Näytetään tekstit, joissa on tunniste James Newton Howard. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste James Newton Howard. Näytä kaikki tekstit
torstai 9. kesäkuuta 2016
James Newton Howard konserttikiertueelle vuonna 2017
Kaikkien Nälkäpeli-elokuvien taustamusiikit säveltänyt James Newton Howard lähtee ensi vuoden lopussa konserttikiertueelle, jolla esitetään livenä hänen 30-vuotisen uransa parhaita teoksia. Joukkoon lukeutuu mm. Yön ritari-trilogian kappaleita, musiikkia tulevasta Ihmeotukset ja niiden olinpaikat-elokuvasta sekä luonnollisesti Nälkäpeleissä kuultua musiikkia. Jos siis The Hanging Treen kuuleminen livenä kiinnostaa, sitä kannattaa varautua reissaamaan marras-joulukuussa 2017! Ensimmäinen konsertti on Lontoossa 3.11.2017 ja sen jälkeen kiertue käy Ranskassa, Belgiassa, Saksassa, Itävallassa ja Sveitsissä. Paikat, päivämäärät ja linkit lipunmyyntiin löytyvät James Newton Howardin nettisivuilta.
Kiinnostaako teitä tällainen? Itse mietin reissua samantien, mutta yli vuoden päähän on vähän hankala suunnitella... :D
sunnuntai 6. joulukuuta 2015
Kuuntele: There Are Worse Games to Play/Deep in The Meadow
Nälkäpelin viralliselle YouTube-kanavalle on ladattu Matkijanärhi osa 2:n lopputekstien aikana soiva kappale, James Newton Howardin säveltämä ja Jennifer Lawrencen laulama There Are Worse Games to Play/Deep in The Meadow! Kannattaa varoa, missä tätä kuuntelee, sillä kyyneleet ovat monesti lähellä! Koko soundtrack on nyt saatavilla CD:nä ja digitaalisesti.
lauantai 17. lokakuuta 2015
Video: The Hanging Tree orkesterin esittämänä
Eilen Itävallan Wienissä oli menossa Hollywood in Vienna tapahtuma, johon kuului osio "Tribuutti James Newton Hovardille". Sen aikana esitettiin Hovardin säveltämää elokuvamusiikkia suuren orkesterin voimin. The Hanging Tree oli yksi esitetyistä kappaleista! Tässä kylmiä väreitä aiheuttava video esityksestä:
Nälkäpelistä esitettiin myös "Chariot Ceremony" eli käytännössä Panemin kansallishymni. Ehkä siitäkin saadaan vielä video!
Nälkäpelistä esitettiin myös "Chariot Ceremony" eli käytännössä Panemin kansallishymni. Ehkä siitäkin saadaan vielä video!
tiistai 3. helmikuuta 2015
The Hanging Treelle platinaa
"Laulu on ollut iTunesin top 5-myynneissä yli 75 maassa ja piti Spotifyn listan toista sijaa pian julkaisunsa jälkeen. Kun kappale julkaistiin joulukuussa, se nousi heti Billboard Hot 100-listan sijalla 12."Hienoa, että elokuvan musiikitkin saavat ansaitsemansa kunnian! Onnittelut Jenniferille (laulu), Suzanne Collinsille (sanoitukset) ja James Newton Howardille ja The Lumineersille (sävellys)!
tiistai 4. marraskuuta 2014
Mockingjay – Part 1 Score:n kappalelista
Vasta eilen pääsimme uutisoimasta Mockingjay – Part 1 Score -albumin ilmestymispäivästä ja ennakkotilausmahdollisuudesta Amazonissa, ja nyt kyseisen albumin kappalelista on julkaistu! Kappaleiden nimet antavat melko paljo suuntaa siitä missä kohtauksessa tulemme ne kuulemaan, joten juonipaljastuksia välttelevän kannattaa jättää lista lukematta.
1. Mockingjay
2. Remind Her Who The Enemy Is
3. District 12
4. Snow's Speech
5. Please Welcome Peeta
6. Katniss Nightmare
7. The Arsenal
8. Incoming Bombers
9. Don t Be A Fool Katniss
10. District 12 Ruins
11. The Hanging Tree
12. Peeta's Broadcast
13. Air Raid Drill
14. It's Gonna Be A Long Night
15. Taunting The Cat
16. White Rose
17. District 8 Hospital
18. The Broadcast
19. Jamming The Capitol
20. Inside The Tribute Center
21. Put Me On The Air
22. They're Back
23. Victory
Odotatteko jonkun tietyn kappaleen kuulemista erityisesti, jos kyllä niin minkä?
Tunnisteet:
elokuva,
James Newton Howard,
Matkijanärhi osa 1,
musiikki,
score
maanantai 3. marraskuuta 2014
Ennakkotilaa Mockingjay – Part 1 Score Amazonissa
James Newton Howardin säveltämä Matkijanärhi score on ilmestynyt ennakkotilattaviksi Amazoniin! Score on siis kokoelma elokuvan taustamusiikkina käytetyistä kappaleista. Voit käydä tilaamassa omasi hintaan $12.99 + postikulut.
Albumin kappalelistaa ei olla vielä julkaistu, mutta tulemme uutisoimaan niistä kun saamme kappaleiden nimet tietoomme. Itse albumi saa julkaisunsa 24.11.!
Tunnisteet:
elokuva,
James Newton Howard,
Matkijanärhi osa 1,
musiikki,
score
lauantai 18. lokakuuta 2014
Yksityiskohtia Hirttopuu-kappaleesta elokuvassa
James Newton Howard on Nälkäpeli - Matkijanärhi osa 1:n elokuvamusiikin säveltäjä. Hovard on aikaisemmin säveltänyt myös The Hunger Games: Original Motion Picture Score- ja The Hunger Games Catching Fire: Original Motion Picture Score-levyt. Elokuvan musiikkiin sisältyy Jennifer Lawrencen esittämä a capella-kappale. Melodian on kirjoittanut The Lumineers. Elokuvassa "Hirttopuu" alkaa Katnissin (Jennifer Lawrence) a capella-"esityksenä". Ensin hänen lauluunsa yhtyvät linnut (matkijanärhet), sitten kapinallisten joukot, kun laulu muuntautuu enemmän taustamusiikiksi. James lisää kuoron ja orkesterin ja se muodostuu mahtavaksi huippukohdaksi, johon liittyy valtava toimintakohtaus. Se on valtaisa musikaalinen hetki elokuvassa.Otetaan vielä huomioon, että tämä saattaa olla virheellistä tietoa, koska Lorden Yellow Flicker Beatin musiikkivideon julkaisupäivä oli peräisin samasta lähteestä, mutta musiikkivideo ei ilmestynyt ilmoitettuna päivänä. Tuottaja Nina Jacobson on kuitenkin aikaisemmin kommentoinut Hirttopuuta Twitterissä näin: "Hirttopuu saa sieluni räjähtämään." Miltä tuo teistä kuulostaa?
Lähde
sunnuntai 12. lokakuuta 2014
Poikakuoro mukana Matkijanärhi osa 1:n taustamusiikissa
Aikamoinen mahdollisuus näille pojille! Onko veikkauksia, missä kohdassa voisimme kuulla kuoron laulavan?
Etualalla James Newton Howard vieressään Franci Lawrence
torstai 11. syyskuuta 2014
Matkijanärhi osa 1:n taustamusiikkia äänitetty tänään Lontoossa
James Newton Howardin säveltämää musiikkia Matkijanärhi osa 1-elokuvaan on äänitetty tänään Lontoossa Lyndhurst Hall'n Air Studiosilla koko orkesterin voimin! Paikalla ovat olleet ohjaaja Francis Lawrence, tuottaja Nina Jacobson sekä Johanna Masonin näyttelijä Jena Malone. Kaksi jälkimmäistä ovat julkaisseet kuvia sosiaalisessa mediassa ja Nina kommentoi myös Twitterissä, että "Hirttopuun musiikki saa sieluni räjähtämään."
Lähde
Recording the score for MJ1. A full orchestra playing the gift of James Newton Howard's music as the film runs. Wow pic.twitter.com/wjmjtFOiER
— nina jacobson (@ninajacobson) 11. syyskuuta 2014
Lähde
lauantai 14. joulukuuta 2013
Vihan liekkien musiikilla mahdollisuuss Oscar-ehdokkuuteen
Niin ikään James Newton Howardin Nälkäpeliin säveltämä musiikki oli viime vuonna vastaavalla pitkällä listalla, mutta ei valitettavasti päässyt varsinaiseksi ehdokkaaksi.
Lähde
keskiviikko 30. lokakuuta 2013
Vihan liekkien "scoren" kappalelistajulkaistu
- Katniss
- I Had to Do That (Minun täytyi tehdä se - Gale suuteelee Katnissia)
- We Have Visitors (Meillä on vieraita - presidentti Snow Katnissin kotona)
- Just Friends
- Mockingjay Graffiti (Matkijanärhi-graffiti - nähty 1. trailerissa)
- The Tour (Kiertue)
- Daffodil Waltz (Narsissivalssi - presidentti Snow'n juhlat? Kuten kaksi seuraavaakin.)
- Waltz in A Op. 39, No. 15
- Fireworks
- Anthem
- Peacekeepers
- Prim
- A Quarter Quell (Neljännesjuhla)
- Katniss Is Chosen (Katniss valitaan)
- Introducing The Tributes (Tribuutit esitellään)
- There's Always A Flaw (Aina on vika - Katniss oppii voimakenttien heikosta kohdasta?)
- Bow And Arrow
- We're A Team
- Let's Start
- The Games Begin (Peli alkaa)
- Peeta's Heart Stops (Peetan sydän pysähtyy)
- Treetops (Puiden latvat)
- The Fog (Sumu)
- Monkey Mutts (Apinamutantit)
- Jabberjays (Kantelunärhet)
- I Need You (Tarvitsen sinua - Katnissin ja Peetan välinen rantakohtaus)
- Broken Wire (Katkennut johto - Beeteen suunnitelma epäonnistuu)
- Arena Crumbles (Areena sortuu)
- Good Morning Sweetheart (Hyvää huomenta tyttöseni - Katniss herää ilmatyynyaluksessa)
Mitäs tykkäätte, onko jotain erityisestä, jota odotatte? Kappalemäärrä, 29, näyttää minusta oikein hyvälle!
torstai 12. syyskuuta 2013
Huhu: Löytyykö soundtrackilta myös toinen Coldplayn kappale?
Fanit ovat tunnetusti se paras väylä selvittämään tietoa etukäteen. Tällä kertaa Coldplayn megafani suoritti etsintöjään, ja löysi tällaisen database infon, kappaleen nimeltään We're a Team.
Kappale on ainakin Vihan liekkien säveltäjän, James Newton Howardin, käsialaa yhdessä Coldplayn kanssa. Kustantaja on myös sama kuin Vihan liekeillä, joten tämä on ihan mahdollista tietoa. Olihan Taylor Swiftilläkin kaksi kappaletta Nälkäpelin soundtrackilla!
keskiviikko 24. lokakuuta 2012
James Newton Howard tekee Vihan liekkien musiikit
James Newton Howard sävelsi musiikit Nälkäpeliin vain muutamassa viikossa, kun Danny Elfman oli vetäytynyt tehtävässä. Nyt Howard on vahvistanut palaavansa säveltämään musiikkia myös Vihan liekkeihin! Film Music Reporter:James Newton Howard on vahvistanut uudessa Filmmusicsite.comin, Underscores.fr:n ja BSO Spiritin haastattelussa viime viikonlopun Ghentin elokuvafestivaaleila säveltävänsä Nälkäpelin tulevan jatko-osan Vihan liekkien musiikit. Säveltäjä on säveltänyt tämän vuoden sarjan ensimmäisen osan ja on myös kirjoittanut musiikit jatko-osan ohjaajan Francis Lawrencen kahteen edelliseen elokuvaan, I Am Legend ja Vettä elefanteille.Lähde
++ Tämä ei liity Nälkäpeliin mitenkään ja olen pahoillani siitä, mutta lupasin ystävälleni pienen palveluksen. Jos haluatte auttaa ystävääni, käykää tykkäämässä tästä ja teette hänet hyvin iloiseksi. :D
torstai 8. maaliskuuta 2012
Nälkäpeli-levyn kansi julkaistu
Nälkäpelin soundtrackista onkin liikkunut ja enemmän juttua, mutta nyt on julkaistu kansi levystä, jolta löytyy itse elokuvassa soivat sävellykset! Levy julkaistaan Yhdysvalloissa 26. maaliskuuta.
Lähde
Nälkäpelin soundtrackista onkin liikkunut ja enemmän juttua, mutta nyt on julkaistu kansi levystä, jolta löytyy itse elokuvassa soivat sävellykset! Levy julkaistaan Yhdysvalloissa 26. maaliskuuta.
Lähde
lauantai 24. joulukuuta 2011
Eilen ilmestyi Taylor Swiftin ja The Civil Warsin upea Safe & Sound ja nyt Lionsgate on paljastanut pari muuta soundtrackiltä löytyvää nimeä!
Elokuvastudio Lionsgate sanoi perjantaina, että Burnett on yhdistänyt voimansa Swiftin, The Decemberistsin, Arcade Firen ja The Civil Warsin kanssa luodakseen originaaleja kappaleita elokuvaan, joka julkaistaan maaliskuussa 2012.
"Olemme ihastuksissamme siitä, että meillä on muotoutumassa näin koskettavan kaunis 'companion albumi'," sanoi Joe Drake Lionsgatelta.Companion albumilla tarkoitetaan todennäköisesti tässä sellaista albumia, jonka kappaleet ovat saaneet inspiraationsa Nälkäpelistä, mutta niitä ei kuulla itse elokuvassa. Elokuvassa kuullaan tästä päätellen siis lähinnä instrumentaalista musiikkia, jota T. Bone Burnett ja James Newton Howard työstävät.
Päivitys: The Hollywood Report on paljastanut The Decemberistsin ja Arcade Firen levyltä löytyvät biisit:
"Arcade Firen Win Butler ja Regine Chassagne, jotka voittivat tämän vuoden albumin Grammt-palkinnon, kirjoittivat myös kappaleen nimeltä "Horn Of Plenty" Burnettin kanssa. The Decemberists teki oman kappaleensa, "One Enginen", joka löytyy myös Nälkäpelin companion albumilta."Alla esimerkit The Decemberistsin ja Arcade Firen aikaisemmasta tuotannosta, jotka eivät siis löydy soundtrackilta.
Lähde, lähde 2
tiistai 6. joulukuuta 2011
James Newton Howard säveltäjäksi Danny Elfmanin tilalle
Varietyn mukaan toisen elokuvan musiikin säveltäjän, Danny Elfmanin, tilalle on palkattu James Newton Howard, johtuen aikataulujen yhteensopimattomuudesta.
Päivitys: Lionsgate vahvisti, että James Newton Howard on korvannut Danny Elfmanin!
Lähde 1, lähde 2
Varietyn mukaan toisen elokuvan musiikin säveltäjän, Danny Elfmanin, tilalle on palkattu James Newton Howard, johtuen aikataulujen yhteensopimattomuudesta."Danny Elfman, joka oli valittu säveltämään Nälkäpeliin, on jäämässä pois aikatauluongelmien takia ja hänen tilalleen tulee James Newton Howard. Lionsgate ilmoitti heinäkuussa, että musiikki tehtäisiin Elfmanin (Painajainen ilman joulua) ja T. Bone Burnettin yhteistyönä (Burnett pysyy mukana). Peli näyttäisi silti olevan hyvissä käsissä; Howardin krediitteihin kuuluu työt Yön ritarissa, Uhmassa (Defiance), Blood Dimondissa ja Michael Claytonissa."Lionsgatelta ei ole tullut asiasta vahvistusta, joten tieto ei ole täysin varmaa. Eiköhän se kuitenkin lähiaikoina selviä!
Päivitys: Lionsgate vahvisti, että James Newton Howard on korvannut Danny Elfmanin!
Lähde 1, lähde 2
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)










