Näytetään tekstit, joissa on tunniste score. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste score. Näytä kaikki tekstit
torstai 9. kesäkuuta 2016
James Newton Howard konserttikiertueelle vuonna 2017
Kaikkien Nälkäpeli-elokuvien taustamusiikit säveltänyt James Newton Howard lähtee ensi vuoden lopussa konserttikiertueelle, jolla esitetään livenä hänen 30-vuotisen uransa parhaita teoksia. Joukkoon lukeutuu mm. Yön ritari-trilogian kappaleita, musiikkia tulevasta Ihmeotukset ja niiden olinpaikat-elokuvasta sekä luonnollisesti Nälkäpeleissä kuultua musiikkia. Jos siis The Hanging Treen kuuleminen livenä kiinnostaa, sitä kannattaa varautua reissaamaan marras-joulukuussa 2017! Ensimmäinen konsertti on Lontoossa 3.11.2017 ja sen jälkeen kiertue käy Ranskassa, Belgiassa, Saksassa, Itävallassa ja Sveitsissä. Paikat, päivämäärät ja linkit lipunmyyntiin löytyvät James Newton Howardin nettisivuilta.
Kiinnostaako teitä tällainen? Itse mietin reissua samantien, mutta yli vuoden päähän on vähän hankala suunnitella... :D
sunnuntai 6. joulukuuta 2015
Kuuntele: There Are Worse Games to Play/Deep in The Meadow
Nälkäpelin viralliselle YouTube-kanavalle on ladattu Matkijanärhi osa 2:n lopputekstien aikana soiva kappale, James Newton Howardin säveltämä ja Jennifer Lawrencen laulama There Are Worse Games to Play/Deep in The Meadow! Kannattaa varoa, missä tätä kuuntelee, sillä kyyneleet ovat monesti lähellä! Koko soundtrack on nyt saatavilla CD:nä ja digitaalisesti.
perjantai 20. marraskuuta 2015
Matkijanärhi osa 2:n scoren kappalelista
Nyt on käytännössä varmaa, ettei Matkijanärhi osa 2:lle tule samanlaista soundtrackiä kuin aikaisemmille elokuville, mutta score kyllä tulee... tosin nimellä original motion picture soundtrack. Sekavaa eikö? Kyse on kuitenkin elokuvan taustamusiikeista. Se on nyt ennakkotilattavissa iTunesista (ainakin Amerikassa?) ja saatavilla maanantaina 23.11. Varsinaisena levynä se ilmestyy vasta 4. joulukuuta. iTunesista löytyy levyn kappalelista, joka näyttää seuraavalta (huom. sisältää juonipaljastuksia, jos et ole vielä nähnyt elokuvaa!):
- Prim Visits Peeta (Prim käy Peetan luona)
- Send Me to District 2 (Lähetä minut Vyöhykkeelle 2)
- Go Ahead, Shoot Me (Anna mennä, ammu minut)
- Stowaway (Salamatkustaja)
- Your Favorite Color Is Green (Lempivärisi on vihreä)
- Transfer Command (Siirrä hallinta)
- Your Next Step (Seuraava liikkeesi)
- The Holo
- Sewer Attack (Viemärihyökkäys)
- I Made It Up (Keksin sen)
- Mandatory Evacuation (Pakollinen evakuointi)
- Rebels Attack (Kapinalliset hyökkäävät)
- Snow's Mansion (Snow'n kartano)
- Symbolic Hunger Games (Symbolinen Nälkäpeli)
- Snow's Execution (Snow'n teloitus)
- Plutarch's Letter (Plutachin kirje)
- Buttercup
- Primrose
- There Are Worse Games to Play / Deep in The Meadow (Huonompiakin pelejä on / Helmassa niityn)
tiistai 10. marraskuuta 2015
Matkijanärhi osa 2:n score ennakkotilattavissa
Matkijanärhi osa 2:n taustamusiikit eli score on tullut ennakkotilattavaksi Amazoniin! Ennakkotilaushinta on 13,98 dollaria ja levy julkaistaan 4. joulukuuta - vasta! Ennakkotilaamaan pääsee tästä.
lauantai 17. lokakuuta 2015
Video: The Hanging Tree orkesterin esittämänä
Eilen Itävallan Wienissä oli menossa Hollywood in Vienna tapahtuma, johon kuului osio "Tribuutti James Newton Hovardille". Sen aikana esitettiin Hovardin säveltämää elokuvamusiikkia suuren orkesterin voimin. The Hanging Tree oli yksi esitetyistä kappaleista! Tässä kylmiä väreitä aiheuttava video esityksestä:
Nälkäpelistä esitettiin myös "Chariot Ceremony" eli käytännössä Panemin kansallishymni. Ehkä siitäkin saadaan vielä video!
Nälkäpelistä esitettiin myös "Chariot Ceremony" eli käytännössä Panemin kansallishymni. Ehkä siitäkin saadaan vielä video!
sunnuntai 12. heinäkuuta 2015
Francis Lawrence Lontoossa Matkijanärhi osa 2:n scoren vuoksi
Ohjaaja Francis Lawrence suuntasi Comic-Conin jälkeen heti muihin tehtäviin - hän twiittasi olevansa Lontoossa Matkijanärhi osa 2:n scoren eli taustamusiikkien vuoksi! On mahdotonta sanoa äänitetäänkö musiikkeja jo (Matkijanärhi osa 1:n score äänitettiin syyskuussa), mutta homma etenee! Scoren säveltää James Newton Howard, joka on säveltänyt kaikkien aikaisempienkin Nälkäpeli-elokuvien scoret.
In London for the score. Very excited
— Francis Lawrence (@Hibbits) 12. heinäkuuta 2015
tiistai 3. helmikuuta 2015
The Hanging Treelle platinaa
"Laulu on ollut iTunesin top 5-myynneissä yli 75 maassa ja piti Spotifyn listan toista sijaa pian julkaisunsa jälkeen. Kun kappale julkaistiin joulukuussa, se nousi heti Billboard Hot 100-listan sijalla 12."Hienoa, että elokuvan musiikitkin saavat ansaitsemansa kunnian! Onnittelut Jenniferille (laulu), Suzanne Collinsille (sanoitukset) ja James Newton Howardille ja The Lumineersille (sävellys)!
torstai 22. tammikuuta 2015
The Hanging Treetä myyty yli miljoona kappaletta
Yahoo Musicin mukaan Matkijanärhi osa 1:n scorelta löytyvää The Hanging Treetä on myyty digitaalisesti yli miljoona kappaletta! Jennifer Lawrencen laulama kappale on ollut parhaimmillaan Amerikan Hot 100-listalla parhaimmillaan sijalla 12. Tällöinen myyntimäärä oikeuttaa jo platinalevyyn Amerikassa, mutta sitä ei ole vielä virallisesti myönnetty. Seurataan tilannetta!
Lähde
Lähde
perjantai 5. joulukuuta 2014
Kuuntele: The Hanging Tree radio edit
The Hanging Tree on noussut singlelistoille ympäri maailman ja sen myötä päätynyt myös radiosoittoon. Radiossa vaan ei kuulla välttämättä kuulla laulua kaikeassa upeudessaan, vaan radiota varten tehtynä remixinä. Kyseisen version voi kuunnella alta.
Mitä mieltä olette? Omasta mielestäni tämä on aika surullista. The Hanging Tree ei ole eikä kuulu olla mikään tanssittava pop-biisi! Sen koko merkitys menee tässä hukkaan. :( Aion jatkossakin kuunnella vain aitoa ja oikeaa The Hanging Treetä.
torstai 4. joulukuuta 2014
The Hanging Tree singlelistoilla ympäri maailman
Amerikassa The Hanging Tree nousi suoraan sijalle 12 Billboardin The Hot 100-listalla. 88 % sijoitukseen vaikuttavista pisteistä tuli kappaleen digitaalisesta myynnistä ja loput streemauksesta. Tämän myötä Jennifer Lawrence on 13. Oscarin näyttelijän kategoriassa voittanut, joka on päässyt The Hot 100-listalle sen 56. vuotisen historian aikana. Samaan ovat aikaisemmin kyenneet Julie Andrews, George Burns, Cher, Bing Crosby, Jamie Foxx, Anne Hathaway, Jennifer Hudson, Burl Ives, Shirley Jones, Frank Sinatra, Meryl Streep ja Barbra Streisand. Jeniä ei sitten pysäytä mikään!
Iso-Britanniassa laulu päätyi suoraan sijalle 14 "virallisella sinkkulistalla" ja Australiassa Amerikan tapaan sijalle 12 Australian Top 50-sinkkulistalla.
Olisi mielenkiintoista kuulla Jenniferin kommentit The Hanging Treen menestyksestä, vai mitä? :D
Lähde
tiistai 4. marraskuuta 2014
Mockingjay – Part 1 Score:n kappalelista
Vasta eilen pääsimme uutisoimasta Mockingjay – Part 1 Score -albumin ilmestymispäivästä ja ennakkotilausmahdollisuudesta Amazonissa, ja nyt kyseisen albumin kappalelista on julkaistu! Kappaleiden nimet antavat melko paljo suuntaa siitä missä kohtauksessa tulemme ne kuulemaan, joten juonipaljastuksia välttelevän kannattaa jättää lista lukematta.
1. Mockingjay
2. Remind Her Who The Enemy Is
3. District 12
4. Snow's Speech
5. Please Welcome Peeta
6. Katniss Nightmare
7. The Arsenal
8. Incoming Bombers
9. Don t Be A Fool Katniss
10. District 12 Ruins
11. The Hanging Tree
12. Peeta's Broadcast
13. Air Raid Drill
14. It's Gonna Be A Long Night
15. Taunting The Cat
16. White Rose
17. District 8 Hospital
18. The Broadcast
19. Jamming The Capitol
20. Inside The Tribute Center
21. Put Me On The Air
22. They're Back
23. Victory
Odotatteko jonkun tietyn kappaleen kuulemista erityisesti, jos kyllä niin minkä?
Tunnisteet:
elokuva,
James Newton Howard,
Matkijanärhi osa 1,
musiikki,
score
maanantai 3. marraskuuta 2014
Ennakkotilaa Mockingjay – Part 1 Score Amazonissa
James Newton Howardin säveltämä Matkijanärhi score on ilmestynyt ennakkotilattaviksi Amazoniin! Score on siis kokoelma elokuvan taustamusiikkina käytetyistä kappaleista. Voit käydä tilaamassa omasi hintaan $12.99 + postikulut.
Albumin kappalelistaa ei olla vielä julkaistu, mutta tulemme uutisoimaan niistä kun saamme kappaleiden nimet tietoomme. Itse albumi saa julkaisunsa 24.11.!
Tunnisteet:
elokuva,
James Newton Howard,
Matkijanärhi osa 1,
musiikki,
score
lauantai 18. lokakuuta 2014
Yksityiskohtia Hirttopuu-kappaleesta elokuvassa
James Newton Howard on Nälkäpeli - Matkijanärhi osa 1:n elokuvamusiikin säveltäjä. Hovard on aikaisemmin säveltänyt myös The Hunger Games: Original Motion Picture Score- ja The Hunger Games Catching Fire: Original Motion Picture Score-levyt. Elokuvan musiikkiin sisältyy Jennifer Lawrencen esittämä a capella-kappale. Melodian on kirjoittanut The Lumineers. Elokuvassa "Hirttopuu" alkaa Katnissin (Jennifer Lawrence) a capella-"esityksenä". Ensin hänen lauluunsa yhtyvät linnut (matkijanärhet), sitten kapinallisten joukot, kun laulu muuntautuu enemmän taustamusiikiksi. James lisää kuoron ja orkesterin ja se muodostuu mahtavaksi huippukohdaksi, johon liittyy valtava toimintakohtaus. Se on valtaisa musikaalinen hetki elokuvassa.Otetaan vielä huomioon, että tämä saattaa olla virheellistä tietoa, koska Lorden Yellow Flicker Beatin musiikkivideon julkaisupäivä oli peräisin samasta lähteestä, mutta musiikkivideo ei ilmestynyt ilmoitettuna päivänä. Tuottaja Nina Jacobson on kuitenkin aikaisemmin kommentoinut Hirttopuuta Twitterissä näin: "Hirttopuu saa sieluni räjähtämään." Miltä tuo teistä kuulostaa?
Lähde
sunnuntai 12. lokakuuta 2014
Poikakuoro mukana Matkijanärhi osa 1:n taustamusiikissa
Aikamoinen mahdollisuus näille pojille! Onko veikkauksia, missä kohdassa voisimme kuulla kuoron laulavan?
Etualalla James Newton Howard vieressään Franci Lawrence
lauantai 14. joulukuuta 2013
Vihan liekkien musiikilla mahdollisuuss Oscar-ehdokkuuteen
Niin ikään James Newton Howardin Nälkäpeliin säveltämä musiikki oli viime vuonna vastaavalla pitkällä listalla, mutta ei valitettavasti päässyt varsinaiseksi ehdokkaaksi.
Lähde
keskiviikko 30. lokakuuta 2013
Vihan liekkien "scoren" kappalelistajulkaistu
- Katniss
- I Had to Do That (Minun täytyi tehdä se - Gale suuteelee Katnissia)
- We Have Visitors (Meillä on vieraita - presidentti Snow Katnissin kotona)
- Just Friends
- Mockingjay Graffiti (Matkijanärhi-graffiti - nähty 1. trailerissa)
- The Tour (Kiertue)
- Daffodil Waltz (Narsissivalssi - presidentti Snow'n juhlat? Kuten kaksi seuraavaakin.)
- Waltz in A Op. 39, No. 15
- Fireworks
- Anthem
- Peacekeepers
- Prim
- A Quarter Quell (Neljännesjuhla)
- Katniss Is Chosen (Katniss valitaan)
- Introducing The Tributes (Tribuutit esitellään)
- There's Always A Flaw (Aina on vika - Katniss oppii voimakenttien heikosta kohdasta?)
- Bow And Arrow
- We're A Team
- Let's Start
- The Games Begin (Peli alkaa)
- Peeta's Heart Stops (Peetan sydän pysähtyy)
- Treetops (Puiden latvat)
- The Fog (Sumu)
- Monkey Mutts (Apinamutantit)
- Jabberjays (Kantelunärhet)
- I Need You (Tarvitsen sinua - Katnissin ja Peetan välinen rantakohtaus)
- Broken Wire (Katkennut johto - Beeteen suunnitelma epäonnistuu)
- Arena Crumbles (Areena sortuu)
- Good Morning Sweetheart (Hyvää huomenta tyttöseni - Katniss herää ilmatyynyaluksessa)
Mitäs tykkäätte, onko jotain erityisestä, jota odotatte? Kappalemäärrä, 29, näyttää minusta oikein hyvälle!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)











