maanantai 30. heinäkuuta 2012

Sysimarjassa viikon ajan hiljaisempaa

Sysimarjassa on 31.7.-6.8. välisen ajan hiljaisempaa, koska minä (Mira) vietän kyseisen ajan Saksassa. Janni on kuitenkin luvannut pitää paikan ajan tasalla tärkeimmistä uutisista, kuten castingeistä. Joten ei syytä huoleen! Uutisointi jatkuu normaaliin tapaan heti 7. elokuuta.

Nauttikaahan tekin vielä loman viimeisistä viikoista, rakkaat lukijat!

P.s. Jos Josh Hutchersonin yksi vanhimmista elokuvasuorituksista, Pikku Manhattan, on vielä näkemättä, se tulee TV5:ltä lauantaina 4.8. klo 17:10. :D

Jenniferin jousiammuntaopettaja kertoo harjoituksista

Elle Girl haastatteli olympiatason jousiampuja Khatuna Lorigia, joka toimi Jennifer Lawrencen jousiammuntaopettajana ennen Nälkäpelin kuvauksia. Hän kertoi hieman harjoituksista ym.
Miten ajattelet Nälkäpelin ja olympialaisten olevan samanlaisia tai erilaisia?
No ensimmäiseksi, me emme tapa toisiamme! Nälkäpeli on myös joka vuosi ja olympialaiset vain joka neljäs vuosi. Suurin ero on kuitenkin, että olympialaisten aikaan koko maailma kilpailee rauhassa keskenään ja kaikki tulevat hyvin toimeen. Minulla on paljon ystäviä muiden maiden joukkueissa ja tulemme kaikki toimeen. Tiedäthän, me harjoittelemme ja ammumme toisiamme vastaan, sitten sen jälkeen menemme ja hengailemme.
Millaista Jennifer Lawrencen kanssa työskentely oli?
Jennifer oli todella nopea oppimaan ja myös hyvä kuuntelija. Hänellä on hauska persoonallisuus ja hänen kanssaan oli helppo työskennellä joka päivä. Hän oli hyvä näyttelemään, että hän olisi ampunut nuolilla jo vuosien ajan.
Olitko ylpeä, kun näit hänet elokuvassa?
Kyllä, ja se oli ymös outoa, koska ajattelin koko ajan, "Hei! Minä oeptin hänelle tuon tekniikan."
Mikä oli hauskin hetkenne, kun työskentelitte yhdessä harjoituksissa?
Sanoin hänelle, että kun näkisin hänet elokuvassa, sanoisin kaikille, "tuo on oppilaani!" ja hän sanoi minulle, että kun hän näkisi minun kilpailevan olympialaisissa, hän olisi se, joka kertoisi kaikille, "tuo on opettajani!", joten meillä oli todella hauskaa työskennellessämme yhdessä ja me nauroimme.
Lähde

lauantai 28. heinäkuuta 2012

Jena Malone on Vihan liekeistä 'super innoissaan'

E! Online onnistui tavoittomaan Jena Malonen Beverly Hillsissä ja hän jakoi ajatuksiaan siitä, että hänet valittiin Johannan rooliin.
"Olen super innoissani. Siitä tulee mahtavaa."
Mutta hän ei kiirehdi asioiden kanssa.  
"Siihen päästään pian," hän sanoi kysyttäessä, että onko hän tavannut ohjaaja Francis Lawrencen.
Nälkäpelin näyttelijät olivat kaikki kirjojen faneja ja sama jatkuu, koska myös Jena on fani:
"Luin koko sarjan viikonlopun aikana, kun minulta oli poistettu viisaudenhammas", hän sanoi. "Olin sängyssä ja etsin jotakin luettavaa ja pikkusiskoni suositteli sitä puolitoista vuotta sitten, hän oli kuin, 'Sinun täytyy lukea se! Sinun täytyy lukea se!' Ja olen iloinen, että vihdoin luin ne ja rakastin sitä."
Lähde 
 
 

perjantai 27. heinäkuuta 2012

Video: Amandla, Willow, Dayo, Alexander ja Jack Comic Conissa

The Hot Hits on julkaissut vielä yhden haastattelun Comic Conista (kooste muista videoista löytyy täältä), jossa Amandla Stenberg ja Willow Shields kertovat Jennifer Lawrencen heille antamista neuvoista ja elämänohjeista ja Dayo Okeniyi, Alexander Ludwig ja Jack Quaid keskustelevat hauskoista lapsuusmuistoistaan.

Video alkaa automaattisesti, joten se on katsottavissa linkin takana!

Uusi video kulissien takaa DVD:ltä/Blu-rayltä


Entertainment Weekly on julkaissut uuden DVD:ltä ja Blu-rayltä löytyvän videon Jennifer Lawrencesta kulissien takaa. Videossa Jennifer puhuu siitä, miten häntä pelotti ottaa vastaan niin suuri rooli kuin Katniss ja äidiltään saamastaan neuvosta.

Video ei ole upotettavissa, mutta sen voi katsoa täällä!

Lähde

keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Uusi virallinen kuva Panemin kartasta


Pari päivää sitten The Hunger Games Adverntures-pelissä julkaistiin osa virallisesta Panemin kartasta. Nyt samaisesta kartasta on julkaistu "virallinen" kuva, jossa näkyy tosin vain Capitol ja Vyöhyke 12, kun taas itse pelissä näiden lisäksi näkyy myös Vyöhykkeet 2 ja 11.

Peliä pääset pelaamaan täältä.

Lähde

tiistai 24. heinäkuuta 2012

Jennifer Lawrence yksi arvokkaimmista elokuvanäyttelijöistä

Vulturen tekemän listan perusteella Jennifer Lawrence on 16. arvokkain elokuvanäyttelijä! Listan sijoitukset arvioidaan kahdeksan eri asian perusteella, joihin kuuluu mm. lipunmyyntitulot Amerikassa ja muualla maailmassa, miellyttävyys ja Oscarien ja lehtien kansikuvien määrä.

Jennifer Lawrence esitteli itsensä kriitikoille ja indie-yleisölle, kun hän voitti Oscar-ehdokkuuden roolistaan vuoden 2010 ylistetyssä draamassa Winter's Bone, mutta muulta Amerikalta vei vähän pidempään hänen nimensä oppimisessa: Punainen Calvin Kleinin mekko, joka hänellä oli Oscareissa, auttoi hieman ja se, että hän sai Katniss Everdeenin roolin valtavan suositussa Nälkäpeli-sarjassa, teki loput. [...]
Koko lista on nähtävissä täällä. Jennifer on myös yhdeksäs arvokkaimpien toimintatähtien listalla ja kymmenes arvokkaimpien draamatähtien listalla! Hyvä Jennifer!

Lähde 1, lähde 2

Jena Malone on "maailman huipulla"

Jo pitkän aikaa sitten huhuttiin, että Jena Malonelle olisi tarjottu Johanna Masonin roolia ja eilen Lionsgate ilmoitti virallisesti, että Malone näyttelee Johannaa. Tämän kunniaksi hän laittoi Instagramiinsa kuvan ja viestin, jossa ilmeni hänen innokkuutensa.

"Maailman huipulla tänään!!!!! Lionsgate teki vihdoin tiedonannon. Saan uskomattoman mahdollisuuden näytellä Johanna Masonia Nälkäpeli-trilogiassa. Olen meinannut ratketa saumoistani halutessani jakaa [tiedon]!!!"
Lähde 

Äänestä suosikki nuorten kirjojasi kaikkien aikojen parhaiden listalle


NPR Books on kokoamassa nuorten aikuisten kirjojen top 100-listaa ja 235 ehdokkaan joukosta löytyy myös Nälkäpeli-sarja. Valitse listalta kymmenen suosikkiasi ja pian selviää, mitkä ovat sata parasta nuorten aikuisten kirjaa ikinä! Äänestäminen tapahtuu täällä.

maanantai 23. heinäkuuta 2012

Phillip Troy Linger puhuu roolistaan Katnissin isänä

Phillip Troy Linger, joka näytteli Nälkäpelissä Katnissin isää, keskusteli The Villages Daily Sunin kanssa roolistaan ja paljastaa hakeneensa alunperin eri roolia.
Tietysti Linger on näyttelijä eikä hiilikaivostyöläinen ja on hengissä ja aktiivisesti mukana lastensa elämässä - kaikessa heidän pesäpallo-otteluistaan perhematkoihin Keysiin.
Linger koe-esiintyi alunperin rauhanvartijaksi, Capitolin, Panemin hallinnon, kontroilloiman sotilaallisten poliisivoimien jäseneksi.
Häntä ei valittu rauhanvartijaksi, mutta hänelle annettiin Everdeenin isän rooli.
"Se on hieno hahmo", Linger sanoi. "Minusta tuntui hyvin onnekkaalta, kun sain roolin."
 Everdeenin isä nähdään parissa takauma-kohtauksessa. Linger sanoi toivovansa, että syvennytään enemmän muissa elokuvissa.
Linger luki trilogian ensimmäisen osan sen jälkeen, kun hänelle tarjottiin roolia ja hän sanoi voivansa samaistua Everdeenin isään.
"Mielestäni olen aika suojelevainen ja isällinen ja käytännöllinen", hän sanoi.
Hän kuvaili myös elokuvan maailman ensi-iltaan osallistumista Los Angelesissa "epätodellisena" kokemuksena. 
"Se ei ollut tästä maailmasta", hän sanoi. "Se on suurin elokuva, jossa olen koskaan ollut mukana. Olen tosi iloinen ollessani osa projektia."
 Lähde

Woody Harrelson puhuu kokemuksistaan Nälkäpelissä


Broadway.com jututti Woody Harrelsonia [Haymitch Abernathy] hänen uudesta näytelmästään Bullet For Adolfista, jossa hän on sekä käsikirjoittajana, että ohjaajana. Samalla hän puhui myös hieman Nälkäpelistä.
Yksi puhutuimmista elokuvasarjoista juuri nyt täytyy olla Nälkäpeli. Kerro meille Haymitch Abernathyn näyttelemisestä.
Se oli aika siisti kokemus. [Ohjaaja] Francis Lawrence, joka tekee Vihan liekit, oli asunnollani ja kerroin hänelle tämän tosi tarinan: Et voi kuvitellakaan olevasi se idiootti, joka kieltäytyi Nälkäpelistä, mutta minä itse asiassa tein niin. Kieltäydyin siitä. En tiedä miksi. Ehkä minusta ei tuntunut siltä, että roolissa olisi tarpeeksi tekemistä. Onneksi [ohjaaja] Gary Ross palasi puoleeni. Siihen mennessä olin lukenut kaikki kirjat ja ajattelin, "Herran jestas. Tämä on loistavaa!" Minusta tuntui vähän pahalta, koska sivuutin sen. Hän sanoi, "Sinun täytyy tehdä se! Minulla ei ole toista vaihtoehtoa." Ja sanoin, "No siinä tapauksessa, tehdään se." Mikä typerys olisin ollut, jos olisin sivuuttanut sen.
Miltä tuntuu, että sinulla on faneja Terveydeksi-elokuvan faneista Nälkäpelin faneihin?
Se on tavallaan epätodellista. Luulen, että faneja voisi kutsua "ystävällisiksi tuntemattomiksi." Se on kuin olisi kuuma tyttö: Paljon ihmisiä tulee luoksesi ja he haluavat jutella sinulle. Et oikeasti tunne heitä, mutta se on okei, koska pidän ihmisistä. Se on ollut uskomaton matka. Tunnen itseni onnekkaaksi, kun ihmiset haluavat puristaa kättäni.
Woodylla on muuten tänään syntymäpäivä, joten onnittelut hänelle!

Lähde

Video: Josh Hutcherson puhuu Teen Choice Awardseista ja Vihan liekkien castingeistä



Access Hollywood pääsi juttelemaan Josh Hutchersonin kanssa Teen Choice Awardsien jälkeen ja hän puhui Teen Choice Awardseista ja kertoi ajatuksiaan Vihan liekkien castingeistä.
  • Josh kertoo hankkineensa juuri uuden asunnon (jonka hankkimisessa Nälkäpelistä saatu palkka auttoi paljon).
  • Hän sanoo, että surffilaudan mallinen palkinto pääsee käyttöön. Hän on surffanut pari kertaa aikaisemmin. 
  • Hän sanoo, ettei voisi olla onnellisempi Nälkäpelistä ja sen menestyksestä.
  • Jena Malone [Johanna Mason] ja Amanda Plummer [Wiress] ovat hänestä fantastisia. (hän mainitsi Malonen tässä ennen Lionsgaten virallista vahvistusta ;))
  • Philip Seymor Hoffman [Plutarch Heavensbee] on yksi hänen suosikkinäyttelijöistään ikinä ja hän oli todella innoissaan, kun kuuli hänen tulevan mukaan Vihan liekkeihin.
Ja nyt meillä on Johanna!


Lionsgate on julkaissut Johanna Masonin näyttelijän ja hän on Jena Malone! 
Jenan voit nähdä mm. Sucker Punch nimissessä elokuvassa

Lisää videoita ja kuvia Teen Choice Awardseista

Viime yönä Nälkäpeli vei lähes kaiken Teen Choice Awardseissa, kun se voitti yhdekssä eri kategoriassa ollessaan jollakin tapaa ehdolla yhdessätoista! Tässä videoita ja kuvia gaalasta.

Taylor Swift esittelee Parhaan sci-fi/fantasia elokuvanäyttelijän palkinnon ja Josh Hutcherson pitää voittopuheensa.


Taylor Swiftkin kiitti puheessaan Nälkäpeliä voittaessaan Parhaan naisartistin palkinnon ja voittipa hänen Nälkäpelin soundtrackillä ollut Eyes Open-kappaleensakin palkinnon!


Kuvat Joshista vastaanottamassa palkintoaan linkin takana! Hän oli ainoana Nälkäpelin näyttelijäkaartista paikalla.


Nälkäpelille 9 voittoa Teen ChoiceAwardseissa!


Tässä Teen Choice Awardseja katsellessa päivitystä Nälkäpelin voitoista! Eli, juuri äksne julkistettiin seuraavat:
  • Sci-fi/fantasia elokuva: NÄLKÄPELI
  • Sci-fi/fantasia näyttelijätär: JENNIFER LAWRENCE (Nälkäpeli)
  • Sci-fi/fantasia näyttelijä: JOSH HUTCHERSON (Nälkäpeli & Matka 2: Salainen saari)
  • Kohtauksen varastaja mies: LIAM HEMSWORTH (Nälkäpeli)
  • Paras vihollinen: ALEXANDER LUDWIG (Nälkäpeli)
  • Elokuvan "huulilukko": JENNIFER LAWRENCE & JOSH HUTCHERSON (Nälkäpeli)
  • Naisartistin single: "EYES OPEN" - TAYLOR SWIFT
  • Paras kirja: NÄLKÄPELI
  • Parhaat elokuvakemiat: JENNIFER LAWRENCE & AMANDLA STENBERG (Nälkäpeli)
Video neljän voiton julkistamisesta:


Lisää kuvia ja videoita luvassa toivottavasti huomenna, kröhöm, myöhemmin tänään. :D Ja toivottavasti tulee myös selville miten kävi parhaiden elokuvakemioiden (Jennifer Larwnce ja Amandla Stenberg) ja kohtauksen varastaja naisen (Elizabeth Banks) kategorioissa. Mutta katsokaahan upeaa uutta DVD/Bluray-traileria, joka näytettiin gaalan mainostauolla!

sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Teen Choice Awardsit tänään - lista livestreameistä!

Tämän vuoden Teen Choice Awardsit järjestetään tänään, tosin Suomen aikaan jo huomisen puolella kolmen aikaan yöllä! Nälkäpelillä on monia mahdollisuuksia viedä voitto kotiin, koska sillä on ehdokkuut yhteensä 11 kategoriassa, kun lasketaan mukaan kaikki elokuva-, kirja-, näyttelijä- ja musiikki-kategoriat! Kategorioista ja ehdokkaista lisää täällä ja täällä. Lisäksi Josh Hutcherson on itse paikalla gaalassa!

Käsittääkseni Teen Choice Awardseja ei Suomen televisiossa nähdä, mutta gaalaa on mahdollista seurata netistä ja vaihtoehtojakin löytyy! Tässä lista livestreameistä:
Lisäksi punaisen maton tapahtumia voi seurata FabSugarilla alkaen klo 2:00 Suomen aikaa!

Aiotko katsoa Teen Choice Awardsit? Ainakin minun olisi tarkoitus tehdä niin, joten ei kuin live aikainen keskustelu käyntiin chattiin tai foorumille, jos muitakin katsojia on! :D Itse tosin taidan jättää punaisen maton väliin.


Lähde

Panemin virallinen kartta paljastettu - osittain

Facebookissa pelattavassa The Hunger Games Adventures-pelissä oli tehtävänä etsiä mahdollisimman paljon eri Vyöhykkeiden ja Capitolin tunnuksia, jotta Panemin virallinen kartta saataisiin avattua. Nyt kartta on auki, tosin vain osittain. Kartassa on nähtävilla mihin Capitol ja Vyöhykkeet 2, 11 ja 12 sijoittuvat. Lisää paljastuu todennäköisesti kunhan itse peli jatkuu muille Vyöhykkeille asti!


Lähde

100 000 kävijän raja rikki - suuret kiitokset!


Vau! Mahtavaa, 100 000 kävijää! SUUREN SUURET KIITOKSET! Nyt on sitten taas uuden kilpailun aika, joten seuraavaksi infoa siitä.

Näin osallistut:

Lähetä osallistumisviestisi osoitteeseen sysimarja@gmail.com otsikolla "100 000 kävijän arvonta" 6.8.2012 mennessä. Kerro viestissä nimesi tai nimimerkkisi, kotipaikkakuntasi ja sähköpostiosoitteesi, jotta sinuun saadaan voiton sattuessa kohdallesi yhteyttä. Lisäksi sinun on vastattava seuraavaan kysymykseen: Minä päivänä Sysimarjassa meni 10 000 kävijän raja rikki? Vinkki, kävijälaskurin alta löytyy haku-kenttä.

Ja kilpailun voittajaa odottaa seuraava palkinto (näkyy myös kuvassa yllä):
  • The Hunger Games Tribute Guide-kirja (englannin kielinen)
  • Matkijanärhi-pinssi
  • NECAn Katniss-avaimenperä, toisella puolella liekehtivä matkijanärhi
Kiitokset vielä kerran KAIKILLE tästä, Sysimarja ei ole ollut pystyssä vielä edes puoltatoista vuotta ja kävijöitä on käynyt jo 100 000! Ja vielä onnea kilpailuun - olkoon onni AINA teille myötäinen!

Videokooste Comic Conista

Toinen kooste, tällä kertaa haastatteluvideoita viime viikonlopun Comic Conista! Nälkäpelin näyttelijöistä paikalla olivat Willow Shields [Primrose Everdeen], Amandla Stenberg [Rue], Dayo Okeniyi [Thresh], Alexander Ludwig [Cato] ja Jack Quaid [Marvel] ja he kerkesivät tehdä todella monta haastattelua, kuten alta näkyy!

ClevverTV haastatteli kaikkia, mutta kahdessa ryhmässä. He puhuvat mm. Nälkäpeli-DVD:stä/Blu-raystä ja kertovat odottavansa lisämateriaalien näkemistä, koska hekään eivät ole päässeet näkemään niitä aikaisemmin. Amandla toivoo, että mukaan on päätynyt myös näyttelijöiden toisilleen tekemiä piloja ja pakko toivoa samaa! Kun heiltä kysytään "tiimeistä", Willow vastaa "Team Katniss" ja Amandla "Team Peeta". Vaikka he olivat näyttelijöistä nuorimmat, he kertovat muiden näyttelijöiden kohdelleen heitä kuin kaikkia muitakin. Lopussa testataan vielä heidän Nälkäpeli-tietouttaan.




Poikien ClevverTV-haastattelu alkaa pienellä yhteislaululla, joka on pakko nähdä! :D "We're the best friends that anyone could have!" Heiltä kysytään, miten heidän elämänsä ovat muuttuneet elokuvan myötä ja Alexander vastaa, että kaikki on ollut ihan hullua, mutta fanit ovat mahtavia. Dayolta kysytään salaisuuksia Alexanderista ja Jackista, mutta hän sanoo, ettei niitä ole, he vain ovat mahtavia tyyppejä, mihin Jack vastaa Dayon olevan hyvä valehtelija! Myös heidän Nälkäpeli-tietouttaan testataan. Dayo, Alexander ja Jack näyttävät kyllä tämän haastattelun perusteella olevan todella hyviä ystäviä, tämä kannattaa katsoa!




Lisää haastatteluja linkin takana!

lauantai 21. heinäkuuta 2012

Viikon huhukooste

Tällä viikolla en ole päässyt uutisoimaan (muuta kuin hieman chatin kautta) ja huhuja on kuitenkin riittänyt, joten tässä niistä tiivis kooste niin ollaan kaikki ajan tasalla missä mennään! :D Huomatkaa, että kaikki nämä ovat tosiaankin huhuja, eli Lionsgate ei ole vahvistanut, eikä kommentoinut niitä!

Varmaankin kohauttavin huhu on se, että Zap2itin mukaan Sam Claflinille on tarjottu Finnick Odairin roolia ja  Gossip Copin mukaan hänet on jopa virallisesti valittu rooliin.

Toinen castingeihin liittyvä huhu kuuluu niin, että Tony Shalhoub olisi etusijalla Beeteen rooliin. Tämä onkin ensimmäinen huhu Beeteehen liittyen! // Lähde

IndieWiren mukaan Lionsgate etsii jo ohjaajia Matkijanärhi-elokuville, joista ensimmäinen ilmestyy 21.11.2014 ja toinen 20.11.2015. Francis Lawrence ei voi Vihan liekkien jälkeen ohjaajana jatkaa, koska elokuvien välillä on vain vuosi aikaa, mikä on liian vähän.

Celebuzzin julkaiseman huhun mukaan Atlantaissa kuvattaisiin Vihan liekkien Voittajien kylään sijoittuvat kohtaukset. Kuvauspaikkana Atlantasta on huhuttu jo pitkään. Russ Bowenin mukaan elokuvan esituotanto on jo käynnissä Atlantassa, ja että alustava kuvausten aloitus päivä olisi 12. syyskuuta. Bowenin ja Ashevegasin mukaan alkaa näyttää epätodennäköiseltä, että Vihan liekkejä kuvattaisiin Pohjois-Carolinassa, missä Nälkäpeli kuvattiin.

Amanda Plummer näyttelee Vihan liekeissä Wiressiä!


Muutama päivä sitten Lionsgate julkisti toiset viralliset casting-uutiset ja ilmoitti, että Amanda Plummer on valittu näyttelemään Vyöhykkeen 3 Wiressiä! Hän on näytellyt monissa elokuvissa ja voittanut työstään mm. Tony- ja Emmy-palkinnot.

Lähde

perjantai 13. heinäkuuta 2012

Vilkaisu yhteen DVD:n/Bly-rayn extroista


Eilen Comic Conissa näytettiin pätkä DVD:n ja Blu-rayn The World is Watching: Making of the Hunger Games-extrasta ja Entertainment Weekly on meidän onneksemme julkaissut sen myös netissä!
Tämä video on lähempi katsaus kohtaukseen, jossa Katniss (Jennifer Lawrence) on sidottuna puussa ja tuli alkaa ympäröidä häntä. Katso ohjaaja Gary Rossin ja stuntkoordinaattori Chad Stahelskin suunnitelevan ja näyttävän Lawrencelle reitin, jota hänen täytyy juosta ja katso, kuinka lähelle tulta Lawrence oikeasti menee. Katniss olisi ylpeä.
Video ei ole upotettavissa, mutta sen voi katsoa täällä.

Lähde

torstai 12. heinäkuuta 2012

THG Adventuresin uusi etsintäretki - paljasta Panemin virallinen kartta!


Facebookissa The Hunger Games Adventures-peliä pelaavat tietävät pelin kulun - tehtäviä toistensa perään eri Vyöhykkeillä. Nyt pelissä on meneillään suurempi etsintäretki: sinun on löydettävä jokaisen Vyöhykkeen ja Capitolin tunnus ja näin autat Panemin virallisen kartan paljastamisessa! Kartta paljastetaan, kun kaikki pelaajat yhdessä ovat löytäneet tarpeeksi tunnuksia. Yksi pelaaja voi myös löytää tunnukset useampaan kertaan, joten jatkamalla etsimistä autat kaikkia pelaajia!
The Hunger Games Adventuresin uusi luku! Valmistelut 74. Nälkäpeliä varten ovat käynnissä. Työskennelkää yhdessä kerätäksenne tunnukset ja avataksenne Panemin kartan! Saa selville ensimmäisten vyöhykkeiden viralliset sijainnit!
Hunger Games Fireside Chatin ylläpitäjät ovat löytäneet kaikki tunnukset ja niiden löytöpaikat löytyvät linkin takaa (jos joku vaikka haluaa etsiä aivan itse, vinkkinä kuitenkin, että löytöpaikat liittyvät Vyöhykkeisiin).

Grant Gustin kertoo koe-esiintyneensä Finnickin rooliin


Gleen Grant Gustin on aikaisemmin ilmaissut kiinnostuksensa Finnick Odairin roolista ja nyt hän paljastaa The Insiderille käyneensä koe-esiintymässä roolia varten.
...Näyttelijä paljastaa, että hän on virallisesti heittänyt hattunsa kehään näytelläkseen Finnickiä Vihan liekeissä! "Olen koe-esiintynyt roolia varten", hän sanoo, vahvistaen monien fanien toiveet/spekulaatiot. "En usko, että [tuottajat] eivät aivan vielä tiedä, mitä he etsivät, mutta kyllä, koe-esiinnyin roolia varten."
 Lähde

keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Nälkäpeli-elokuvan konseptitaidetta

Tim Flattery toimi Nälkäpelissä konseptisuunnittelijana ja oli mukana luomassa elokuvan upeita grafiikoita. ComicBookMovie.com on julkaissut kolme kuvaa hänen töistään.





Vinkistä kiitos The Hobille!

Raportit: Vihan liekit kuvataan Atlantassa ja Kauailla, mukana uusi pukusuunnittelija


Huhuja siitä, että Vihan liekkejä kuvattaisiin Atlantassa ja Havaijin Kauai-saarella, on ollut jo aikaisemmin, mutta nyt aiheesta on tullut varsinaisia raportteja. Floridan yliopiston elokuvakoulun blogissa koulun yksi opiskelija, Kate Emery, kirjoitti toimivansa tällä hetkellä Vihan liekkeissä tuotantoapulaisena ja samalla hän paljastaa, että elokuvaa kuvattaisiin Atlantassa ja, että siinä nähdään uuden pukusuunnittelijan, joka korvaa Judianna Makovskyn, työtä.
Kate Emeryltä: "Ei enempää kuin tunti sen jälkeen, kun Nälkäpelin avausviikonlopun viralliset luvut tulivat, tuotantosuunnittelija Philip Messina pyysi minua palaamaan jatko-osaan, Vihan liekkeihin. Olen ollut mukana taideyksikön tuotantoapulaisena nyt noin kolme kuukautta ja sitten kuvaamme Atlantassa. Francis Lawrence (I Am Legend, Vettä elefanteille) ohjaa ja uusi pukusuunnittelijamme on Thris Summerville (The Girl with the Dragon Tattoo). Yhdessä Philin kanssa he vievät tarinan jännittävään elokuvalliseen suuntaan. Olen innoissani ollessani osa projektia, enkä jaksa odottaa näkeväni työmme heräävän henkiin Atlantassa! Odottakaahan Vihan liekkejä, joka ilmestyy 22. marraskuuta 2013."
Lisäksi Kauai.comin (Havaijin Kauai-saaren nettisivut) Facebook-sivulla ilmoitettiin, että Vihan liekkejä kuvattaisiin saarella.
Elokuvan tiedustelijat ovat etsiskelleet kuvauspaikkaa Havaijin saarilta ja ovat päätyneet Kauain. Saarella on luonnollista kauneutta, karu maasto, eristyksissä olevia laaksoja, reheviä vihreitää viidakoita, turkoosia vettä ja villieläimiä, joten ei ole ihme, että Hollywood on jälleen tehnyt viisaan päätöksen valitsemalla Kauain.  
Kauailla on kuvattu myös kohtauksia elokuviinn Pirates of the Caribbean: Vierailla vesillä ja The Descendants.

Nämä tiedot eivät ole vielä virallisia, koska Lionsgate ole niistä mitään ilmoittanut, mutta lähteet vaikuttavat kuitenkin luotettavilta. Eiköhän näistäkin kuulla pian Lionsgatelta!

Lähde 1, lähde 2

Lionsgate julkaissut Matkijanärhi-elokuvien julkaisupäivät

Aivan, Vihan liekit-elokuvan julkaisuun on aikaa vielä yli vuosi, mutta Lionsgate on jo julkaissut Matkijanärhi-elokuvien ensi-illat! Ja luit aivan oikein, elokuvien, eli Matkijanärhi tullaan julkaisemaan kahdessa osassa.
Lionsgate tulee julkaisemaan kaksi elokuvaa perustuen Matkijanärheen, Suzanne Collinsin trilogian kolmanteen kirjaan. Nälkäpeli: Matkijanärhi osa 1 julkaistaan maailmanlaajuisesti 21. marraskuuta 2014 ja sitä seuraa Nälkäpeli: Matkijanärhi osa 2 20. marraskuuta 2015. 
Näyttää siltä, että odotettavaa riittää, vai mitä? Merkatkaahan päivät ylös, etteivät ne kahden ja kolmen vuoden aikana pääse unohtumaan!

Lähde

Katsaus Nälkäpeli-DVD:n extroihin

Entertainment Weekly on julkaissut reilun minuutin pituisen trailerin Nälkäpeli-DVD:n ja -Blu-rayn extroista. Traileri lupaa extrojen, joissa päästään elokuvan kulissien taakse, kestävän kaikkiaan kolme tuntia! DVD ja Blu-ray ilmestyvät 18. elokuuta.


Lähde

tiistai 10. heinäkuuta 2012

Philip Seymor Hoffman näyttelee Plutarch Heavensbeetä

Eilen Lionsgate julkaisi vihdoin ensimmäiset viralliset casting-uutiset, kun Philip Seymor Hoffman hyväksyi
saamansa tarjouksen Plutarch Heavensbeen roolista! Näyttelijä on voittanut Oscarin roolistaan elokuvassa Capote.

Näiden uutisten lisäksi Lionsgate on julkaissut Nälkäpelin Facebook-sivuilla Vihan liekkien casting-sivun, jota voi tutkailla täällä.

perjantai 6. heinäkuuta 2012

Sysimarjassa hiljaisempaa

Heinäkuu on parasta aikaa lomailuun ja näin ollen minulla en tässä seuraavien viikkojen aikoina ole jatkuvasti nettiä lähettyvillä, joten Sysimarjassa on hiljaisempaa. Uutisoin kuitenkin silloin kuin mahdollista ja tärkeimmistä asioista kerron chatissä ja/tai Sysimarjan Facebook-sivulla (kiitos kännykän 3G:n!). Toivotaan, että Janni täyttää uutisilla myös pidimpiä taukoja, jolloin netti ei ole ulottuvillani. :D

Aurinkoista heinäkuuta kaikille!

++ Jos tänään, 6. heinäkuuta, ei ole mitään tekemistä niin illalla kahdeksalta on mahdollisuus chatata Alexander Ludwigin kanssa! Hänen livestream chattinsa löytyy täältä. // Lähde

torstai 5. heinäkuuta 2012

Trevor Donovanista EI tule elokuvan Finnickiä

Trevor Donovan on kertonut virallisilla Facebook- ja Twitter-sivuillaan, ettei hän tule näyttelemään Finnick Odairia elokuvissa.


"Kyyti on ollut hauskaa, mutta minun osaltani Finnick Odair-matka on ohi, kunnia hänen näyttelemisestään menee toiselle, joka sen todella ansaitsee, olen varma siitä. Olen silti, ja tulen aina olemaan todellanin Nälkäpeli-FANI, se ei tule koskaan muuttumaan... xo"

Lähde


tiistai 3. heinäkuuta 2012

Videot: Mackenzie Lintzin ja Annie Thurmanin haastattelut

Mackenzie Lintz (Vyöhykkeen 8 tribuutti) ja Annie Thurman (Vyöhykkeen 9 tribuutti) vierailivat viime viikonloppuna 2012 Florida Superconissa. Venemousfatman pääsi haastattelemaan heitä, voit katsoa videot alta ja niiden alta vielä tiiviit suomennokset.



  • Rooli Nälkäpelissä oli Mackenzielle toteutunut unelma ja kaikkien fanien tapaaminen on hänestä superhauskaa.
  • Hänestä on siunaus ja hyvin rohkaisevaa, että hän saa fanipostia. Nälkäpelistä saamansa positiivinen vastaanotto on hänestä todella siistiä.
  • Hän luki kaikki kirjat ennen kuin tiesi elokuvasta ja tiesi kaiken, mitä Nälkäpelistä piti tietää, joten jo koe-esiintymään pääseminen oli hänestä hullua.
  • Hänen piti päästä roolissaan synkkään mielentilaan, jossa hän ajatteli miltä mm. hänen perheestään tuntuisi, jos hän joutuisi peliin, mielentilaan, että se saattaisi olla hänen loppunsa.
  • Mackenzie ei koskaan pelännyt, että Nälkäpeli-elokuva ei vastaisi odotuksia. Hänellä ei ollut paineita, koska koko näyttelijäkaarti oli tiimi, kokonainen perhe, johon Mackenzie sanoi myös fanien kuuluvan ja kaikki yhdessä tekivät Nälkäpelistä ilmiön.


  • Anniesta on hauskaa ja kunnia olla Superconissa ja hänestä on mahtavaa päästä näkemään Nälkäpelin muita näyttelijöitä siellä.
  • Hänestä on siistiä, mukavaa ja mahtavaa puhua faneille. Hän on aina ajatellut näyttelijäksi tulemista, muttei sitä, että saisi faneja.
  • Vaikeinta Nälkäpelin kuvauksissa oli hänestä päästä oikeaan mielentilaan, siihen, että kuolet pian. 
  • Annien viesti faneille: "Kiitos teille kaikesta, te kaikki olette todella mahtavia, enkä koskaan uskonut tämän kaiken seuraavan tätä elokuvaa. Te olettee niin kannustavia, olette kaikki. Rakastan teitä, niin paljon. Te merkitsette minulle todella paljon."

Huhu: Jena Malonelle tarjottu Johanna Masonin roolia

Tasan viikko sitten uutisoin, että huhun mukaan näyttelijä Jena Malone neuvottelee Johanna Masonin roolista. Nyt The Hollywood Reporter uutisoi, että Malonelle olisi tarjottu Johannan roolia!
Malone on saanut tarjouksen ja on aikaisissa neuvotteluissa roolista, lähteet kertovat. Tämä siirto hylkää ennenaikaiset raportit, jotka nimesivät aloittelevan näyttelijä-malli Zoe Aggelikin ykkösvaihtoehdoksi näyttelemään kirvestä käyttävää, Vyöhykkeeltä 7 kotoisin olevaa aikaisempaa Nälkäpelin voittajaa, joka liittoutuu Katniss Everdeenin (Jennifer Lawrence) ja Peeta Mellarkin (Josh Hutcherson) kanssa heidän palatessaan areenalle "all-stars" kuoleman kamppailuun. 
Olisiko tässä vihdoin yksi näyttelijä Vihan liekkien näyttelijäkaartiin? Vastaako hän kuvitelmianne Johannasta? Jos hänestä hakee kuvia Googlesta näkee, että hän on hyvin eri näköinen lyhyillä hiuksilla ja Johannallahan on lyhyet hiukset Matkijanärhessä.

Lähde

Hunter Parrish on neuvotellut tuottajien kanssa Finnickin roolista


Viime vuonna Hunter Parrish taivoitteli Peetan roolia (ja oli rooliin yksi fanien suosikeista) ja viime kuussa hän kertoi MTV:lle olevansa kiinnostunut Finnickin roolista. Daily Beast vahvistaa, että hän on neuvotellut roolista Lionsgaten kanssa.
Hän pääsi niin lähelle Peetan näyttelemistä tämän vuoden mega-jymymenestykssessä, mutta menetti roolin hyvälle ystävälleen Josh Hutchersonille. "Se oli aika vaikeaa. Minä todella, todella halusin sitä." Hän sanoo, että hänestä tuntui kuin hänen koko elämänsä johtaisi roolia kohti ja kun hän ei saanut sitä, hän oli murrettu. "Luulen, että vain halusin sitä vähän liikaa." Ajatellessaan taaksepäin, hän sanoo, että se oli raskasta ja paljon tarvittu apu nöyrtymisessä. "Siitä tuli minulle hyvin nöyrtävä kokemus."
Mutta oudosta kohtalon oikusta Parrish saattaa kuitenkin päätyä Nälkäpeliin. Hänen nimensä on heitetty mukaan potentiaalisten näyttelijöiden joukkoon, jotka voisivat näytellä Finnick Odairin hahmoa jatko-osassa Vihan liekit. Tällä kertaa hän on paljon varovaisempi päästääkseen toivonsa korkealle. Hän on keskustellut tuottajien kanssa, mutta ei halua ajatella sitä liikaa. Hänen silmänsä kuitenkin kirkastuvat, kun hän ajattelee mahdollisuutta. "Se olisi hauskaa", hän sanoo pystymättä hillitsemään itseään. "Jos Lionsgate (yhtiö elokuvan takana) tehdä niin, minä olen paikalla. Tulen olemaan juuri siellä."
Lähde

sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Nälkäpeli noussut kaikkien aikojen 12. myydyimmäksi elokuvaksi Amerikassa

Vain viikkoa ja yhtä päivää aikaisemmin uutisoin kuinka Nälkäpeli oli noussut Transformers: Kaatuneiden kosto-elokuvan ohi kaikkien aikojen 13. eniten tuottaneimmaksi elokuvaksi Amerikassa. Nyt Nälkäpeli on ottanut uuden harppauksen eteenpäin ja ohittanut Spider-Manin ja on näin Amerikan 12. eniten tuottanut elokuva 403 776 000 dollarin summalla!


Lähde

90 000 kävijän arvonnan voittaja selvillä!


Näin on kilpailuputken toinenkin osa saatu päätökseen ja matkijanärhi-pinssin voittaja taas selvillä! Hän on Anni N., Paltamosta, paljon onnea! Kiitos myös kaikille muille osallistujille ja muistakaa osallistua kilpailuun taas, kun 100 000 kävijää on kasassa. Niin ja vastaus kilpailukysymykseen, joka oli lähes kaikilla oikein: matkijanärhen kuvalla varustettu medaljonki oli Vihan liekeissä Peetalla.