keskiviikko 23. maaliskuuta 2011

VUOSI!

Tänään Nälkäpeli-elokuvan ensi-iltaan on aikaa tasan vuosi! Lionsgate ilmoitti ensi-illaksi vähän aikaa sitten 23.3.2012. Nyt vain toivotaan, että kaikki etenee suunnitelmien mukaan , että pääsemme näkemään kauan kaivatun elokuvan!

(Sivuilla tulee olemaan melko hiljaista seuraavien kahden viikon aikana, vaikka uutisia riittäisikin, syynä ylläpitäjien koeviikot ja muut kouluun liittyvät kiireet. Pahoittelemme!)

lauantai 19. maaliskuuta 2011

Jennifer Lawrence puhuu roolistaan

Jennifer Lawrence: "En voisi olla iloisempi, kun saan olla osa Nälkäpeliä ja näytellä Katnissia. Minulla on suuri vastuu tämän uskomattoman kirjojen faneja ajatellen, enkä ota sitä kevyesti. Aion antaa kaikkeni näille elokuville ja tälle roolille tehdäkseni siitä Suzanne Collinsin mestariteoksen arvoisen."

Entertainment Weekly kysyi Jennifer Lawrencelta kolme kysymystä liittyen Nälkäpeliin.

Mikä kohtaus kaikista kolmesta kirjasta sai sinut innostumaan kaikista eniten Katnissin näyttelemisestä?
Mielestäni mikään tietty kohtaus ei saanut minua innostumaan Katnissin näyttelemisestä, koko kirja sai minut haluamaan sitä. Joka tapauksessa, en ole ikinä ampunut jousella ja nuolilla, joten se tulee olemaan siistiä.

Mihin hahmoon olet kiintynyt Katnissin lisäksi ja mitä rakastat heissä eniten? 
Peetaan. Hän hyvä ja mukava tunteettomassa ja raa'assa maailmassa.

Millä sankarittarilla aikaisemmissa elokuvissa on mielestäsi ollut samanlaista taistelejahenkeä kuin Katnississa?

Sigourney Weaverin "Ripley" Alien-elokuvissa tulee ensimmäiseksi mieleen.  

Lähde 1, lähde 2 

perjantai 18. maaliskuuta 2011

Liekehtivä tyttö löydetty!

Nyt tieto on virallista, Jennifer Lawrence on tehnyt sopimuksen Lionsgaten kanssa ja näyttelee Katniss Everdeeniä Nälkäpeli-elokuvassa. Asiasta uutisoi Lionsgate sekä MTV. Alla käännös Entertainment Weeklyn haastattelusta, jossa ohjaaja Gary Ross puhuu päätöksestä tehdä Jennifer Lawrencesta Nälkäpelin päätähti, Katniss Everdeen. Alkuperäinen englannin kielinen haastattelu löytyy täältä.

Entertanment Weekly: Milloin tiesit, että Jennifer Lawrence on etsimänne Katniss?
Gary Ross: Ensinksi, näin Winter's Bonen (katso traileri ) ja ajattelin, että hän oli ilmiömäisen lahjakas ja mukaansa tempaava ja mahtava ja hänellä oli niin paljon voimaa. Ja sitten meillä oli tapaaminen ja huomasin hänen olevan aivan vastustamaton, älykäs ihminen. Mutta sitten hän tuli ja luki minulle ja se löi minut ällikällä. En halua paljastaa liikaa yksityiskohtia, mutta teimme kohtauksen elokuvasta ja se oli niin mahtavan voimakas, että se oli jollain tapaa tyrmäävää. Näit vilahdukselta joka näkökohdan ja koko elokuvan potentiaalin.

Kädenvääntöä käydään siitä, että eikö Lawrence ole 20-vuotiaana liian vanha rooliin, oli hän kuinka hyvä näyttelijä tahansa.
Ensiksi, kävin siitä laajan keskustelun Suzannen kanssa. Suzanne näki joka ikisen koe-esiintymisen. Ja Suzannea ei ainoastaan haitannut Jenin ikä, hänestä tuntui, että Katnissiksi tarvitaan joku kypsä ja voimakas ihminen. Tämä on tyttö, jonka täytyy lietsoa vallankumousta. Meillä ei voi olla hataraa ihmistä näyttelemässä häntä, eikä meillä voi olla ihmistä, joka on liian nuori näyttelemään tätä. Suzanne on uskomattoman järkkymätön siinä asiassa. Häntä todella huoletti, että antaisimme roolin jollekin liian nuorelle, ei jollekin liian vanhalle. Suzannen ja minun mielissä Katniss ei ole nuori tyttö. Hänelle on tärkeää olla nuori nainen. Hän on äitihahmo hänen perheessään. Hän on pitänyt huolen Primistä ja monella tapaa myös äidistään siitä lähtien, kun hänen isänsä kuoli. Hänen on täytynyt aikuistua hyvin nopeasti.

Was the opportunity to side step any child labor laws an added bonus? (anteeksi, en osannut kääntää kysymystä järkevästi)
Se ei ole syy. Minä annoin roolin täysin varmasti oikealle ihmiselle ja minun näkökannassani ei tarvinnut edes kysyä, kuka on paras Katniss. Se oli helpoin casting-päätös, minkä olen ikinä tehnyt.

Kirjoissa Katnissin on kuvailtu olevan oliivi-ihoinen ja tummahiuksinen. Pohditteko Suzannen kanssa blondin, valkoisen tytön valitsemisen seurauksia?
Suzanne ja minä puhuimme myös siitä. Kirjassa on eräitä asioita, jotka ovat selkeitä. Rue on afrikkalais-amerikkalainen. Thresh on afrikkalais-amerikkalainen. Suzannella ei ole ongelmia sen kanssa, että Jen näyttelee roolin. Ja hän ajatteli, että siinä on suunnaton määrä joustavuutta. Se ei ollut uutta hänelle. Jenillä tulee olemaan roolissa tummat hiukset, mutta se on jotakin, mikä on elokuvissa helppo toteuttaa. Lupaan kaikille innokkaille Nälkäpeli-faneille, että voimme helposti käsitellä Jenin hiusten väriä.
 
Kuinka tämä tulee vaikuttamaan muiden näyttelijöiden valintoihin, heidän ikäänsä, ulkonäköönsä, kaikkeen?
Nyt, kun meillä on Katniss, näemme ketkä tuntuvat hyvältä Peetana, Galena ja hänen perheensä jäseninä.

Ovatko näyttelijät jo alkaneet harjoitella hänen kanssaan?
Eivät, mutta olemme kuulleet monia näyttelijöitä moneen eri rooliin. On päivänselvää, että meidän täytyy olla varma, että näyttelijät ovat tasapainossa yhdessä ja sopivat yhteen. Olemme todella lähellä. Minulla on todella, todella hyviä ideoita, ketkä haluan suureen osaan rooleista. Joten minusta tuntuu, että moni asia ratkeaa melko nopeasti.

Oletko keskustellut Lawrencen kanssa, että suunnatonta ei ole vain päästä osalliseksi tällaiseen, vaan myös näytellä hahmoa, joka on jo rakastettu maailmalla? Kuinka valmistelet nuorta henkilöä tällaiseen?
Voi luoja, oletko ikinä tavannut häntä? [nauraa] Älä ole huolissasi Jen Lawrencesta. Hän on hyvin voimakas ihminen. Jennifer on kotoisin Kentuckysta. Mielestäni hän tuntee täydellistä yhteyttä siihen, kuka Katniss on tavalla, jonka moni tuntee, mutta tämä vain tuntuu todella sopivan hänelle. Minusta hän on hyvin varma roolista, mielestäni se on hyvin luonnollinen rooli hänelle. Hän on valmis sukeltamaan rooliinsa. Hän menee jousiammuntatunneille ensi viikolla. Kyllä, hän aloittaa nuolien ampumisen ensi viikolla! Uskon, että viikon lopulla hän oppii, kuinka kiivetä puihin. Hän on hyvin vahva ja varma nuori nainen. Hän todella luottaa taitoihinsa ja siihen kuka hän on naisena ja uskon, että nämä asiat saavat hänet sukeltamaan rooliin.

Aiotko katsoa blogeja ja uutissivustoja muutamana seuraavana päivänä nähdäksesi fanien reaktiot castin-uutisiin?
Mielestäni yksi ihmeellisin asia Nälkäpelissä on, että kaikilla on niin henkilökohtainen suhtautuminen materiaaliin, että heillä on todella erityinen näkemys hahmosta ja siitä, kuka hahmo on. Ja se on loistavaa. Ja mielestäni väittelyt koskien Katnissta on fantastista, koska ihmiset tuntevat hyvin intohimoisesti, että heidän hahmonsa on uniikki ja virheetön. Mutta yksi, jota olen rehellisesti kuunnellut eniten, on ollut Suzanne, joka taikoi tämän tytön mielikuvituksellaan. Suzannelle Jen on täydellinen realisointi tytöllä, joka hänellä on päässään.

torstai 17. maaliskuuta 2011

Hunter Parrish on tavannut Nälkäpelin tuottajat

E! Online-sivustolla kerrottiin eilen (16.3.), että Hunter Parrish on tavannut Nälkäpelin tuottajat ja keskustellut heidän kanssaan Peeta Mellarkin roolista. 

"Olen tavannut tuottajat, " Parrish kertoi E! Onlinelle tiistai-iltana Alternative Apparel's Fall 2011-tapahtumassa "Olisin kiitollinen tilaisuudesta. Siis todella kiitollinen! Se olisi mahtavaa."

Vaikka Parrish ei ole bähnyt Suzanne Collinsin bestsellertrilogia Nälkäpeliin perustuvan elokuvan käsikirjoitusta, hän on saanut paljon tukea sarjan faneilta Twitterissä. 

"Et saa paljon parempaa kuin sen," hän sanoi. "Kirjan todelliset fanit. Huolimatta siitä olenko osa elokuvaa vai en, arvostan sitä, että minun on ajateltu sopivan rooliin. Luin kaikki kirjat viime vuonna ja veikkaan, että he aloittavat elokuvan kuvaamisen pian."

Kenet hän haluaa Nälkäpelin sankaritar Katnissiksi? Jonkun, joka on suunnilleen hänen ikäisensä.

"Jos se on Jennifer Lawrence, niin allekirjoitetaan heti!" 23-vuotias näyttelijä sanoi 20-vuotiaasta Winter's Bone tähdestä. "Jos näyttelijäksi päätyisi Hailee Steinfield tai Saoirse Ronan ja keitä muut olivat? Abigail Breslin. Silloin se olisi outoa. Se olisi todella outoa."

Lähde  
The Wrap: Jennifer Lawrence saa Nälkäpelin pääroolin

Taas on uusi huhu liikkeellä. The Wrap-sivu uutisoi eilen, että Jennifer Lawrence olisi saanut tiistaina tarjouksen Nälkäpelin pääroolista ja allekirjoittanut sopimuksen keskiviikkona. Miltään viralliselta taholta tätä tietoa ei kuitenkaan ole tullut!

"Academy Award-ehdokas Jennifer Lawrence saanut Lionsgaten uuden projektin Nälkäpelin tavoitellun pääroolin. 

Rooli tietää valtavaa nousua 20-vuotiaalle näyttelijälle, jota yleisö tuskin tunsi vuosi sitten, jolloin hänet huomattiin Sundancen pikkiriikkisessä elokuvassa Winter's Bone, 2010.

Sopimuksen yksityiskohdat eivät olleet saatavilla keskiviikkoyönä, mutta näyttelijätär (Lawrence) on oletettavasti allekirjoittanut sen." The Wrap-sivustolla kerrotaan."


Lähde

lauantai 12. maaliskuuta 2011

Jennifer Lawrencesta Katniss?

Daily Varietyn mukaan Oscar-gaalassa ehdolla parhaaksi naisnäyttelijäksi ollut Jennifer Lawrence on lähellä tarjousta päästä Katnissin näyttelijäksi. Muita vahvoja ehdokkaita ovat Haylee Steinfield ja Abigail Breslin, mutta Lionsgate tuntuu olevan vahvasti kiinnostunut juuri Lawrencesta. Lawrence ja Lionsgate eivät kuitenkaan ole vielä tehneet sopimusta, joten mikään ei ole vielä varmaa. Katnissin näyttelijän kerrotaan vaikuttavan koko muun näyttelijäkaartin valintaan, erityisesti Peetan näyttelijän.  

Lisää tietoa castingin etenemisestä heti, kun jotain uutta ilmenee!

Lähde 

+ Sivut ovat saaneet jo jonkin verran sisältöä ja pikku hiljaa tulee lisää, mutta voi kestää vielä jonkin aikaa, että sivut ovat täysin valmiit. Siitä huolimatta ainakin suurimpia uutisia tullaan julkaisemaan! 

perjantai 11. maaliskuuta 2011

  
Tervetuloa uuden suomalaisen Nälkäpeli-trilogian fanisivun Sysimarjan sivuille! Kaikesta vielä näkee (kuten sisällön puutteesta...), että sivusto on vielä täysin vaiheessa, mutta asia korjaantuu pikku hiljaa. Sivulle on tarkoitus koota laajasti tietoa Nälkäpeli-kirjoista ja uutisoida kaikesta sarjaan liittyvästä, mikä tarkoittaa tällä hetkellä lähinnä uutisointia Nälkäpeli-elokuvasta. Tällä hetkellä castingit käyvät kuumina ja odotamme malttamattomina tietoa elokuvan lopullisista näyttelijöistä! Monia huhuja on liikkeellä (niistä lisää myöhemmin), mutta mitään varmaa tietoa ei vielä ole. 

Toivotamme sinut vielä kerran lämpimästi tervetulleeksi ja toivomme, että mahdollisimman monet Nälkäpeli-trilogian fanit ja sarjasta kiinnostuneet löytävät tiensä tänne!

Ylläpitäjät, Mira & Iida