Näytetään tekstit, joissa on tunniste lehdistötilaisuudet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lehdistötilaisuudet. Näytä kaikki tekstit

torstai 12. marraskuuta 2015

Videot: Madridin ensi-ilta ja lehdistökonfferenssi

Julkaisimme jo aikaisemmin kuvia Matkijanärhi osa 2:n Madridin ensi-illasta, mutta tässä on myös video sieltä! Lisäksi video Madridin lehdistökonfferenssista.


lauantai 7. marraskuuta 2015

Videot: Matkijanärhi osa 2:n lehdistökonferenssit Lontoossa


Berliinin tapaan myös Lontoossa järjestettiin kaksi Matkijanärhi osa 2:n lehdistökonferenssia, joihin näyttelijät olivat jakautuneet. Yhdessä olivat haastateltavana Jennifer Lawrence, Natalie Dormer, Julianne Moore, Donald Sutherland ja tuottaja Nina Jacobson ja toisessa Josh Hutcherson, Liam Hemsworth, Woody Harrelson, Sam Claflin, Stanley Tucci ja ohjaaja Francis Lawrence.



keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Kuvia ja videoita: Lehdistökonferenssit Berliinissä


Eilen Matkijanärhi osa 2:sta pidettiin Berliinissä ainakin kaksi lehdistökonferenssia, joista toisessa olivat mukana Josh Hutcherson, Liam Hemsworth, Sam Claflin, Julianne Moore, Natalie Dormer ja Francis Lawrence ja toisessa Jennifer Lawrence, Willow Shields, Elizabeth Banks, Jena Malone, Donald Sutherland ja Nina Jacobson. Tässä muutama kuva ja video ja muutama kuva lisää Panem Propagandassa!






tiistai 3. marraskuuta 2015

Video: Matkijanärhi osa 2:n lehdistökonferenssi Los Angelesissa


Matkijanärhi osa 2:n yksi lehdistökonferenssi järjestettiin lauantaina Los Angelesissa käden- ja jalanjälkiseremonian ja Fan Appreciation Eventin jälkeen. Paikalla olivat Jennifer Lawrence, Josh Hutcherson, Liam Hemsworth sekä ohjaaja Francis Lawrence ja tuottaja Nina Jacobson. Tämä on sen verran pitkä, etten kerkeä tätä valitettavasti suomentamaan, mutta tässä on kuitenkin mielenkiintoisia yksityiskohtia! Tämä sisältää myös juonipaljastuksia.



sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Videoita Matkijanärhi osa 1:n lehdistökonferenssista New Yorkista

Eilen New Yorkin Park Hyattissa pidettiin lehdistökonferenssi liittyen Matkijanärhi osa 1:een ja paikalla olivat ohjaaja Francis Lawrence, tuottaja Nina Jacobson sekä näyttelijät Jennifer Lawrence, Josh Hutcherson, Liam Hemsworth, Sam Claflin, Natalie Dormer, Willow Shields, Julianne Moore, Donald Sutherland, Jeffrey Wright ja Mahersala Ali. Konferenssissa elokuvaa käsiteltiin todella tarkasti aina sen teemoista pienempiin yksityiskohtiin asti! Alla soittolista siellä kuvatuista videoista, joita on kaikkiaan kahdeksan!

maanantai 20. lokakuuta 2014

Matkijanärhi osa 1:n lehdistökiertueesta ja maailman ensi-illasta

Lionsgate on julkaissut lehdistötiedotteen, jossa se julkistaa Matkijanärhi osa 1:n kansainvälisen lehdistökiertueen yksityiskohdat. Lisäksi TheHungerGamesItalia on saanut käsiinsä medialle suunnatun ilmoituksen, joka sisältää tietoja liittyen elokuvan Lontoossa 10.11. järjestettävään maailman ensi-iltaan. Jälkimmäistä Lionsgate ei ole vahvistanut, joten siihen on suhtauduttava vielä varauksella.

Lehdistökiertueesta:
Elokuva, kansainvälisen jättimenestyksekkään Nälkäpeli-elokuvasarjan kolmas osa, julkaistaan maailmanlaajuisesti marraskuun 21. [Suomessa 19.11!] ja sen maailman ensi-ilta järjestetään Lontoossa 10. marraskuuta. 
Alkaen Pekingistä 1. marraskuuta, näyttelijäkaarti, mukaan lukien Jennifer Lawrence, Josh Hutcherson, Liam Hemsworth, Sam Claflin, ohjaaja Francis Lawrence ja tuottajat Nina Jacobson ja Jon Kilik aloittavat kansainvälisen lehdistökiertueen, joka pysähtyy Soulissa (todennäköisesti 4.11.), Lontoossa, New Yorkissa ja Los Angelesissa. 
Elizabeth Banks (Effie), Julianne Moore (presidentti Coin), Natalie Dormer (Cressida), Stanley Tucci (Caesar Flickerman) ja Donald Sutherland (presidentti Snow) liittyvät joukkoon Lontoossa elokuvan Iso-Britanniassa Leicester Squarella järjestettävää maailman ensi-iltaa varten.
Koko näyttelijäkaarti kokoontuu jälleen yhteen Los Angelesin ensi-ilraan, joka pidetään 17. marraskuuta Nokia Live Theaterissa.
Alla medialle suunnattu tiedote, joka kertoo, että Yahoo! Movies näyttäisi Lontoon ensi-illan punaisen maton livestreaminä, kuten Vihan liekkienkin viime vuonna. Lisäksi se sisältää tilaisuuden aikataulun (ei vahvistettu!) ja listan näyttelijöistä, jotka ovat samat kuin lehdistökiertueen tiedotteessa mainitut, joten ainakin sitä voidaan pitää totena!


Jos livestream järjestetään - ja niin todennäköisesti käy - löydätte varmasti linkin siihen täältä! Jos seuraatte sitä, pitäkäähän silmälllä jos näkisitte Suomen lipun. ;)

torstai 16. lokakuuta 2014

Lionstage vahvistaa: Matkijanärhi osa 1 maailmanensi-ilta 10.11.!


Lionstage on juuri julkaissut tiedoitteen, joka sisältää uutta tietoa Matkijanärhi osa 1 ensi-iltoihin liittyen:

• Maailmanensi-ilta järjestetään 10.11. Leicester Squarella, Lontoossa - ei siis 11.11, kuten aiemmin kerrottiin.
• Press Tour (lehdistökiertue) alkaa 1.11, ja se vierailee ainakin Soulissa, Lontoossa, New Yorkissa sekä Los Angelesissa.
• Amerikan ensi-ilta järjestetään 17.11. Nokia Live teatterilla kuten aiempinakin vuosina. Paikalla ovat näillä näkymin kaikki näyttelijät.

Lisäksi eOne Films vahvisti, että Sam Claflin osallistuu Madridin ensi-iltaan 11.11. Callao City Lights -teatterilla. Muiden näyttelijöiden ei olla toistaiseksi vahvistettu osallistuvan kyseiseen ensi-iltaan.

sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Kuvia ja videoita kauppakeskuskiertueen ensimmäiseltä etapilta Los Angelesista


Nälkäpelin kauppakeskuskiertue lähti eilen käyntiin Los Angelesista ja paikalla olivat Jennifer Lawrence, Josh Hutcherson, Liam Hemsworth ja suuri määrä faneja! Yllä yksi kuva näyttelijöistä, alla video koko haastattelusta (jossa näkyy ja KUULUU lähinnä fanien innostus) sekä vähän siitä, mitä Jennifer, Josh ja Liam kertoivat paikalla. Lisää videoita ja kuvia nähtävissä mm. täällä ja kuvia vielä lisää täällä.


  • Josh sai tehdä paljon omia stunttejaan ja hän rakasti sitä.
  • Josh puhuu aivotärähdyksestä, jonka Jennifer hänelle aiheutti ja Liam huomautti, että Jen pitää heidät varpaillaan.
  • Josh sanoo, että Jennnifer tuli kovis kolmen tunnin "kovis"-harjoitusten jälkeen.
  • Jos he voisivat näytellä toista hahmoa, Josh ja Liam vastaavat molemmat Haymitch ja Jennifer haluaisi olla  Wes Bentleyn [Seneca Crane] parta.
  • Jennifer ihailee Katnissin vahvuutta, rohkeutta ja lojaaliutta perhettään ja ihmisiä kohtaan.
  • Liam rakasti koko elokuvan kuvauskokemusta.
  • Elokuvassa käytettiin vähän "elokuvataikuutta" Jenniferin jousiammuntataitojen kanssa, mutta hän on silti tosi hyvä.
  • Jennifer sanoo, että se, että Katniss on kuin futuristinen Joan of Arc ja sotilas saivat hänet myydyksi roolille.
  • Suosikkiasuista: Jennifer sanoo, että Josh sanoisi mustat lateksiasut, koska niissä on mahtavat olkatoppaukset. Jennifer rakasti tuliasua ja Liam sai ylleen suurimmaksi osaksi vain revenneitä ja likaisia vaatteita.
  • Jennifer sanoo, että Gary Ross on suurenmoisin ihminen, jonka hän on ikinä tavannut. Hän on hauska ja ihana ja luo lämpimän ilmapiirin.
  • Jennifer sanoo, että hauskinta oli viedä Liam purolle ja näyttää hänelle rapuja. Joshiin tarttui iilimato ja sitten Jen ja Liam hylkäsivät hänet ja menivät Walmartiin.
  • Jenniferin tavatessa Gary Rossin he improvisoivat niin, että Gary oli presidentti Snow.
  • Liam ja Josh näkivät jatkuvasti toisiaan koe-esiintymisten odotushuoneissa.
  • Josh ei tiennyt, että Suzanne Collins olisi huoneessa, kun hän koe-esiintyi.
  • Jenniferillä oli aina tapana kutsua Lennyä Mr. Kravitziksi, koska hänen tyttärensä Zoe ja Jen ovat ystäviä ja pian muutkin näyttelijät alkoivat kutsua häntä siksi.
  • Joshin lempielokuva, jossa hän on mukana, on Nälkäpelin lisäksi Matka 2: Salainen saari, koska se kuvattiin Havaijilla ja oli mahtavaa. 
Lähde 1, lähde 2