Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lontoo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lontoo. Näytä kaikki tekstit
tiistai 8. joulukuuta 2015
Nälkäpeli teatterilavoille kesäkuussa 2016
Yli vuosi sitten kerrottiin ensimmäisen kerran siitä, että Lionsgate suunnitteli tuovansa Nälkäpelin teatterilavoille yhdessä hollantilaisen Imagine Nationin ja amerikkalaisen Triangular Entertainmentin kanssa. Nyt on ilmoitettu, että esityksen ensi-ilta olisi 8. kesäkuuta 2016! Esitykset tapahtuvat Lontoossa Wembley Theatressa, minne on rakennettu 360 asteen pyörivä lava, jotta kaikki Panemin osat ja toiminta ovat kaikkien koettavissa.
Lisätietoja Quarter Quellissa.
keskiviikko 18. marraskuuta 2015
Vlogini Matkijanärhi osa 2:n Lontoon ensi-illasta
Matkijanärhi osa 2:n Lontoon ensi-illasta on melkein kaksi viikkoa ja tässä on viimein oma videoni sieltä! Harmi etten päässyt lähemmäksi kamerani kanssa, mutta onhan tämäkin aika hyvä saavutus.
Matskua ensi-illasta olisi vaikka kuinka paljon, mm. kaikkien haastattelut lähes kokonaan. Tämä video on aika tiivistetty versio. :D
Matskua ensi-illasta olisi vaikka kuinka paljon, mm. kaikkien haastattelut lähes kokonaan. Tämä video on aika tiivistetty versio. :D
lauantai 7. marraskuuta 2015
Videot: Haastattelupätkiä Lontoon ensi-illan punaiselta matolta
Postasin jo yhden koosteen Matkijanärhi osa 2:n Lontoon ensi-illan kuvista ja videoista, mutta tässä vielä erikseen pieniä haastattelupätkiä punaiselta matolta!
Lisäksi muutamia videoita vielä lisää Down With The Capitolin koosteessa!
Lisäksi muutamia videoita vielä lisää Down With The Capitolin koosteessa!
Tunnisteet:
Elizabeth Banks,
Francis Lawrence,
haastattelu,
Jennifer Lawrence,
Josh Hutcherson,
Liam Hemsworth,
Lontoo,
Matkijanärhi osa 2,
Natalie Dormer,
Sam Claflin,
videot,
Woody Harrelson
Kuvia ja videoita Matkijanärhi osa 2:n Lontoon ensi-illasta
Matkijanärhi osa 2:n Lontoon ensi-iltaa juhlittiin torstaina ja paikalla olivat Jennifer Lawrence, Josh Hutcherson, Liam Hemsworth, Sam Claflin, Elizabeth Banks, Woody Harrelson, Natalie Dormer, Donald Sutherland, Gwendoline Christie, Stanley Tucci, Julianne Moore, Francis Lawrence, Nina Jacobson ja Jon Kilik. Tässä joukko kuvia ja videoita tapahtumasta ja Berliinin maailman ensi-illan tapaan Panem Propaganda on koonnut upean gallerian, josta löytyy lisää kuvia!
Oikean puoleisessa kuvassa Sam Claflin vaimonsa Laura Haddockin kanssa. Samistä tulee isä! Suuret onnittelut heille kummallekin. ♥
Julkaisen jossain vaiheessa myös itse ottamiani videoita, mutta siihen menee vielä jonkin aikaa!
Tunnisteet:
Elizabeth Banks,
ennakkonäytös,
ensi-ilta,
Francis Lawrence,
Jennifer Lawrence,
Josh Hutcherson,
Julianne Moore,
kuvia,
Liam Hemsworth,
Lontoo,
Matkijanärhi osa 2,
Natalie Dormer,
Sam Claflin,
videot
keskiviikko 4. marraskuuta 2015
Livestream: Matkijanärhi osa 2:n Lontoon ensi-ilta + Sysimarjan mukanaolosta
Lontoon huomenna 5.11. järjestettävää Matkijanärhi osa 2:n ensi-iltaa voi seurata suorana yltä tai täällä! Livestream alkaa klo 19:30 Suomen aikaa. Minä ja Juulia olemme menossa mukana, joten luonnollisesti Sysimarja hiljenee reissun ajaksi, tosin pari postausta olen ajastanut. Katsokaa, jos bongaisitte Suomen lipun!
Kaikki uutiset Berliinin ja Lontoon tapahtumista tulevat tänne lauantain ja sunnuntain aikana. Sitä ennen voitte seurata Twitteriämme, jota päivitämme Lontoosta, jos suinkin voimme! Mahdollisia päivityksiä saattaa tulla myös minun Instagramiini @miramyrsky ja Nordisk Filmin Twitteriin ja Instagramiin. Katsotaan, miten käy!
HUOM! Lontoossa olevat suomalaiset Tribuutit! Meillä on Suomen lippu mukana, jos näette niin saa ehdottomasti tulla moikkaamaan! :D
perjantai 16. lokakuuta 2015
Matkijanärhi osa 2:lle ensi-ilta myös Pekingiin + vinkit ensi-iltoihin!
Matkijanärhi osa 2:n maailmankiertue näyttää nyt tältä:
- 4.11. - Berliini, Saksa (maailman ensi-ilta)
- 5.11. - Lontoo, Iso-Britannia (Sysimarja mukana menossa!)
- 9.11. - Pariisi, Ranska
- 12.11. - Peking, Kiina
- 16.11. - Los Angeles, USA
- ??? - Moskova, Venäjä
Lionsgate ei ole vielä kommentoinut Moskovan tapahtumaa millään lailla, joten katsotaan miten sen osalta käy.
Oletko menossa johonkin mainituista ensi-illoista? Siinä tapauksessa suosittelen videota, jolla kerron vinkkejä kansainvälisiin ensi-iltoihin!
maanantai 5. lokakuuta 2015
Lontoon ensi-illan mahdollinen näyttelijälista
Lisäksi paikalle saattaa tulla sellaisiakin näyttelijöitä, joiden tulosta ei kerrottu etukäteen. Esimerkiksi viime vuonna Jena Malone saapui Matkijanärhi osa 1:n maailman ensi-iltaan Lontooseen, vaikkei tästä oltu kerrottu mitään etukäteen.
keskiviikko 23. syyskuuta 2015
Voita matka Matkijanärhi osa 2:n Lontoon ensi-iltaan!
Palkintoon sisältyy liput kahdelle Matkijanärhi osa 2:n Lontoon ensi-iltaan, matkat, kaksi yötä hotellissa + aamupalat sekä 250 euroa käyttörahaa henkilöä kohti. Kilpailun voittaa 20 000. osallistuja!
maanantai 14. syyskuuta 2015
Matkijanärhi osa 2:n maailman ensi-ilta Berliinissä
Liam Hemsworthin Facebook-sivulla julkistettiin, että Pariisin ensi-ilta on maanantaina 9. marraskuuta!
Francis Lawrencen ja Nina Jacobsonin Twitter-tileillä julkistettiin, että Los Angelesin ensi-ilta on maanantaina 16. marraskuuta!
Elikkä kertauksen vuoksi #MockingjayWorldTour:n päivämäärät ovat:
- 4.11. - Berliini, maailman ensi-ilta
- 5.11. - Lontoo
- 9.11. - Pariisi
- 16.11. - Los Angeles
Onko teillä suunnitelmia mennä johonkin näistä?
tiistai 16. joulukuuta 2014
Katniss-vahanukke kolmeen Madame Tussaudsiin
Yhtäkkiä Madame Tussaudsista tuli erittäin kiinnostava kohde seuraavalle Lontoon matkalle, vai mitä? :D
Lähde
maanantai 17. marraskuuta 2014
Maailman ensi-illan meininkejä + huomisesta ennakkonäytöksestä
Viikko sitten Matkijanärhi osa 1 sai maailman ensi-iltansa Lontoossa ja sitä ennen punaisella matolla oli kaksi tuntia tapahtumaa. Sysimarja oli paikalla minun ja Juulian voimin. Emme valitettavasti nähneet toisiamme, mutta olemme molemmat sitä vieltä, että tapahtuma oli mahtava kokemus!
Itse olin yhdentoista aikoihin Leicester Squarella, minne saavuin suoraan lentokentältä. Päästyäni paikalle, sain rannekkeen numerolla 645. Odoteltuani pari tuntia, faneja alettiin numerojärjestyksessä päästää punaista mattoa ympäröiville aidoille. Sain paikan toisesta rivistä maton sivuhaarasta (jossa mattoa ei edes ollut), jonka kautta näyttelijöiden autot ajoivat matolle. Kummasti ihmiset puskivat takaa eteenpäin niin, että tuli aika ahdistunut olo siellä kaikkien keskellä puristuksissa. Sitten lähempänä tapahtumien alkua ihmisiä hävisi? En ymmärrä... Viiden aikoihin juontaja alkoi huudattaa faneja ja puoli kuudelta alkoi livestream. En ole itse kerennyt katsoa sitä vielä, mutta sain kuulemma Suomen lipun näkyviin, jes! Suunnilleen varttia vaille kuusi näyttelijät alkoivat saapua paikalle.
Tähän perään vielä huomisesta Tennispalatsissa järjestettävästä ennakkonäytöksestä! Minä ja Juulia tulemme olemaan paikalla ja näkisimme mielellämme kaikkia teitä, jotka olette sinne tulossa! Meidät tunnistaa Sysimarja-julisteesta (kuva alla), tulkaa ihmeessä juttelemaan ja fanityttöilemään. :) Ilmoittelen Twitterissä ja mahdollisesti chatissä, kun olemme paikalla.
Lisäksi olisi kiva tehdä pieni fanaction. Matkijanärhi osa 1 on omistettu Philip Seymour Hoffmanille, joka kuoli alkuvuodesta, kun elokuvan kuvaukset olivat vielä meneillään. Häntä muistetaan todennäköisesti elokuvan lopussa, mutta ilmestyy hänen nimensä valkokankaalle sitten missä vaiheessa tahansa, me kaikki voisimme nostaa kolme sormea pystyyn Nälkäpelin tyyliin hänen muistolleen. Oletteko mukana? :) Ja kaikki antaa tietenkin elokuvan lopussa raikuvat aplodit! Muistakaa myös, että lopputekstien jälkeen pitäisi tulla vielä jokin yllätys, joten heti elokuvan loppuessa ei kannata suunnata ulos!
En nähnyt punaiselle matolle, mutta onneksi näyttelijät kävivät myös tällä pätkällä. Ensimmäisenä paikalle tuli Jena Malone. Olin onnekas, sillä olin siinä suunnassa viimeinen, joka sai häneltä nimmarin ennen kuin hän vaihtoi suuntaa! Seuraavaksi saapui Julianne Moore, joka kävi käytännössä jokaisen fanin läpi ja niinpä sain nimmarin myös häneltä. Seuraavana tässä suunnassa kävivät Natalie Dormer ja Liam Hemsworth. Liam kävi lähellä, mutta ei tarpeeksi lähellä, että olisin saanut nimmarin. Jossain tässä välissä näin myös Stanley Tuccin, kun hän saapui autolla perheineen. Muita en nähnyt autoissaan tummennettujen ikkunoiden läpi, mutta Stanley sattui istumaan etupenkillä. :D Sivuhaarassa kävivät vielä Sam Claflin, Jennifer Lawrence ja Josh Hutcherson, tässä järjestyksessä. He kaikki olivat Juliannen tapaan ihania ja kävivät kaikki fanit läpi! Erityisesti Sam käytti paljon aikaa, hän otti fanien kanssa selfieitä, halaili ja jutteli. Hän käytti niin paljon aikaa, että uskalsin kaivaa kamerani esiin ja ottaa muutaman kuvan! Käteni olivat täynnä nimmarijulisteesta ja Suomen lipusta, että muuten en kuvannut tapahtumien ollessa käynnissä.
Kaikki muut etenivät vastapäistä reunaa kirjoitellen nimmareita ja siirtyivät sitten minun puolelleni, mutta Jennifer tuli JUOSTEN minun puolelleni ja aloitti matosta kauimmaisena olevasta päästä, eli hyvin läheltä minua. Täytyy sanoa, että se oli sen verran uskomaton hetki, että meinasin alkaa itkemään, kun Jennifer oli nimmaroinut julisteeni. Fangirling, much? Myös Josh käytti aika paljon aikaa selfieiden ottamiseen, halailuun ja jutteluun. Tapahtuma oli aivan mieletön ja suosittelen kaikille faneille tällaista kokemusta! Jos vain suinkin pystytte, niin vuoden päästä kannattaa lähteä seuraamaan Matkijanärhi osa 2:n (maailman) ensi-illan punaista mattoa. Varsinkin, kun se on viimeinen mahdollisuus Nälkäpeli-elokuvien osalta!
Vasemmalta oikealle: Jena Malone, Julianne Moore, Josh Hutcherson, Jennifer Lawrence & Sam Claflin
Olin Lontoossa vielä maailman ensi-iltaa seuranneet kaksi päivää, jotka kuluivat mm. Matkijanärhi osa 1-mainoksilla varustettuja busseja bongaillessa. :D Niitä näkyi tosi paljon ja niistä löytyy aika monta kuvaakin. Yksi harvinaisempikin tapaus tuli bongattua: mainoksella varustettu polkupyörätaksi!
Tähän perään vielä huomisesta Tennispalatsissa järjestettävästä ennakkonäytöksestä! Minä ja Juulia tulemme olemaan paikalla ja näkisimme mielellämme kaikkia teitä, jotka olette sinne tulossa! Meidät tunnistaa Sysimarja-julisteesta (kuva alla), tulkaa ihmeessä juttelemaan ja fanityttöilemään. :) Ilmoittelen Twitterissä ja mahdollisesti chatissä, kun olemme paikalla.
Lisäksi olisi kiva tehdä pieni fanaction. Matkijanärhi osa 1 on omistettu Philip Seymour Hoffmanille, joka kuoli alkuvuodesta, kun elokuvan kuvaukset olivat vielä meneillään. Häntä muistetaan todennäköisesti elokuvan lopussa, mutta ilmestyy hänen nimensä valkokankaalle sitten missä vaiheessa tahansa, me kaikki voisimme nostaa kolme sormea pystyyn Nälkäpelin tyyliin hänen muistolleen. Oletteko mukana? :) Ja kaikki antaa tietenkin elokuvan lopussa raikuvat aplodit! Muistakaa myös, että lopputekstien jälkeen pitäisi tulla vielä jokin yllätys, joten heti elokuvan loppuessa ei kannata suunnata ulos!
sunnuntai 9. marraskuuta 2014
Kuvia: Näyttelijät Lontoon "photocallissa"
Matkijanärhi osa 1:n näyttelijät ovat saapuneet Lontooseen huomista maailman ensi-iltaa varten! Tänään he ovat promonneet elokuvaa ja esimerkiksi poseeranneet alla olevissa kuvissa. Paikalla ovat Jennifer Lawrence, Liam Hemsworth, Sam Claflin, Natalie Dormer, Julianne Moore, Donald Sutherland, Elizabeth Banks ja Stanley Tucci sekä ohjaaja Francis Lawrence ja tuottaja Nina Jacobson. Josh Hutchersoninkin piti olla paikalla, mutta on sen verran kipeä, ettei päässyt edes matkustamaan Lontooseen muiden mukana! Pikaista paranemista, Josh!
Paljon lisää kuvia QuarterQuell.orgin kokoamassa galleriassa!
Tunnisteet:
Donald Sutherland,
Elizabeth Banks,
Francis Lawrence,
Jennifer Lawrence,
Julianne Moore,
kuvia,
Liam Hemsworth,
Lontoo,
Matkijanärhi osa 1,
Natalie Dormer,
Nina Jacobson,
Sam Claflin,
Stanley Tucci
Livestream huomenna maailman ensi-illan punaiselta matolta klo 19:30
Tällä hetkellä jännitystä aiheuttaa se, pääsevätkö Jennifer Lawrence ja Josh Hutcherson paikalle. Kummallakin on flunssa! Josh on pahemmassa jamassa, kuten yllä olevasta kuvasta näkyy, hän ei ollut edes kuvaustilaisuudessa Lontoossa. :( Pikaista paranemista heille molemmille!
maanantai 20. lokakuuta 2014
Matkijanärhi osa 1:n lehdistökiertueesta ja maailman ensi-illasta
Lionsgate on julkaissut lehdistötiedotteen, jossa se julkistaa Matkijanärhi osa 1:n kansainvälisen lehdistökiertueen yksityiskohdat. Lisäksi TheHungerGamesItalia on saanut käsiinsä medialle suunnatun ilmoituksen, joka sisältää tietoja liittyen elokuvan Lontoossa 10.11. järjestettävään maailman ensi-iltaan. Jälkimmäistä Lionsgate ei ole vahvistanut, joten siihen on suhtauduttava vielä varauksella.
Lehdistökiertueesta:
Lehdistökiertueesta:
Elokuva, kansainvälisen jättimenestyksekkään Nälkäpeli-elokuvasarjan kolmas osa, julkaistaan maailmanlaajuisesti marraskuun 21. [Suomessa 19.11!] ja sen maailman ensi-ilta järjestetään Lontoossa 10. marraskuuta.
Alkaen Pekingistä 1. marraskuuta, näyttelijäkaarti, mukaan lukien Jennifer Lawrence, Josh Hutcherson, Liam Hemsworth, Sam Claflin, ohjaaja Francis Lawrence ja tuottajat Nina Jacobson ja Jon Kilik aloittavat kansainvälisen lehdistökiertueen, joka pysähtyy Soulissa (todennäköisesti 4.11.), Lontoossa, New Yorkissa ja Los Angelesissa.
Elizabeth Banks (Effie), Julianne Moore (presidentti Coin), Natalie Dormer (Cressida), Stanley Tucci (Caesar Flickerman) ja Donald Sutherland (presidentti Snow) liittyvät joukkoon Lontoossa elokuvan Iso-Britanniassa Leicester Squarella järjestettävää maailman ensi-iltaa varten.
Koko näyttelijäkaarti kokoontuu jälleen yhteen Los Angelesin ensi-ilraan, joka pidetään 17. marraskuuta Nokia Live Theaterissa.Alla medialle suunnattu tiedote, joka kertoo, että Yahoo! Movies näyttäisi Lontoon ensi-illan punaisen maton livestreaminä, kuten Vihan liekkienkin viime vuonna. Lisäksi se sisältää tilaisuuden aikataulun (ei vahvistettu!) ja listan näyttelijöistä, jotka ovat samat kuin lehdistökiertueen tiedotteessa mainitut, joten ainakin sitä voidaan pitää totena!
Jos livestream järjestetään - ja niin todennäköisesti käy - löydätte varmasti linkin siihen täältä! Jos seuraatte sitä, pitäkäähän silmälllä jos näkisitte Suomen lipun. ;)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)



























