Ei, Sysimarja ei ole lopettamassa! Sysimarja on elämäni suurin projekti, se on ollut pystyssä jo lähes kuusi ja puoli vuotta ja tämä on sivun 2805. postaus. En ole valmis luopumaan Sysimarjasta, vaikka nykyisin onkin erittäin hiljaista. Tämä on tämän vuoden 24. postaus - ennen sama määrä saattoi hyvinkin tulla viikossa. Määrässä näkyy se, että uutisia ei ole paljoa sekä se, ettei itselläni ole niin paljoa aikaa päivittämiseen. Olen siis tullut siihen tulokseen, että jatkossa Sysimarja toimii pääosin Facebookissa. Sitä pystyn päivittämään helposti ja nopeasti ja useammin kuin mitä olen viime aikoina pystynyt päivittämään itse blogia. Facebook onkin ollut jo tähän mennessä aktiivisempi kuin blogi. Tänne teen postauksia jatkossa vain, jos asia on suurempi ja liittyy oikeasti Nälkäpeliin, tai haluan suomentaa suuremman pätkän tekstiä.
Kun päätin perustaa Sysimarjan, päätin, että teen kaiken kunnolla. Sysimarja on aktiivinen ja silloin, kun on uutisia, niistä postataan, eikä mitään jätetä pois. Nyt hiljaisina aikoina on kuitenkin ollut joitan pieniä asioita, joista olisin voinut postata, mutta en ole ehtinyt tai viitsinyt vaivautua - koska uutinen oli hyvin pieni ja halusin käyttää vapaa-aikani johonkin muuhun. Sysimarjassa ei ole ollut nyt postausta yli kuukauteen ja se tuntuu itsestäni surulliselta. Facebookin päivittäminen ei vie merkittävästi aikaani ja sen pystyn pitämään aktiviisena. Koskaan ei päästä enää niihin aikoihin, jolloin tein jopa yli 100 postausta kuukaudessa (jep, leffojen ensi-iltakuukaudet olivat sellaisia!), koska Nälkäpeli oli kaikkialla, mutta Facebookin saa sentään vielä elämään ilman Finnickin tekohengitystä. ;)
Kiitos kaikille, jotka olette edelleen jaksaneet seurata Sysimarjaa. ♥ Jos et ole vielä seurannut Sysimarjaa Facebookissa, tee se nyt ja näemme siellä!
Mira / Sysimarja
SYSIMARJAN FACEBOOK