sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Matkijanärhi osa 1:n maailmanensi-ilta Lontoossa 11.11.!

Enää vajaat 1,5 kuukautta Matkijanärhi osa 1:n ilmestymiseen, ja maailmanensi-illan päivämäärä ja paikka ovat nyt melko virallisesti vahvistettuina: elokuvan on tarkoitus saada ensi-iltansa tiistaina 11. marraskuuta Leicester Squarella Lontoossa!

Päivämäärän vahvisti ODEON Cinemas Twitterissään. Kyseinen firma isännöi myös Vihan Liekkien maailmanensi-illan viime vuoden marraskuussa. Olisi siis melko ihme mikäli he eivät jatkaisi samaa myös Matkijanärhen kanssa.


Aiemmin olemme jo saaneet kuulla kaksi tulossa olevaa ensi-iltaa: Los Angelesissa 17. marraskuuta (päivämäärää ei vahvistettu) sekä New Yorkissa (päivämäärä ilmoitetaan myöhemmin). Berliiniin on järjestettävissä myös jonkinlainen ennakkonäytös, joka pidetään jollain elokuvan kuvauspaikoista.

2 kommenttia:

  1. Mä meen lontooseen 5-15.11 😱😦

    VastaaPoista
  2. Noiden kysymysmerkkien piti olla sydämmiä.. Noo puhelimella aina kaikki ei onnistu

    VastaaPoista