maanantai 8. toukokuuta 2023

Nälkäpeli: Balladi laululinnuista ja käärmeistä -traileri ja -julisteet!

 Enjoy the show!


Kuka olisi valmis laittamaan tämän teaser julisteen seinälleen? 🙋


Toisessa julisteessa näemme Coriolanus Snow'n ja Lucy Gray Bairdin.


Elokuvan virallinen juonikuvaus kuuluu näin:

Koe NÄLKÄPELIN maailma 64 vuotta ennen kuin Katniss Everdeen ilmoittautui vapaaehtoiseksi tribuutiksi, ja vuosikymmeniä ennen kuin Coriolanus Snow’sta tuli Panemin tyrannimainen presidentti.

NÄLKÄPELI: BALLADI LAULULINNUISTA JA KÄÄRMEISTÄ kertoo tarinan nuoresta Coriolanuksesta (Tom Blyth), joka on ennen niin mahtavan Snow-suvun viimeinen toivo. Koko suku on menettänyt suosionsa sodan jälkeisessä Capitolissa ja Snow’n toimeentulo on vaarassa. Vastoin hänen tahtoaan hänet määrätään köyhtyneen Vyöhyke 12:sta tribuutin, Lucy Gray Bairdin (Rachel Zegler), ohjaajaksi. Kun Lucy Grayn viehätysvoima lumoaa Panemin, näkee Snow mahdollisuuden muuttaa heidän kummankin kohtaloa. Kunnianhimonsa ajamana Snow liittoutuu Lucy Grayn kanssa kääntääkseen onnen heidän puolelleen. Snow joutuu taistelemaan myös itseään vastaan, niin hyvän kuin pahan puolesta. Snow aloittaa kilpajuoksun aikaa vastaan selviytyäkseen ja selvittääkseen, onko hän pohjimmiltaan laululintu vai käärme.

P.S. Tiedän olevani myöhässä näiden jakamisessa, joten olette (toivottavasti!) nämä jo nähneetkin.

tiistai 16. elokuuta 2022

Ensimmäinen kuva Balladi laululinuista ja käärmeistä -elokuvista sekä viimeisimpiä casting-uutisia

Balladi laululinnuista ja käärmeistä -elokuvasta on julkaistu ensimmäinen kuva! Se on ensikatsaus Tom Blythistä ja Rachel Zeglerista Coriolanus Snow'na ja Lucy Gray Bairdina ja näet sen alta 👇

Lisäksi elokuvan näyttelijöistä on julkistettu tähän mennessä jo pitkä lista, joista keskeisimmät ovat:
  • Josh Ansres Rivera on Sejanus Plinth
  • Hunter Schafer on Tigris Snow
  • Jason Schwartzman on Lucky Flickerman
  • Peter Dinklage on Casca Highbottom
  • Viola Davis on tohtori Volumnia Gaul

keskiviikko 8. kesäkuuta 2022

Kaikki mitä tiedämme Balladi laululinnuista ja käärmeistä -elokuvasta

Pitkästä aikaa! Tähän mennessä Balladi laululinnuista ja käärmeistä -elokuvasta tiedetään jo useita tärkeitä yksityiskohtia, joten nyt on aika pienelle koosteelle siitä kaikesta.

  • Pääroolien näyttelijät on julkaistu! Coriolanus Snow'ta näyttelee Tom Blyth ja Lucy Gray Bairdia Rachel Zegler. Tom Blyth on nähty aikaisemmin mm. TV-sarjoissa Billy the Kid ja The Gilded Age. Rachel Zegler puolestaan tunnetaan parhaiten roolistaan West Side Story -elokuvastaan (2021), josta hän voitti Golden Globen.

"Coriolanus Snow on monia asioita - selviytyjä, lojaali ystävä, säälimätön, nopeasti rakastuva lapsi ja nuori mies, joka on kunnianhimoinen ytimiään myöten. Tomin käsitys hahmosta näytti meille tämän nuoren miehen mutkikkaan monitulkintaisuuden hänen muuttuessaan tyranniksi, joka hänestä on tuleva." - ohjaaja Francis Lawrence

"Tomin esitys tulee sekä täyttämään että sekoittamaan kaiken, minkä luulet tietäväsi Coriolanus Snow'sta. Hän on hämmästyttävä lahjakkuus, joka tulee näyttämään miksi Snow pysyy aina huipulla." - tuottaja Nina Jacobson

"Tom Blyth on nopeasti nouseva tähti, jonka valloittava ja karismaattinen läsnäolo tekee hänestä jännittävän näyttelijän ja täydellisen tähän päärooliin." - Erin Westerman, Lionsgaten tuotantopäällikkö

"Kuten jokainen, näin Rachel Zeglerin ensimmäistä kertaa West Side Story -elokuvassa, ja kuten jokainen, tiesin katsovani tähteä, joka valloittaa katsojansa. Lucy Gray sopii hänelle täydellisesti näyttelijänä: hahmo on rohkea, itsenäinen ja uhmakas, mutta myös haavoittuvainen, tunteellinen ja rakastava. Rachel tekee tästä hahmosta unohtumattomaton." - ohjaaja Francis Lawrence

Tuottaja Nina Jacobson kertoo casting-tiimin käyneen läpi satoja näyttelijöitä Lucy Grayn rooliin. "Etsintä päättyi, kun Zegler räjäytti tajuntamme näyttelijän, laulajan ja esiintyjän lahjakkuuden syvyydellään ja laajuudellaan."

Tom Blythiä koskevat lainaukset käännetty People jutusta ja Rachel Zeagleriä koskevat Entertainment Weeklyn jutusta.  

  • Lionsgate on julkaissut elokuvasta saman tyylisen logoteaserin kuin aikaisemmistakin elokuvista julkaistiin! Katso se tästä:
  • Elokuva saa Yhdysvaltojen ensi-iltansa perjantaina 17.11.2023. Suomessa edelliset Nälkäpeli-elokuvat tulivat elokuvateattereihin jo Yhdysvaltojen ensi-iltoja edeltävinä keskiviikkoina, joten saa nähdä, päästäänkö täällä näkemään myös Balladi jo pari päivää aikaisemmin.
  • Moni aikaisempien Nälkäpeli-elokuvien tekijöistä on mukana tekemässä Balladi laululinnuista ja käärmeistä -elokuvaa. Elokuvan ohjaa Francis Lawrence, joka ohjasi kaikki aikaisemmat Nälkäpeli-elokuvat ensimmäistä lukuunottamatta. Tuottajana on kaikkien edellisten elokuvien tapaan Nina Jacobson. Käsikirjoituksen on kirjoittanut kirjailija Suzanne Collins yhdessä Michael Ardntin kanssa, joka oli myös yksi Vihan liekkien käsikirjoittajista. Tästä on omakin postauksensa
  • Tuotanto alkaa heinäkuussa 2022 eli ihan pian! Elokuvaa kuvataan Euroopassa; Saksassa ja Puolassa. Myös Matkijanärhi-elokuvia kuvattiin Euroopassa, sillä monet Capitoliin sijoittuvat kohtaukset kuvattiin Ranskassa.
Mitä mieltä olet näyttelijävalinnoista? Entä teaseristä? Itselläni meni kylmät väreet!

maanantai 25. toukokuuta 2020

Suzanne Collins kertoo uudesta kirjastaan Balladi laululinnuista ja käärmeistä

Kustantaja Scholastic on julkaissut haastattelun, jossa Nälkäpeli-kirjojen editori David Levithan kysyy Suzanne Collinsilta Balladi laululinnuista ja käärmeistä -kirjaan liittyviä kysymyksiä. HUOM! Haastattelu sisältää juonipaljastuksia!
David Levithan: Aloitan kahdella kysymyksellä, jotka lukijat varmasti haluavat kysyä: Suunnitteliko aina palaavasi Panemiin trilogian jälkeen kirjalla, joka sijoittuisi ajassa 64 vuotta aikaisemmin? Ja jos et, mikä sai sinut palaamaan tarinaan tällä tavalla?
Suzanne Collins: Näin se toimii. Minulla on kaksi maailmaa, Alismaa (Ylismaan Gregor -sarjan maailma) ja Panem (Nälkäpelin maailma). Käytin niitä molempia tutkiessani sotateorian elementtejä. Kun löydän siihen liittyvän aiheen, jota haluan tarkastella, katson seuraavaksi mihin se parhaiten sopii. Valistus ajan keskustelu ihmisluonnon tilasta sopi luonnollisesti tarinaan, jonka keskiössä on Coriolanus Snow.
Keskittyminen 10. Nälkäpeliin antoi minulle myös mahdollisuuden kertoa Lucy Grayn tarinan. Nälkäpelin ensimmäisessä luvussa viittaan Vyöhykkeen 12 neljänteen voittajaan. Katniss ei näytä tietävän henkilöstä mitään mainitsemisen arvoista. Vaikka hänen tarinaansa ei tunneta, Lucy Gray elää merkittävällä tavalla musiikkinsa kautta auttaen kukistamaan Snow'n trilogiassa. Kuvittele Snow'n reaktio, kun Katniss alkaa laulaa "Deep In The Meadow" -laulua Ruelle areenalla. Toisaalta Lucy Grayn perintö on, että hän toi viihteen mukaan Nälkäpeliin.
DL: Minun täytyy kysyä - kun kirjoitit sen viittauksen ensimmäiseen kirjaan, oliko sinulla ajatus siitä, kuka kyseinen neljäs voittaja saattoi olla?
SC: Kyllä, mutta hän on kehittynyt paljon sen jälkeen.
DL: Millaista oli kelata rakentamaasi maailmaa 64 vuotta takaisinpäin? Mitä kosketuskiviä käytit ymmärtääksesi millainen tämä versio Panemista oli?
SC: Nautin todella ajassa matkustamisesta Panemin aikaisempaan versioon ja uudelleenrakentamisen aikakaudella vierailemisesta, joka seurasi synkkiä aikoja. Ajattelin paljon sisällissodan jälkeistä aikaa täällä USA:ssa ja toisen maailmansodan jälkeistä aikaa Euroopassa. Ihmisiä, jotka yrittivät uudelleenrakentaa, eläen joka päiväistä elämäänsä keskellä kivimurskaa. Ruokapulan, vahingoittuneen infrastruktuurin aiheuttamia haasteita, hämmennystä siitä, miten toimia rauhan aikana. Helpotusta sodan päättymisestä yhdistettynä katkeruuteen sodan aikaista vihollista kohtaan. Tarvetta löytää syyllisiä.
DL: Entäpä aikaisempi Nälkäpeli?
SC: Jopa sodan voittajana Capitolilla ei olisi ollut aikaa eikä resursseja mihinkään suurieleiseen. Heidän piti uudelleenrakentaa kaupunkinsa ja vyöhykkeiden teollisuus, joten areena todella on vanha urheiluareena. He vain heittivät lapset ja aseet sinne ja laittoivat kamerat pyörimään. 10. Nälkäpelissä kaikki räjähtää laajemmin, niin kuvaannollisesti ja kirjaimellisesti. 
DL: Millaista oli palata hahmoon, jonka loit hänen vanhuusvuosinaan ja kuvitella hänet 18-vuotiaana?
SC: No, ajattelin Wordsworthin säettä "On lapsi miehen isä." Vanhenevan presidentti Snow'n perusta on lapsuudessa. Sitten on Locke, joka on ympäri tätä kirjaa tabula rasa- eli tyhjän taulun teoriallaan, jossa olemme kaikki kokemustemme tuotteita. Snow'n autoritaarinen vakaumus kasvoi hänen lapsuuden kokemuksistaan, kuten myös hänen monimutkainen suhteensa matkijanärhiin, ruokaan, Nälkäpeliin, Vyöhyke 12:sta, Vyöhyke 13:sta ja naisiin. Eli kelaat takaisin ja istutat siemenet.
Mutta kaiken tämän kanssa Snow'n persoonallisuudelle pitää jättää tilaa. Onko hän luonnon vai kasvatuksen tuote? Koko hänen sukupolvensa koki traumaa, menetystä ja puutetta. Ja silti Sejanuksesta, Tigrisista, Lucy Graysta ja Lysistratasta tuli hyvin erilaisia.  
Jostain syystä Snow'lla on hyvin kontrolloiva persoona. Sitten hän kokee yhden hallitsemattomimmista kokemuksista, rakastumisen. Se osoittautuu huonoksi yhdistelmäksi. 
Mielenkiintoista tietää, mikä oli inspiraationa Balladi laululinnuista ja käärmeistä -kirjalle, vai mitä?

Lähde

keskiviikko 22. huhtikuuta 2020

Balladi laululinnuista ja käärmeistä - täältä sen hankit

Balladi laululinnuista ja käärmeistä ilmestyy 19.5. eli alle kuukauden päästä! Sitä ajatellen listasin alle muutamia paikkoja, mistä kirjan voi ostaa ja muita vinkkejä. Postauksen lopusta löydät myös kirjan virallisen suomen kielisen kuvauksen sekä linkin lukunäytteeseen.

Suomalainen Kirjakauppa
  • ennakkotilaa kirja kovakantisena täältä. Hinta on 24,95€ ja toimitus ilmestymisviikolla.
  • tulossa myös e-kirjana, tiedot täällä. Hinta 14,95€.
  • tulossa myös digitaalisena äänikirjana, tiedot täällä. Hinta 16,95€.
  • myös myymälät ovat avoinna tällä hetkellä rajoitetuin aukioloajoin. Ajantasaiset ja myymäläkohtaiset aukioloajat kannattaa tarkistaa täältä julkaisupäivän kynnyksellä.
Adlibris
  • ennakkotilaa kirja kovakantisena täältä. Hinta 18,90€ (norm. hinta 22,10€) ja toimitus ilmestymisviikolla.
CDON.com
  • varaa kirja kovakantisena täältä. Hinta 18,90€ (norm. hinta 22,10€) ja toimitus ilmestymisviikolla. Tuotteen myy Adlibris.
Prisma
  • ennakkotilaa kirja kovakantisena täältä. Hinta 18,20€. 
  • ennakkotilaa digitaalinen äänikirja täältä. Hinta 15,85€.
  • ennakkotilaa e-kirja täältä. Hinta 13,95€.
Suosittelen myös kysymään kirjan saatavuudesta paikallisesta kirjakaupasta, jos sellainen sattuu lähelläsi olemaan! Uskoisin, että Balladia saa aikalailla mistä vain, missä kirjoja myydään.

VINKKINÄ! Jos olet jonkin äänikirjapalvelun tilaaja, todennäköisesti kirja löytyy myös sieltä heti julkaisupäivänä! Ainakin BookBeatiin kirja tulee suomeksi sekä ääni- että e-kirjana ja Storytelista löytyy englanninkielinen äänikirja. Monet palveluista tarjoavat myös ilmaisen kokeilujakson.

Jos haluat ostaa kirjan englanniksi:
  • ennakkotilaa kovakantinen kirja The Book Depositorysta. Hinta 22,55€ ja toimitus ilmainen.
  • ennakkotilaa pokkari The Book Depositorysta. Hinta 25,87€ ja toimitus ilmainen.
  • pistä kovakantinen kirja seurantaan Adlibrisessa ja saat ilmoituksen, kun kirja on saatavilla. Hinta 25€.
Seuraava vinkki! Samoihin aikoihin (20.5.) kirjan kanssa tulee myyntiin The Ballad of Songbirds and Snakes -muistikirja, jonka voi ennakkotilata The Book Depositorysta tai laittaa seurantaan Adlibrisessa.

Kirjan kuvaus:

Kunnianhimo ruokkii häntä. 
Kilpailu kannustaa häntä. 
Mutta vallalla on hintansa. 
Lähtöasetelma on Coriolanukselle kehno. Hänet määrätään ohjaajaksi tribuuteista heikoimmalle, Vyöhykkeen 12 tytölle. Kaksikon kohtalo on nyt hitsattu yhteen – jokainen Coriolanuksen valinta voi johtaa suosioon tai epäonnistumiseen, voittoon tai tuhoon. Areenan sisäpuolella käydään kamppailua elämästä ja kuolemasta. Areenan ulkopuolella Coriolanus puolestaan tajuaa, että hänellä on tunteita kuolemaan tuomittua tribuuttiaan kohtaan… ja hänen on päätettävä, noudattaako sääntöjä vai pyrkiäkö voittoon keinoja kaihtamatta. 
On elonkorjuun aamu ja kymmenes vuotuinen Nälkäpeli on alkamassa. 18-vuotias Coriolanus Snow valmistautuu Capitolissa hohdokkaaseen tehtävään yhtenä Nälkäpelin ohjaajista. Ennen niin mahtava Snow-suku elää kovia aikoja, ja sen ainoa heikko toivo on Coriolanus: onnistuuko hän päihittämään koulutoverinsa viehätysvoimassa, älyssä ja oveluudessa ja ohjaamaan tribuuttinsa voittoon?
Näytteen ensimmäisestä luvusta voit lukea täältä. Älä vertaa sitä omaan suomennokseeni aikaisemmassa postauksessa! 😂

Kerrottakoon vielä, että tämä postaus ei ole mainos, eikä sitä ole tehty yhteistyössä kustantaja WSOY:n tai kenenkään muunkaan kanssa. Vaan ihan omasta ilosta Suomen Tribuuttien avuksi! 😊

tiistai 21. huhtikuuta 2020

Balladi laululinnuista ja käärmeistä -esiosasta tehdään elokuva! Francis Lawrence ohjaa


Tribuutit! Se on virallista - Lionsgate julkisti hetki sitten, että Nälkäpelin esiosasta, Balladi laululinnuista ja käärmeistä, tehdään elokuva! Ja mikä vielä parempaa, elokuvan ohjaa Vihan liekit ja kummankin Matkijanärhi-elokuvan ohjannut Francis Lawrence. Myös kaikki Nälkäpeli-elokuvat tuottanut Nina Jacobson palaa sarjan pariin, tuottaen Balladin yhdessä Brad Simpsonin kanssa. Suzanne Collins käsikirjoittaa elokuvan yhdessä Michael Ardntin kanssa, joka oli yksi Vihan liekkien käsikirjoittajista.

Tässä Suzanne Collinsin kommentti:
"Lionsgate on aina ollut Nälkäpeli-elokuvien koti ja olen innoissani voidessani palata heidän pariinsa tämän uuden kirjan kanssa", myös vastaavan tuottajan roolissa toimiva Collins sanoo tiedotteessa. "Alusta alkaen he ovat kohdelleet lähdemateriaalia suurella kunnioituksella, ottaen huomioon tarinan teemalliset ja kerronnalliset elementit, ja koonneet loistavan tiimin niin kameran eteen kuin taaksekin. On ilo työskennellä jälleen Ninan, Francisin ja Michaelin kanssa tuodaksemme kirjan valkokankaille, ja että he jälleen jakavat huomattavat lahjansa Panemin maailman kanssa. Odotan innolla yhteistyötä heidän ja koko Lionsgaten kanssa, kun tuomme Balladi laululinnuista ja käärmeistä -elokuvan teattereihin ympäri maailman."
Asteikolla 1-10, miten innoissasi olet? Minä sanon 12! :D

Lähde 

tiistai 21. tammikuuta 2020

Coriolanus Snow on Nälkäpeli-esiosan sankari - lue ensimmäinen julkaistu lainaus kirjasta

Kuvan EW:lle toteutti Charles Chaisson

Entertainment Weekly paljasti juuri, että Suzanne Collinsin 19. toukokuuta ilmestyvän Nälkäpeli-esiosan, Ballasi laululinnuista ja käärmeistä, päähenkilö on meidän kaikkien tuntema, Coriolanus Snow! Mutta koska kirjan tapahtumat tapahtuvat 64 vuotta ennen alkuperäistä trilogiaa, on hän jotain muuta kuin Capitolin karmiva presidentti. Hän on ystävällinen ja charmikas, hän on...sankari?

Entertainment Weekly julkaisi myös ensimmäisen pätkän kirjasta, joka paljastaa aika monia yksityiskohtia Nälkäpelin alkuvaiheista. Alla pätkä suomennettuna! Huomaathan, että suomennos tulee varmasti olemaan erilainen kirjassa. 😅 Voit lukea pätkän englanniksi täältä.

Koko oppilaskunta mahtuisi Akatemian hulppeille portaille, joten elonkorjuun juhlallisuuksiin suuntaava virkamiesten, professorien ja opiskelijoiden virta mahtui sille helposti. Coriolanus kiipesi hitaasti, pyrkien näyttämään rennon arvovaltaiselta siltä varalta, että joku huomaisi hänet. Ihmiset tunsivat hänet - tai ainakin he olivat tunteneet hänen vanhempansa ja isovanhempansa - ja Snow'lta odotettiin tiettyä tasoa. Tänä vuonna, alkaen juuri tänä päivänä, hän toivoi saavuttavansa myös henkilökohtaista huomiota. Nälkäpelissä mentorointi oli hänen loppuprojektinsa ennen Akatemiasta valmistumista keskikesällä. Jos hän esiintyisi mentorina vakuuttavasti, huomattavien arvosanojensa kanssa Coriolanus voitaisiin palkita stipendillä, jolla hän voisi kustantaa maksunsa Yliopistolle.
24 tribuuttia, yksi poika ja yksi tyttö jokaiselta 12 kukistetulta vyöhykkeeltä, arvottaisiin heitettäväksi areenalle taistelemaan kuolemaan saakka Nälkäpelissä. Se kaikki määrättiin valtiopetosta seuranneessa sopimuksessa, joka päätti vyöhykkeiden kapinan synkät ajat, yksi monista kapinallisten saamista rangaistuksista. Kuten aikaisemmin, tribuutit heitettäisiin Capitol Arenalle, nyt jo ränsistyneelle amfiteatterille, jota käytettiin urheilu- ja viihdetapahtumiin ennen sotaa, mukanaan aseita, jotta he voisivat murhata toisensa. Capitolissa tapahtuman katsomiseen kannustettiin, mutta ihmiset välttelivät sitä. On haaste tehdä siitä kiinnostavampaa.
Tämä mielessä tribuuteille määrättäisiin ensimmäistä kertaa mentorit. 24 Akatemian parasta ja fiksuinta ylimmän luoka opiskelijaa valittiin työhön. Mitä siihen kuului, sitä työstettiin vielä. Oli puhetta tribuuttien valmistelusta henkilökohtaisiin haastatteluihin, ehkä ehostusta kameroita varten. Kaikki olivat samaa mieltä siitä, että jos Nälkäpeliä jatkettaisiin, siitä pitäisi kehittää merkittävämpi kokemus, ja Capitolin nuorten jakaminen pareihin vyöhykkeiden tribuuttien kanssa kiinnosti ihmisiä.
Coriolanus käveli mustien bannereiden rajaaman sisäänkäynnin ja holvikäytävän läpi luolamaiseen Heavensbee-saliin, jossa he katsoisivat lähetyksen elonkorjuuseremoniasta. Hän ei ollut läheskään myöhässä, mutta sali oli jo täynnä tiedekuntaa ja opiskelijoita ja joitain pelin virkamiehiä, joita ei tarvittu avajaispäivän lähetyksessä. 
Avoxit liikkuivat väkijoukon läpi tarjoillen poscaa, vetisestä viinistä, hunajasta ja yrteistä tehtyä sekoitusta. Se oli päihdyttävä versio happamasta juomasta, joka ravitsi Capitolia läpi sodan ja joka väitetysti karkotti sairauksia. Coriolanus otti maljan ja pyöritteli pientä määrrä poscaa suussaan, toivottavasti huuhtoen pois mahdollisen häivähdyksen kaalihenkäyksestä. Mutta hän salli itselleen vain yhden kulauksen. Juoma oli vahvempaa kuin useimmat uskoivat ja menneinä vuosina hän oli nähnyt ylemmillä luokilla olevien saattaneen itsensä naurunalaisiksi juomalla liikaa. 
Maailma uskoi Coriolanuksen olevan rikas, mutta hänen ainoa todellinen valuuttansa oli charmi, jota hän käytti vapaasti kulkiessaan väkijoukon läpi. Kasvot kirkastuvat, kun hän tervehti ystävällisesti yhtälailla opiskelijoita kuin opettajia, kysyen perheenjäsenistä, pudotellen kehuja sinne tänne. "Oppituntisi vyöhykkeiden kostotoimista vainoaa minua." "Rakastan otsatukkaasi!" "Miten äitisi selkäleikkaus meni? Kerro hänelle, että hän on sankarini."
**
Dekaani Casca Highbottom, mies, joka loi Nälkäpelin, valvoi mentoriohjelmaa henkilökohtaisesti. Hän näyttäisi opiskelijoille unissakävelijän innokkuudella, unisilmäisenä ja, kuten tavallista, morflinilla hummattuna. Hänen kerran niin hyvä ruuminrakenteensa oli valahtanut ja roikkuvan ihon verhoama. Lähi aikoina tehty tarkka, lyhyt kampaus ja uusi puku vain muutti hänen heikkenemisensä helpotukseksi. Koska hän oli Pelin kuuluisa keksijä, hänellä oli edelleen hatara ote asemastaan, mutta liikkeellä oli huhuja siitä, että Akatemian johtokunta oli käymässä kärsimättömäksi.
"Hoi siellä", hän mumisi, heiluttaen ryppyistä paperia päänsä yläpuolella. "Luen asiat nyt." Opiskelijat hiljenivät, yrittäen vaivoin kuulla hänet salin metelin yli. "Luen teille nimen, sitten kuka saa sen. Okei? No niin. Vyöhyke 1, poika, menee..." Dekaani Highbottom siristi paperille, yrittäen vaivoin keskittyä. "Silmälasit", hän mumisi. "Unohdin ne." Kaikki tuijottivat hänen lasejaan, jotka olivat jo hänen nenällään ja odottivat kunnes hänen sormensa löysivät ne. "Ah, nyt on hyvä. Livia Cardew."
Livian suipot, pienet kasvot levisivä virneeseen ja hän löi ilmaa voiton merkkinä, huutaen "Jes!" kimakalla äänellään. Hänellä oli aina tapana hekumoida. Ihan kuin hyvä työnjako kertoisi vain hänestä, eikä hänen äidistään, joka johti Capitolin suurinta pankkia.
Coriolanus tunsi kasvavaa epätoivoa, kun dekaani Highbottom kopuroi listan läpi, määräten mentorin kunkin vyöhykkeen pojalle ja tytölle. Kymmenen vuoden jälkeen oli syntynyt kaava. Paremmin ruokitetut, Capitol-ystävällisemmät vyöhykkeet 1 ja 2 tuottivat enemmän voittajia, kun kalastaja- ja maanviljelijätribuutit vyöhykkeiltä 4 ja 11 olivat mahdollisia. Coriolanus oli toivonut joko 1:stä tai 2:sta, mutta kumpaakaan ei oltu määrätty hänelle, minkä teki loukkaavammaksi se, että Sejanus Plinth sai Vyöhykkeen 2 pojan. Vyöhyke 4 meni ohi ilman mainintaa hänen nimestään, ja hänen viimeinen mahdollisuutensa voittajasta - Vyöhykkeen 11 poika - määrättiin Clemensia Dovecotelle, energiaministerin tyttärelle. Toisin kuin Livia, Clemensia vastaanotti uutiset hyvästä onnestaan tahdikkaasti, työntäen osan korpinmustista hiuksistaan olkansa yli kirjoittaessaan tunnollisesti tribuutistaan kansioonsa.
Jokin oli pielessä, kun Snow, joka sattui olemaan myös yksi Akatemian parhaista opiskelijoista, oli jäänyt huomaamatta. Coriolanus oli alkanut ajatella heidän unohtaneen hänet - ehkä he aikoivat antaa hänelle erikoisaseman? - kun hän kauhukseen kuuli dekaani Higbottomin mumisevan, "Ja viimeisimpänä ja vähäisimpänä, Vyöhykkeen 12 tyttö...hän kuuluu Coriolanus Snow'lle." 
Aaaah!!! 😱 En malta odottaa toukokuun 19. päivää! 

perjantai 4. lokakuuta 2019

Uuden Nälkäpeli-kirjan nimi ja kansi on julkaistu!

The Ballad of Songbirds and Snakes! Siinä Suzanne Collinsin uuden, 10. Nälkäpelistä kertovan kirjan englanninkielinen nimi, joka julkistettiin tänään. Lisäksi julkaistiin kirjan kansi:

Mitä tykkäätte nimestä ja kannesta? Nimi ainakin poikkeaa paljon alkuperäisen trilogian nimistä, kun taas kansi sopii ihanasti yhteen.

WSOY on uutisoinut, että kirja julkaistaan suomeksi samana päivänä kuin alkuperäisteos eli 19.5.2020. Sitä odotellessa! Tuleekohan suomennoksen nimi olemaan Balladi laululinnuista ja käärmeistä?

maanantai 17. kesäkuuta 2019

Suzanne Collinsilta uusi kirja 19.5.2020 - sijoituu 10. Nälkäpeliin!


Aloin käydä jo epätoivoiseksi ja epäillä, ettei tätä päivää nähtäisi. Kustantaja Scholastic tiedotti tänään, että Suzanne Collins julkaisee uuden kirjan 19.5.2020 ja mikä parasta, se on esiosa Nälkäpelille! Kirja sijoittuu 64 vuotta Nälkäpelistä menneisyyteen eli järjestyksessään 10. Nälkäpeliin.

Suzanne Collins kertoo kirjasta seuraavaa:
"Tämän kirjan kautta haluan tutkia luonnon tilaa, keitä me olemme, ja mitä mielestämme selviytyminen vaatii. Jälleenrakennuksen aika 10 vuotta yleisesti synkkänä aikana tunnetun sodan jälkeen - kun Panem yrittää päästä takaisin jaloilleen - tarjoaa hedelmällisen pohjan hahmoille, jotka kamppailevat näiden kysymysten kanssa ja siten määrittävät näkemyksensä ihmisyydestä."
Lionsgate on aikaisemmin ilmaissut kiinnostuksensa Nälkäpelin maailman laajentamiseen elokuvallisesti. Studion puheenjohtaja Joe Drake kommentoi kirjauutista:
"Nälkäpeli-elokuvien ylpeänä kotina maltamme tuskin odottaa Suzannen seuraavan kirjan ilmestymistä. Olemme keskustelleet hänen kanssaan kirjoitusprosessin aikana ja odotamme innolla läheistä työskentelyä hänen kanssaan elokuvan suhteen."
Eli on tulossa uusi kirja, mutta edellisestä päätellen myös uusi elokuva?! Sysimarjahan saa kohta oikeasti herätä taas henkiin! Oletteko mukana? ♥

Lähde

perjantai 21. syyskuuta 2018

Tatiana Maslany on Nälkäpelin uuden äänikirjanversion kertoja (kuuntele näyte!)

Tatiana Maslany on uusi Katniss, sillä hän on Nälkäpelin 10-vuotisjuhlajulkaisun äänikirjaversion kertoja! Äänikirja sisältää myös uutta materiaalia: Q&A:n Tatianan kanssa sekä uudesta juhlapainoksesta löytyvät extrat eli Suzanne Collinsin haastattelun ja hänen keskustelunsa kirjailija Walter Dean Myersin kanssa lapsille sodasta kirjoittamisesta. 10-vuotisjuhlajulkaisut, siis uudet pokkari ja äänikirja, ilmestyvät 30. lokakuuta.
Tatiana Maslany on Emmy-palkittu näyttelijä, joka tunnetaan parhaiten Orphan Black -sarjasta. Se on katsottavissa Netflixistä. Näytteen hänen kerronnastaan voi kuunnella TÄÄLLÄ. Näyte on n. 7 minuutin pätkä elonkorjuu-kohtauksesta. Itse sain tästä kylmiä väreitä!
Lisätietoja 10-vuotisjuhlajulkaisusta täällä.