Näytetään tekstit, joissa on tunniste Seeder. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Seeder. Näytä kaikki tekstit

tiistai 14. elokuuta 2012

Maria Howell on innoissaan Vihan liekkien näyttelijäkaartiin liittymisestä

NC Hollywood keskusteli eilen tuoreen näyttelijääkartin jäsenen Maria Howellin [Seeder] kanssa hänen tuntemuksistaan.
"Tiesin lähes kahden viikon ajan", Howell kertoi meille puhelimen välityksellä, "mutta minut vannotettiin pitämään se salassa, enkä voinut sanoa mitään ennen kuin he sanoivat jotakin ja tänään oli se päivä."
Hän sanoi, että oli "vaikeaa kuin, en tiedä mikä" pysyä hiljaa niin kauan, mutta oli iloinen päästessään ilmaisemaan innokkuuttaan roolista nyt, kun uutinen on julkaistu.
"Olen innoissani siitä", sanoi Howell, "koska se on osa, jonka toivon levittävän taitojeni kirjoa. Joskus voit saada tietynlaisen roolin ja ihmiset yrittävät lokeroida sinut. Minä en ole koskaan oikeasti halunnut olla lokeroitu."
Lähde 

maanantai 13. elokuuta 2012

Maria Howell valittu näyttelemään Seederiä!


Castingit jatkuvat taas heti näin viikon aluksi! Maria Howell on valittu näyttelemään Vyöhykkeen 11 voittajaa/tribuuttia Seederiä. Hän on laulaja-näyttelijä ja hänet tunnetaan parhaiten elokuvastaan The Color Purple. Hänet on nähty myös tv-sarjoissa, esimerkiksi Vampyyripäiväkirjoissa ja Drop Dead Divassa.