Showssa puhumassa urastaan sekä Matkijanärhi osa 1:n soundtrackin kokoamisesta. Shown lopuksi hän tietysti myös esitti Yellow Flicker Beatin livenä. Videot haastattelusta ja esityksestä alla!



tiistai 25. marraskuuta 2014

Video: Osa 1:stä puuttunut yksityiskohta tulossa toisessa osassa

Matkijanärhessä Katnissilla on tiettyjä ehtoja ennen kuin hän lupautuu matkijanärheksi. Matkijanärhi osa 1:ssä Katniss vaatii Peetan ja muiden voittajien pelastamista Capitolista, heidän koskemattomuuttaan, tämän asian julkista tiedottamista sekä sitä, että Prim saa pitää Buttercupin. Kirjassa Katniss vaatii myös, että hän ja Gale saisivat metsästää, mutta elokuvassa tämä järjestyy ilman vaatimuksiakin. Jotain puuttuu edelleen... Katniss halusi myös etuoikeuden tappaa presidentti Snow! MTV:n haastattelussa Francis Lawrence kertoo, että tätä vaatimusta ei ole vain unohdettu, vaan se on siirretty Matkijanärhi osa 2:een. Hän sanoo, että kyse on kahden erillisen tarinan luomisesta.


Kieltämättä minä ymmärrän tämän, sillä toisessa osassa on kyse sodasta ja Katnissin kostosta. Herättääkö tämä muutos teissä jotain ajatuksia?

Uusi TV spot "The Hanging Tree"


Matkijanärhi osa 1:stä on ilmestynyt uusi TV spot, jonka taustalla soi upea The Hanging Tree eli Hirttopuu. Erittäin hyvä veto Lionsgatelta!

The Hanging Tree elää muuten ihan omaa elämäänsä myydyimpien biisien listoilla! Amerikan iTunesissa se on ollut neljänneksi myydyin, Isossa-Britanniassa numero 15 ja peräti listaykkönen mm. Brasiliassa, Puolassa ja Tsekeissä! Amazonin listalla se on 10. ja Google Playssä 6. Aikamoinen saavutus Jennifer Lawrencelta, joka väittää kuulustavansa "sävelkorvattomalta Amy Winehouselta"!

Lähde

maanantai 24. marraskuuta 2014

Videot: Näyttelijät puhuvat kirjojen elokuvasovituksista ja kapinasta

IGN haastatteli Natalie Dormeria, Elizabeth Banksia ja Sam Claflinia, jotka puhuivat siitä, miksi ihmiset rakastavat kirjojen elokuvasovituksia niin paljon sekä siitä, miten heidän hahmonsa kehittyvät Matkijanärhi osa 1:ssä kapinan aikana.



Matkijanärhi osa 1:lle vuoden paras avaus sekä avausviikonloppu Amerikassa


Matkijanärhi osa 1 tuotti Amerikassa avausviikonloppunsa aikana kaikkiaan 123 miljoonaa dollaria, millä se meni helposti tämän vuoden tuottavimmaksi avausviikonlopuksi sekä ylipäänsä avaukseksi. Tähän mennessä paras avausviikonloppu oli Transformers - Tuhon aikakausi-elokuvan nimissä 100 miljoonalla dollarilla. Avaus ei yltänyt edeltjiensä tasolle, sillä Nälkäpelin avausviikonloppu tuotti 152,2 miljoonaa dollaria ja Vihan liekkien 158 miljoonaa dollaria. Sen sijaan kaikkialla muualla kuin Amerikassa Matkijanärhi osa 1:llä on mennyt paremmin, sillä tuloksena oli 152 miljoonaa dollaria. Tämä on 4 % paremmin kuin Vihan liekeillä, jonka kansainvälinen avaus tuotti 146 miljoonaa dollaria. Yhteensä Matkijanärhi osa 1 on tuottanut jo 275 miljoonaa dollaria, mikä ylittää sekä sen, että Matkijanärhi osa 2:n yhteisen budjetin!

Video: Lorde esittää Yellow Flicker Beat -kappaleen American Music Awardseissa

Eilen illallaSuomen aikaan sunnuntain ja maanantain välisenä yönä Lorde esitti kappaleensa ''Yellow Flicker Beat'' American Music Awardseissa ihka ensimmäistä kertaa amerikkalaisessa televisiossa. Ennen esitystä hänet esitteli kukapa muukaan kuin itse Effiemme, Elizabeth Banks. Mikäli gaala jäi sinulta katsomatta, voit katsoa Lorden esityksen alta!

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Video: Elizabeth Banks & Donald Sutherland puhuvat Matkijanärhestä

Saksalainen MSTV Productions haastatteli Elizabeth Banksia ja Donald Sutherlandia ja he puhuivat hahmoistaan sekä Matkijanärhen tärkeistä viesteistä. Elizabeth selittää, miksi Effie on mukana Matkijanärhi-elokuvissa ja tämän ja Katnissin suhteesta. Donald kertoo yksityiskohtaisesti, miten presidentti Snow yrittää pitää Panemia hallinnassaan, miksi Snow ei ole pahis ja miksi jokaisen on tärkeää olla mukana politiikassa.



Uusia still-kuvia Matkijanärhi osa 1:stä


Venäläinen elokuvalevittäjä Volga Film on julkaissut uusia still-kuvia Matkijanärhi osa 1:stä! Laitan ne linkin taakse siltä varalta, että joku ei ole vielä nähnyt elokuvaa.

Video: Francis Lawrencen ja Nina Jacobsonin PITKÄ Q&A

Nerdist.comilla oli äskettäin upea tilaisuus haastatella ohjaaja Francis Lawrencea ja tuottaja Nina Jacobsonia Matkijanärhi osa 1:stä ja tuloksena on tämä hieman yli puolituntinen Q&A-video! Keskustelu lähtee siitä, miten kumpikin heistä tuli osaksi Nälkäpeli-elokuvia ja käy läpi Matkijanärhen yksityiskohtia uusista hahmoista elokuvan musiikkiin, lisätyistä kohtauksista maailman rakentamiseen ja Philip Seymour Hoffmanin menetyksestä presidentti Snow'n lapsenlapseen. Francis ja Nina käsittelevät haastattelussa tosi mielenkiintoisia yksityiskohtia, joten tämä on ehdottomasti puolituntisen arvoinen!


Lähde

lauantai 22. marraskuuta 2014

Francis Lawrence puhuu Matkijanärhen yhtäläisyyksistä tosi maailmaan

Koko Nälkäpeli-trilogia on täynnä politiikkaa ja kommentointia nykymaailman tilanteeseen, mutta Matkijanärhessä mennään syvälle propagandan ja mediasodan pariin. Francis Lawrence puhui äskettäin The Daily Beastin kanssa Matkijanärhen yhtäläisyyksistä asioihin, joita tällä hetkellä maailmassa tapahtuu.
"Matkijanärhi osa 1:n yksi suurista teemoista - ellei suurin teema - on mediataistelu. Luulen, etteivät nuoret oikeasti ymmärrä millainen rooli propagandalla on elämässämme politiikan, mainonnan ja kuvan yleisen manipuloinnin osalta."
Francis puhui Peetan Capitol-viestin ja terroristiryhmä ISIS:n videoiden yhtäläisyyksistä:
"Minusta yhtäläisyyksiä ISIS:een on", sanoo Lawrence. "Teimme tämän elokuvan ennen kuin videot julkaistiin, joten se on pelottava muistutus siitä, mitä todellisessa maailmassa voi tapahtua. Suzanne Collins kirjoitti kirjasarjan erityisesti sodan seurauksista ja yksi näkökulmista, joita pääsemme tässä elokuvassa tutkimaan, on propagandan käyttö sodassa ja kuvamanipulaatio ja ihmiset propagadan välineenä. Valitettavasti tämänkaltaisia asioita on tapahtunut jo pitkään. Nyt, teknologian vuoksi, se saavuttaa ihmisiä nopeammin, välittömämmällä tavalla."
Loput haastattelusta voi lukea englanniksi täällä. Hän kertoo vielä inspiraatiostaan voittajien pelastusoperaatio-kohtaukseen.

Lähde

Matkijanärhi osa 1:n ensimmäisten päivien lipputulot maailmalla

Matkijanärhi osa 1 on saanut ensi-iltansa nyt n. 70 eri maassa ja arviot sen ensimmäisten päivien lipputuloista ovat ilmestyneet.

  • Amerikassa elokuva tuotti ensi-iltanaan eli perjantaina arviolta 55 miljoonaa dollaria, joka tähän mennessä helposti vuoden suurin avaus. Tulos on kuitenkin pienempi kuin Nälkäpelin (67,3 miljoonaa dollaria) ja Vihan liekkien (71 miljoonaa dollaria)
  • Koko viikonlopun tuloiksi Amerikassa arvioidaan 125 miljoonaa dollaria (Nälkäpeli 152 miljoonaa dollaria, Vihan liekit 158 miljoonaa dollaria)
  • Kahdelta päivältä tuotot ovat yhteensä 33 miljoonaa dollaria 68 muussa maassa, mikä on 5 % enemmän kuin Vihan liekeillä samassa vaiheessa
  • Iso-Britannia 3,6 miljoonaa dollaria (12 % enemmän kuin Vihan liekeillä)
  • Saksa 2,9 miljoonaa dollaria (11 % enemmän kuin edelliset elokuvast, vuoden tuottoisin avaus Saksassa)
  • Ranska 3 miljoonaa dollaria (10 % enemmän kuin Vihan liekeillä)
  • Vuoden tuottoisin avaus Belgiassa, 5 % enemmän kuin Vihan liekeillä
  • Venäjä 2,7 miljoonaa dollaria (peräti 28 % enemmän kuin Vihan liekeillä)
  • Australia 2,4 miljoonaa dollaria (vuoden tuottoisin avaus)
Suomesta näitä tietoja ei valitettavasti löydy, mutta elokuva on kuitenkin tämän viikon katsotuin elokuva!

Amerikassa Matkijanärhi osa 1 ei ole pärjännyt niin hyvin kuin edelliset elokuvat, mutta avaus on silti kunnioitettava. Se on tähän mennessä vuoden tuottoisin elokuva ja vain 15 elokuvaa on tähän mennessä tuottanut avausviikonloppunaan yli 120 miljoonaa dollaria. Sitä paitsi täällä Euroopassa tulokset ovat erittäin hienoja!

Francis Lawrencen Q&A IMDb:n Twitterissä


Francis Lawrence vastaili Amerikan ensi-illan kunniaksi IMDb:n Twitterissä fanien lähettämiin kysymyksiin liittyen Matkijanärhi osa 1:seen. Alla muutamia parhaita paloja Q&A:sta, loput voit käydä lukemassa Twitteristä!
 

Jos voisit olla jokin hahmo elokuvasta, kuka haluaisit olla?

Luulen että olisin Haymitch...ei tarvitsisi taistella niin paljoa enää ja saisin ylläpitää hieman huumorintajua.

Suosikki lainauksesi Matkijanärhestä?
Oooh. Ajattelin yhtä toista mutta luulen että minun täytyy valita “If we burn you burn with us.”

Mikä oli suosikki hetkesi ikinä kaikissa Nälkäpeli-elokuvissa mitä olet tehnyt?
Meillä oli hauskaa Havaijilla VL:ssä mutta suuri päivä oli myös Everdeenien talossa kun joku toi paikalle mariachi yhtyeen. (=meksikolaista kansanmusiikkia soittava yhtye)

Minkä viestin haluaisit ihmisten tajuavan Matkijanärhestä?

Ajatuksen siitä että yksi ihminen voi saada aikaan muutoksen.

Kuka on suosikki hahmosi ja miksi?

C'mon... Katniss. Hän on tarinoiden sydän. Nälkäpelejä ei olisi ilman häntä.

perjantai 21. marraskuuta 2014

Lorden Twitter Q&A


Lorde vastasi äskettäin Twitterissä fanien kysymyksiin liittyen Matkijanärhi osa 1:n soundtrackiin ja koko Nälkäpeli-sarjaan. Alla parhaat palat:
Team Peeta vai Team Gale?
Siis minun ei pitäisi valita puolia, Peeta.
Jos voisit olla mikä vain Nälkäpelin hahmoista, kuka olisit?
CINNA FOREVER
Miksi lauloit Ladder Songin?
Minusta se on kuin jumalallinen olento (tai jopa nykypäivän lukija) katsoisi alas Panemiin.
Oliko biisejä, jotka eivät päässeet mukaan soundtrackille?
Kyllä, minä itse asiassa esittelin Tiny Ruinsin David Lynchille ja he tekivät yhteistyönä kauniin laulun, mutta minusta se ei tunnelmaltaan sopinut joukkoon.
Miten Jennifer reagoi sinuun ollessasi kuvauksissa?
Haha, hän oli niin söpö, tosi innoissaan siitä että olin siellä! Hän juoksi aina luokseni ottojen välissä juttelemaan/me tuplafanityttöilimme, rakastan Jeniä.
Itkitkö katsoessasi Matkijanärheä?
Kyllä. Ja muistan myös nyrkkini nousseen ylös ilmaan...ehdottomasti kaikista kolmesta elokuvasta tunteellisin. Se on todellinen mestariteos.
Mikä oli ensimmäinen reaktiosi, kun sinua lähestyttiin soundtrackin teon osalta?
Tosi innostunut, mutta myös "tietävätkö he, ettei minulla ole hajuakaan soundtrackin tekemisestä" 
Koko Q&A löytyy täältä.

Lähde

Matkijanärhi osa 1:lle 17 milj. dollarin lipputulot avauksesta


Matkijanärhi osa 1:n ensimmäiset näytökset olivat Amerikassa viime yönä ja näistä yönäytöksistä elokuva toi mukanaan arviolta 17 miljoonan dollarin lipputulot. Tämä on vähemmän kuin mitä Nälkäpeli (19,7 miljoonaa) ja Vihan liekit (25,2 miljoonaa) tuottivat avauksissaan, mutta Vihan liekeillä oli etunaan se, että sitä näytettiin myös IMAX-teattereissa. Tämä Matkijanärhi osa 1:n avaus on kuitenkin suurin to-pe välisen yön avaus tänä vuonna ja elokuvalla on kaikki mahdollisuudet nousta koko vuoden tuottavimmaksi elokuvaksi, kuten Vihan liekit teki viime vuonna!

Lähde

Matkijanärhi osa 1-DVD & Blu-ray jo ennakkotilattavissa Amazon UK:ssa

Amazon UK on laittanut Matkijanärhi osa 1:n DVD- ja Blu-ray-versiot jo ennakkotilattaviksi, vaikka elokuva on vasta eilen saanut ensi-iltansa Isossa-Britanniassa ja tänään Amerikassa! Alla eri vaihtoehtojen kannet, jotka ovat vasta alustavia ja voivat muuttua. Suomalaiset DVD- ja Blu-ray-versiot saattavat näyttää myös hyvin erilaisilta kuin nämä. Linkeistä pääsee Amazonin tuotesivuille.






Lähde